*

TuureParkkinen Eturyhmäpolitiikkaa, oireidenhoitofokusta, merkantilismia, monopoleja ja kasvuRIIPPUVUUTTA kyseenalaistaen. Juuribugin ratkaisemista ja pelisuunnittelunäkökulmaa ehdottaen. "If you want the truth to stand clear before you, never be for or against."

Pääoman minimipalkka ja rahan väärinkäsitys

Miten liikasäästäminen pitää muita velassa, miten työtä ei voi tehdä talteen, miten korkojen nollaraja on pääoman minimipalkka ja miten yritykset voisivat jopa olla kannattavia tappiollisina.

(”FtRB”-viittaukset tässä kirjoituksessa viittaavat kirjan ”Fixing the Root Bug” lukuihin, joissa kohdan teemaa käsitellään tarkemmin.)

Entä jos työtä ei ole tarpeeksi?

Edellisessä kirjoituksessa yritin kyseenalaistaa vallitsevaa työnluomisparadigmaa, ja kysyin, miksi yritämme luoda työtä sen sijaan että miettisimme, miten kysyntä saadaan oikeasti kohtaamaan tarjonta.

Joustavuuden puute on osa ongelmaa, mutta entäs sitten jos ”työtä vain ei ole tarpeeksi”? Pitääkö ”työnjakamiskannustimet” tehdä niin voimakkaiksi että työtä ”pakkojaetaan” ja ihmisiä pidetään vastentahtoisesti alityöllisinä?

Ei ole mitään syytä estää ihmisiä tekemästä enemmän työtä, jos näillä riittää kulutus- ja riskinkantohaluja. Mutta jos kokonaiskysyntä jää kroonisesti alle kokonaistarjonnan, on työtä vaikea saada jakaantumaan vapaaehtoisesti. Millä markkinamekanismilla kokonaiskysyntä ja -tarjonta saadaan pysymään tasapainossa?

Vastaus: korkotasolla! (FtRB 1.1.6, 1.1.8, 4.2.1)

Toisin kuin meille on kaikille pienenä opetettu, ”velka” ei ole ”lainattua rahaa” ja ”korko” ei ole ”vuokraa rahasta”. Koko ”vaihdonväline” –viitekehys rahalle on oikeastaan ihmiskunnan historian suurimpia väärinkäsityksiä. Se ei ole riittävä kuvaus rahasta, koska rahaa voi myös säästää tulevaa kulutusta varten. Ja juuri ihmisten halu siirtää ostovoimaansa rahan avulla tulevaisuuteen määrittää rahan ”kysyntää”.

Ei ole vaihdonvälinettä – on vain luottoa

Ns. ”rahan kvantiteettiteoria” olettaa että vaihdannan kokonaismäärällä olisi jokin suora suhde rahan ”kysyntään” ja arvoon. Tämä on ehkä ihmiskunnan historian surkeimpia teorioita – eli täysin epärealistinen oletus siitä, miten ihmiset käyttäytyvät rahan suhteen. Se, että ”vaihdonväline”-ominaisuuden kylkeen lisätään ”arvon säilyttyjä” –rooli, vain lisää väärinkäsityksiä entisestään: Koko maailmantalous ei voi ”säilöä arvoa” tai ”tehdä työtä talteen” rahallisesti. Raha ei itsessään (ei seteleinä eikä ”talletuksina”) ole kovin ravitsevaa, eikä siinä voi asua. Yksilölle tämän hallussa oleva raha – kaikentyyppinen raha – viimekädessä edustaa aina odotettuja tulevia hyödykkeitä ja palveluita muilta; tavallaan valtaa muiden työhön. (FtRB 1.2.3, 1.3.2) Esimerkiksi Alfred Mitchell-Innesin (1914) ”rahan luottoteorian” mukaan raha aina edustaa saatavia joltain taholta (”credit”). Tämä teoria kuvaa paljon paremmin ihmisten käyttäytymistä rahan suhteen ja karsii paljon ”vaihdonväline”-teorian mystiikkaa ja epämääräisyyttä.

Kvantiteettiteoria on aina ollut (jopa kultakolikoiden aikaan) parhaimmillaankin karkea yksinkertaistus, sillä ihmisten halu pitää hallussaan likvidejä rahallisia säästöjä voi vaihdella suuresti. (Ei voi olettaa, että se olisi edes pitkällä aikavälillä aina esim. ”noin kahden kuukauden palkka”.) Mutta elektronisen rahan aikana ko. teoriassa ei ole enää mitään logiikkaa. Vielä vähemmän siinä on empiiristä selityskykyä – vahvana vastaesimerkkinä toimii vaikka Japanin viimeiset 20 vuotta.
http://www.tradingeconomics.com/japan/gdp-growth
http://www.tradingeconomics.com/japan/money-supply-m1
http://www.tradingeconomics.com/japan/inflation-cpi

Ensinnäkään rahan määrä ei enää ole keskuspankin hallittavissa (FtRB 1.2.8), ja toisenakin, kun suurin osa rahasta ”syntyy” yksityisenä luottona, sen mukana syntyy myös lisää kysyntää rahalle, sillä velallisilla on halu säästää lyhentääkseen velkaansa. Korkean korkotason vallitessa tämä säästämistä lisäävä vaikutus voi jopa olla suurempi kuin uusien rahallisten säästöjen vaikutus kokonaiskysyntään. Rahan ostovoiman kehitystä (”inflaatiota” tai ”deflaatiota”) määrittää pitkälti nominaalisten (l. euroissa ilmaistujen) palkkojen kehitys, johon vaikuttavat lähinnä työn kokonaiskysyntä ja -tarjonta (sekä mahdolliset palkkaregulaatiot). (FtRB 1.3.5)

Nykyinen rahajärjestelmämme on oikeastaan vain tapa pitää kirjaa siitä miten paljon ihmiset ovat velkaa toisilleen. (FtRB 1.2.6) Pankkitalletuksesi ovat muiden velkaa sinulle – pankki on velkasuhteissa vain luottojen riskejä kantava, hinnoitteleva ja hajauttava välikäsi. Käteinen on vastaavasti saatavia keskuspankin kautta.

Kaikki velka on jollekin, eli saatavia (credit) ja velkaa (debt) on järjestelmässä aina yhtä paljon. Jos joillain ei ole mahdollisuutta ansaita elantoaan tai tienata lyhentääkseen velkojaan ja sen seurauksena meillä on yleisten palkkatason laskupaineita (tai niitä olisi ilman palkkarajoituksia), se tarkoittaa, että muut säästävät ”liikaa”. Pankkijärjestelmä on selitetty tarkemmin tässä videossa:

https://www.youtube.com/watch?v=KLqYnW1RmDE

Korko on kaiken aika-arvo ja järjestelmän tasapainottaja

Jos tämän luottorahajärjestelmän ymmärtämisyrityskin tuntuu vastenmieliseltä (vanhasta pois oppiminen on aina vaikein vaihe), selitetään sama suoraan työn tarjonnan ja kysynnän kautta. Monet samat asiat pätevät yhtälailla rajallisessa hyödykevaluutassa (kuten kulta tai bitcoin): Sellaisenkaan säästäminen ei ole työn talteen tekemistä. (FtRB 1.2.5, 2.2.2)

Palataan siihen, että viime kädessä ihmiset ostavat työtä toisiltaan tuotteiden ja palveluiden kautta. Yritykset ovat tässä prosessissa vain välikäsiä – kilpailevia organisatorisia muotoja tuotannon järjestämiselle. (FtRB 1.1.9, 1.3.3) Jos osalle ei tunnu riittävän töitä (kuin pakkojakamalla tai valtion velkaantumisella) tarkoittaa se, että jotkut muut tarjoavat enemmän työtä kuin ostavat (kuluttamisen ja reaalisten investointien kautta). Ihmisillä on siis keskimäärin halua säästää ”liikaa”, eli enemmän kuin sillä hetkellä tarvitaan reaalisiin investointeihin. Kun ihmisillä on jopa nollakoroilla halua säästää turhan paljon, se tarkoittaa sitä että tasapainokorkotaso olisi negatiivinen.

Korkotason funktio on pitää hetkellinen kokonaiskysyntä ja –tarjonta keskenään tasapainossa. Reaalikorkotaso (joka ottaa huomioon myös odotetut muutokset rahayksikön ostovoimassa) on käytännössä kaiken ”aikahinta” – eli tulevien tuotteiden ja palveluiden hinta suhteessa nykyisten vastaavien tuotteiden ja palveluiden hintaan. Samalla se määrittää toisen komponentin investointien tuottovaatimuksesta.

Pääoman kustannukset: riskinkanto ja kärsivällisyys – ja ne voivat olla negatiivisia

Harva tuntuu selvittäneen itselleen miksi ”pääomalla” ylipäänsä on tuottovaatimus, eli hinta. Eli miksi ihmisillä on oikeus vaatia tuottoa asioiden omistamisesta. (Tuotannon välineiden tuottavuutta lisäävä vaikutus ei vielä riitä perusteeksi pääoman tulo-osuudelle, sillä esim. Marxisti voi argumentoida tähän, että tuotannonvälineiden luoma lisäarvo kuuluu niille työntekijöille, joiden työllä kyseiset tuotannonvälineet on tuotettu, ja omistaja on yhä pelkästään riistäjä.)

Oikeistossa asia otetaan itsestäänselvyytenä, kysymättä sen tarkemmin ’miksi’. Usein retorisesti korot ja voitot linkitetään säästämisen ja pidättyväisyyden itseisarvoiseen hyveellisyyteen (ns. Protestanttinen työetiikka). Vasemmistossa taustalla lienee Marxilainen näkökanta, ettei pääomalla oikeasti olisi mitään oikeutta vaatia tuottoa ja että kaikki voitot ovat työntekijöiden riistämistä. Se on sääli, sillä jos joku vasemmistolainen olisi joskus perehtynyt pariin korko- ja pääomateoriaan, olisi tälle myös selvää, että pääoman ei itse asiassa aina tarvitse tehdä voittoa. Pääoman tuottovaatimus voi mennä negatiiviseksi. Ja sen pitäisi olla selvästi negatiivinen nyt, kun ihmisillä on liikaa haluja säästää. (FtRB 1.1.8)

Tuleeko suurena pommina, jos väitän että: Yritysten ja investointien ei tarvitse tehdä voittoa ollakseen kannattavia! Riittää kun niiden odotetaan tekevän tarpeeksi voittoa suhteessa riskittömään sijoitusvaihtoehtoon kattaakseen riskinsä. Marxin kielellä: Tuotannon välineiden omistajat voivat jopa joutua maksamaan oikeudestaan omistaa ne tuotannon välineet. Miksi he suostuisivat maksamaan? Koska se olisi paras tarjolla oleva tapa siirtää ostovoimaa tulevaisuuteen (eli ”säästää”). (FtRB 4.2.1)

”Oikeiston” puolella esiintyvä talousargumentointi tuntuu usein alitajuisesti kuvittelevan, että raha on jotenkin maagisesti talteen tehtyä työtä. Mutta, kuten todettiin, raha edustaa vain saatavia muilta. Työtä voi ”säilöä” vain reaalisena pääomana, ja talouden reaaliset investointimahdollisuudet rajoittavat sitä, miten paljon työtä voi kannattavasti tehdä ”etukäteen”. Näitä mahdollisuuksia taas rajoittavat teknologia ja odotettu tuleva kulutus. Ei kannata rakentaa taloa, jossa kukaan ei halua asua, eikä saapastehdasta, jos saappaille ei löydy käyttäjiä. (FtRB 1.1.8, 1.2.3, 1.3.2)

Etukäteen tehdyllä työllä on itse työn (vaivan) suorien kustannusten lisäksi kaksi muuta kustannustyyppiä:
- Riski, että investointi (etukäteen tehty työ) ei tuotakaan odotettua tulosta (esim. sijoitus epäonnistuu, jää kilpailijoiden jalkoihin tai sille ei olekaan odotettua kysyntää)
- Kärsivällisyys, eli se että tuotoksia joudutaan odottamaan, sen sijaan että ne saataisiin käyttöön heti työtä tehtäessä.

Mutta nämä kustannukset ovat subjektiivisia: Jos ihmiset ovat valmiita kantamaan riskejä ilmaiseksi, niillä ei välttämättä ole positiivista markkinahintaa. Esim. koko uhkapelitoimiala perustuu siihen että joillain riskeillä on pelaajille arvoa, eli "negatiivinen kustannus". Ja jos ihmisillä on tarpeeksi halua tehdä työtä etukäteen jopa ilman tuottoa säästöille, ei pelkästä säästämisestäkään tarvitse palkita ketään. Kun haluja säästää on liikaa, siitä pitäisi joutua maksamaan. (FtRB 1.1.8)

Korkojen nollaraja = pääoman minimipalkka

Korkotason mukaan määräytyvä riskittömien säästöjen tuotto määrittää myös kaikkien reaalisten investointien tuottovaatimuksia. Oman pääoman kustannus on muiden tarjolla olevien sijoitusten vaihtoehtojen tuoton menetys (eli eräänlainen vaihtoehtoiskustannus). Käytännössä kaikkia sijoituksia verrataan riskittömistä talletuksista saatavaan tuottoon.

Korkojen nollaraja on siis käytännössä ”pääoman minimipalkka”! Kun ihmiset säästävät liikaa, laman sijaan pitäisi siis seurata pääoman tuottotason putoaminen negatiiviseksi. Jos ”pääoman tarjonta” määritellään säästämishaluiksi ja ”pääoman kysyntä” tarjolla oleviksi kannattaviksi reaalisiksi investointimahdollisuuksiksi (esim. koneiden ja rakennusten rakentaminen, koulutus, tuotekehitys jne.), hetkellinen työn ylitarjonta on itse asiassa pääoman (säästöjen) ylitarjontaa! (FtRB 1.1.6, 1.1.8, 2.2.5.2)

Tässä vaiheessa fiskaalisen stimulaation kannattaminen – eli sen, että valtio ottaa lisää velkaa mahdollistaakseen yksityisen sektorin liikasäästämisen – on myös osaltaan pääoman minimipalkan ylläpitämistä. (FtRB 2.2.5.2, 2.2.6)

Pikettyn dilemma ratkeaa – Pääoma ei enää kasaudu harvoille

Pääoman hinnan ja tuottojen putoaminen negatiivisiksi ratkaisee myös Thomas Pikettyn teoksessaan ”Capital in the Twenty-First Century” esittämän ja keväästä (2014) asti pinnalla olleen ”r>g dilemman”. Pikettyn huolenaihe on, että kun talouden kasvuvauhti (g) hiipuu alle pääoman tuottotason (r), pääomat kasaantuvat vain entisestään nykyisen omistajaluokan käsiin ja näiden kasvavat pääomatulot lisäävät myös tulojen epätasa-arvoisuutta.

Klassisemmin suuntautuneet talousteoreetikot ovat huomauttaneet tähän, että kun jostain tekijästä on ylitarjontaa, sen hinnan/tuoton pitäisi laskea. (Milanovic 2013, p. 10) Juuri näin! Mutta mielenkiintoisesti kukaan ei huomauta, että pääoman tapauksessa näin ei nyt käy, sillä korkojen nollarajan johdosta rahalliset säästöt pysyvät pääoman turvasatamana ja ”minimipalkkana”, vaikka pääomasta olisi ylitarjontaa.

Elämme ”kapitalismissa”, joka pyörii rahalla, mutta kukaan ei tunnu tietävän mitä tämä ”kapitaali” on tai miksi sillä on tuottovaatimus, ja rahasta uskotaan yhä sisäisesti ristiriitaisia, satoja vuosia vanhoja lastensatuja, jotka olettavat rahan olevan kolikoita ja seteleitä tai jokin muu "hyödyke". Ilmankos ongelmat eivät ratkea.

Mutta entäs kuplat?

Inflaatiovakaus rahapoliittisena tavoitteena tarkoitaa käytännössä kokonaiskysynnän ja –tarjonnan pitämistä tasapainossa. Valitettavasti rahapolitiikalla on nykyisin implisiittisesti toinenkin tavoite: nimittäin sijoitusmarkkinoiden vakaus. ”Liian matalia korkoja” syytetään usein myös sijoitusmarkkinoiden kuplista. (FtRB 4.2.4.9) Mutta jos kilpailu toimii tehokkaasti, sen pitäisi pitää pidemmällä aikavälillä yritysten voitot suunnilleen korkotason (ja alan riskipreemion) määrittämällä tasolla: Alempien korkojen pitäisi johtaa lisäinvestointeihin, jotka lisäävät kilpailua ja laskevat tuotteiden hintoja tai nostavat palkkoja – laskien voittoja. Korkojen laskun pitäisi siis vain johtaa alempaan pääoman keskimääräiseen tuottoon ja siten alempaan pääoman tulo-osuuteen, jolloin työlle jää isompi osa tuloista.

Ensimmäinen asia, mitä pitää tehdä, on siis pyrkiä eliminoimaan yksityisiä monopoleja ja tehostaa kilpailua esim. helpottamalla uusien yritysten tulemista markkinoille. (Korkotason vaikutusta omaisuuslajin tai yrityksen arvoon voisi mahdollisesti jopa käyttää monopoli-indikaattorina. (FtRB 1.3.2))

Mutta on olemassa eräs omaisuuslaji, joka säilyttää arvonsa ja generoi positiivista kassavirtaa vaikka korot laskisivat minne. Tämä johtuu siitä, että sitä ei voi tuottaa lisää, kun sen tuottovaatimus laskee ja arvo nousee, eikä sille myöskään juuri ole korvikkeita. Ja tämä omaisuuslaji on kiinteistöjen sijaintiarvo eli ”maa”! (FtRB 1.1.11, 4.3.1)

Verottamaton maan (sijainnin) yksityisomistus on pohjimmiltaan suurin ”vapaan” markkinatalouden ”bugi” – markkinahäiriö. Se on juurisyy kiinteistökupliin sekä merkittävä tulo- ja varallisuuserojen kasvattaja. Esimerkiksi tuetuilla asuntolainoilla ylläpidetty omistusasumisparadigmammekin on oikeastaan vain tämän monopolin oireidenhoitoa. Ja tämän varjolla luodut asumistuet ja asuntolainatuet ovat yhteiskuntamme suurin tulonsiirtojärjestelmä veronmaksajilta ja vuokranmaksajilta kiinteistönomistajille. Tästä ongelmasta ja yksinkertaisesta (satoja vuosia tiedetystä ratkaisusta) lisää seuraavassa kirjoituksessa!

Kärsimätön voi lukea lisää työstä, pääomasta, maasta, rahasta ja monista muista talouden paradokseista, harhaanjohtavista termeistä sekä yksinkertaisista ratkaisuista haastaviin ongelmiin osoitteessa rootbug.org ja vastajulkaistussa kirjassa ”Fixing the Root Bug: The Simple Hack for a Growth-Independent, Fair and Sustainable Market Economy 2.0” (Kindle, iBooks, painettu). ”FtRB”-viittaukset tässä kirjoituksessa viittaavat kyseisen kirjan lukuihin, joissa teemaa käsitellään tarkemmin.

Seuraa Root Bug:ia:
Twitter: @TheRootBug
Facebook: .com/TheRootBug
YouTube: .com/DaRootBug

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Joonas Kairajärvi

Moi,

Korkojen nollaraja = pääoman minimipalkka. Mutta entä jos korko on negatiivinen?

Lisäksi toinen silmiinpistävä esimerkki on maan arvo. Niin kauan kun Suomessa rakentamisesta vastaa 4 firmaa jotka voivat vaikuttaa sekä kysyntään, että tarjontaan niin Jenkkienkaltaista asuntokuplaa ei pääse syntymään.

Muuten mielestäni ihan asiallinen kirjoitus.

Käyttäjän TuureParkkinen kuva
Tuure Parkkinen

Kiitti, Joonas!

2. Juurikin näin, eli PK-seudun asuntokupla eroaa jenkkilän asuntokuplasta siten, että meillä on paljon tehokkaampi rakennuskartelli, jossa markkinaosuudet on jaettu isojen firmojen kesken kuntien tonttien luovutuksilla. Yhdelläkään ei juuri ole intressiä kilpailla hinnoilla. Tästä kirjassa luku:
4.3.1.6 Case: Helsinki Metropolitan Region

Käytän tästä termejä "timanttikupla" vs. "tulppaanikupla". Eka viittaa siihen, miten DeBeersin timanttimonopoli piti timanttien markkina-arvoa tehokkaasti korkealla luomalla vihkisormusinstituution ja rajoittamalla tarjontaa. Toka viittaa hollannin 1630-luvun "tulip maniaan". Meidän "timanttikuplassa" ei tuu samanlaista yli-investointia (rakennusbuumia), kuin jenkeissä, mutta silti sijoittajat voi spekuloida hinnat yli ja kun kasvuodotukset putoaa tai odoteukset pidemmän aikavälin koroista nousee, niin voi yhtälailla tulla rajuja korjausliikkeitä myös alaspäin. Kiinteistöjen valuaatiota selitetty tarkemmin FtRB-kirjan luvussa:
6.2.3 Appendix 2.3: Effects of LVT on Land Value – The Optimal Land Tax Rate?

Joka tapauksessa tää osittain keinotekoisesti ylläpidetty asuntopula on yhteiskuntamme valtavimpia tulonsiirtoja köyhiltä (vuokranmaksajilta) rikkaille (kiinteistönomistajille). Ja asumistuet itseasiassa vain pahentaa asiaa, nostaen vuokria ja siten toimien lisätulonsiirtona (veronmaksajilta ja vuokranmaksajilta). Tästä lisää seuraavassa tekstissä!

1. Sitten eka aihe: eli kun korot ovat negatiiviset, riskitön pääoma tekee reaalisesti tappiota, eli talletusten (ja mahdollisen käteisen) ostovoima laskee. Mutta toki liiketoimintariskejä kantavat sijoitukset voivat yhä tehdä voittoa, jos näiden riskejä ei olla halvemmalla valmiita kantamaan. Jopa - 7%:nkin reaalisella korkotasolla vain todella vakaat ja vähäriskiset toimiala olisivat oikeasti kannattavia tappiollisina (tietty se riippuu sijoittajien riskinottohaluista).

Esimerkiski startup-yritysten riskipreemiot on helposti satojen prosenttien luokkaa, joten vaikka korot ois -20 % (mitä niiden tuskin koskaan tarvitsee olla), venture capitalistit edellyttäis sijoituskoheiltaan yhä aivan varmasti voitto-odotuksia. Korkojen putoaminen negatiiviselle puolelle ei mitenkään poista mahdollisuutta tehdä isoja voittoja investoimalla keksimäänsä uuteen lisäarvontuotantomahdollisuuteen, jossa muut eivät vielä näe tarpeeksi potentiaalia tai jonka riskejä eivät muuten uskalla kantaa (: Päinvastoin, negatiivisilla koroilla VC-toimintaan virtaisi todnäk paljon enemmän varallisuutta etsimään tuottomahdollisuuksia. Tästä FtRB:ssä:
3.2.7 Encouraging and Facilitating Entrepreneurship and Creative Productivity

Myös pidemmälle tulevaisuuteen vaikuttavat investoinnit tulisivat kannattavammiksi (koska tulevaisuuden kassavirralla on korkeampi nykyarvo alemmilla diskonttauskoroilla), mikä vähentäisi markkinatalouden lyhytnäköisyyttä. FtRB:
4.2.3.5 More Long-Term-Oriented Investment and Company Management

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Kiitoksia tekstistä ja linkeistä. Täytyy paneutua ajan kanssa, koska toimimaton talousjärjestelmä vaikuttaa olevan pääsyyllinen ongelmiemme enemmistön suhteen.

Ipun agendalla on kaikkien hyväksyttävissä oleva talousreformi, mutta ainakin toistaiseksi näkemissäni esityksissä on ilmeisiä puutteita. Sen täytyy olla kuitenkin mahdollisimman yksinkertainen ja ymmärrettävä saadakseen riittävästi kannatusta.

Talousjärjestelmän olisi sopeuduttava saumattomasti yleisesti hyväksyttyyn yhteiskuntajärjestykseen, josta Rudolf Steiner on mielestäni esittänyt varsin toteuttamiskelpoisen perusmallin, kunhan ajatuksen sisäistää ensin.

Nykyinen systeemi on niin huono, että se voi päättyä vain sotiin tai hiljaiseen vallankumoukseen, jollaisessa N-liittokin lakkasi olemasta.

Käyttäjän TuureParkkinen kuva
Tuure Parkkinen

Aivan totta!

Ja suurin haaste onkin saada ihmiset muodostomaan eheä käsitys asioiden keskinäisistä vaikutuksista. Varsinkin, kun näille on pienestä selitetty raha ja luotto aivan väärin (: Asiat olisivat yksinkertaisia - mutta vanhasta pois oppiminen on haastavaa.
“I ask no one who may read this book to accept my views. I ask him to think for himself. Whoever, laying aside prejudice and self-interest, will honestly and carefully make up his own mind as to the causes and the cure of the social evils that are so apparent, does, in that, the most important thing in his power toward their removal.” … “Until there be correct thought, there cannot be right action; and when there is correct thought, right action will follow.” – Henry George, Social Problems (1883, p. 326-327)

Root Bug -hypoteesi mahdollistaa ratkaisuja, jotka vastaavat moniin eri normatiivisiin lähtökohtiin (eli käsityksiin siitä, mitä yhteiskuntajärjestyksen pitäisi saavuttaa/mahdollistaa). Jotain tällaisia (utilitarismi, rawlsilaisuus, libertaarit prinsiipit jne.) on vertailtu kirjan Fixing the Root Bug osiossa "2.1 NORMATIVE PRINCIPLES – WHAT DO WE WANT FROM AN ECONOMIC SYSTEM?".

Optimitilanteessahan kaikki saisivat itse valita millaisessa yhteiskuntajärjestyksessä haluavat elää ja uusia "valtioita" voitaisiin aina muodostaa, kun jollekin osalle ei nykyinen meno kelpaa. Luonnonvarat siirtyisivät muuttovirtojen mukana. Mutta tätä on varsin kaukainen ajatus nykyisessä demokratia-kansallisvaltiot-asetelemassa. Tällaisella ajatuksella on kuitenkin leikitelty luvussa "6.3.3 Appendix 3.3: A Hypethetical Alternative to Democracy: Competing Governance Forms for Natural Resources".

Root Bug -hypoteesin ratkaisumallin vaikutuksista sotiin ja poliittiseen epävakauteen luvussa:
3.3.5 Resource Wars and Sustained Political Instability

Jyrki Paldán

Kiitos blogistasi!

Ajatuksiaherättävää pohdintaa. Sinulla on asioihin todella omaperäinen ja mielenkiintoinen lähestymistapa. Täytyy kuitenkin sanoa että monesta asiasta olen kanssasi eri mieltä.

Esimerkiksi en näe että tuotantovälineiden omistuksen aiheuttama "riisto" helpottaisi vapauttamalla korot ja pääoma kilpailulle, sillä siitä huolimatta omistamaton luokka olisi omistavan luokan hengityskoneessa. Pääoma ja omistus ovat valtaa, ja vaikka vallankäyttö järkevästi olisikin vapaiden markkinoiden(erityisesti vapaan korkomuodostuksen) avulla tehty kannattavaksi, ei ole mitään takeita että niin tapahtuisi. Yleisesti ottaen varallisuuden "Pikettymäiseen" kertymiseen se voisi auttaa, mutta ei mitenkään estäisi varallisuuden äkillistä kertymistä.

Toinen ongelma tuleekin korkotasojen markkinaohjauksen tarkkuudesta. Markkinat eivät koskaan ole täysin realiajassa ja absoluuttisen tarkkoja, kuten itsekin argumentoit liittyen kiertävän rahan määrään ja inflaatioon. Vaikka periaatteessa niin pitäisi markkinoilla tapahtua, niin ei tapahdu psykologiasta, erinäisistä käytännön asioista ja markkinatoimijoiden puutteellisesta tiedosta johtuen. Ilman korjausliikkeita(esim. sosiaaliturva/perustulo) pienikin epätarkkuustekijä missä tahansa markkinoiden osa-alueella voi johtaa valtaviin inhimillisiin ongelmiin.

Maaomistuksestakin olen erittäin paljon eri mieltä. En mitenkään näe maaomistusta syyksi asuntokuplaan, sillä esimerkiksi Helsingissä todella harva asunnonomistaja omistaa asuntonsa alaisen maapläntin. Useimmiten asuntokupla-alueilla asunnon omistaja ja maanomistaja ovat täysin eri taho. Jos maanomistajalta verotettaisiin maaomistuksesta, siirtäisi hän vain maksun asunnonomistajan niskaan. Maan hinta ei myöskään ole mikään suuri tekijä asunnon hinnassa. Paljon suurempia ongelmia taitavat olla varainsiirrot veronmaksajilta asunnonomistajille ja kaavoitus. Kaavoitusta täytyy kontrolloida keskitetysti, koska markkinavetoisilla asuntorakentajilla on tuskin minkäännäköistä intressiä ajatella aluetta kokonaisuutena. Ilman kaavoitusta päädyttäisiin vain huonoihin asemakaavoihin ja epämiellyttäviin asuinympäristöihin.

Sinänsä maanomistuksen rajoittaminen olisi hienoa, mutta vaihtoehtona pitäisi olla yhteisomistus, ei veroluontoiseen ratkaisu. Veroluontoinen ratkaisu tuskin auttaisi ongelmaa, vaan siirtäisi omistusmahdollisuuden kaikilta pelkästään varakkaille ja hyvätuloisille. Asuntojen hintaankaan se tuskin auttaisi, päinvastoin, koska maanomistajalla olisi entistä suurempi tarve tehdä maallaan voittoa kattaakseen veronsa ja saadakseen voittonsa.

Käyttäjän TuureParkkinen kuva
Tuure Parkkinen

Kiitos! Hienoa että herättää ajatuksia.

Omistaminen ei sinänsä vielä mahdollista kenenkään muun riistämistä. Jos esim. olet töissä tehtaassa ja sinun ja kollegoidesi mielestä tehtaan omistaja riistää teitä, voitte rakentaa oman tehtaan "omat tuotannon välineet". Siinä on sit tehtaanomistaja yksin laitteidensa kanssa (: Ongelma vain on, että ette voi vain omalla työllänne pistää tehdasta pystyyn, jos teillä ei ole oikeutta hyvään sijaintiin liikenneyhteyksien varrella aika luonnonvaroja saatavilla.

Ja olet aivan oikeassa korkotason suhteen. Luottorahajärjestelmässä ei ole mitään tehokasta markkinamekanismia, joka määrittäisi korkotason. Kaikki teoriat, jossa markkinoilla korkotaso pitäisi kokonaiskysynnän ja -tarjonnan tasapainossa, perustuvat täysin epärealistisiin oletuksiin. Esimerkkinä Irving Fisherin (1930) korkoteoria, jossa (1) käytännössä vaihdanta tehdään käteisellä, (2) käteinen viedään pankkiin vain pidempiaikaisia "talletuksia varten", (3) rahan "lainaaminen" on oikeasti käteisen ulosantamista pankista, (4) kaikki pankkiin laitettu raha lainataan jollekin, kukaan ei defaulttaa lainalleen ja (6) käteisellä rahalla on vakio kiertonopeus. 1-3 eivät päde nykyisen elektronisen rahan kanssa, 4-5 on Fishe itsekin todennut epärealistisiksi oletuksiksi ja 6 (kvantiteetiteoria) on aina ollut todella surkea teoria. (Vaikka FIsherin teorian markkinamekanismi kusee, teorian alkuosan oikeutus riskittömän pääoman tuotolle on varsin oiva! Osoittaa selkeästi miksi negatiiviset korot tarvitaan, vaikka Fisher tämän sivuuttaakin hyvin pikaisesti.) Nykyisin uusien luottojen myöntämisellä ei ole "tarjonna korkojoustoa", eli korot eivät nouse automaattisesti, jos ihmiset haluavat "lainata liikaa" (kuluttaa tai investoida velaksi enemmän kuin muut haluavat säästää. Fixing the Root Bug (FtRB) luku:
1.2.8 The Supply of Money Is Infinitely Interest-Rate-Elastic – The Money Supply Is Endogenous

Jos joku keksii toimivan markkinalähtöisen korkomekanismin, olen siitä erittäin kiinnostunut! Mutta paras mitä nykyisin keksimme on keskuspankki, joka reagoi inflaatio- ja deflaatiopaineisiin ja -odotuksiin. Ainoat ongelma nykyisin tässä vain on korkojen nollaraja ja ilmainen valtion talletustakaus.

Tässä maanomistusasiassa sana "maa" vähän hämää. Kuten seuraavassa tekstissä selitän, "maanomistus" ei oikeastaan ole tontin omistusta, vaan kiinteistön SIJAINTIARVON omistusta. Omisti tontin muodollisesti kuka vain, jos omistamasi asunnon markkina-arvo nousee (ilman merkittävää remontointia tai lisärakentamista), kyseessä on sijaintiarvon nousu. Asunnonomistajana omistat sijainnin, ellei tontin vuokra jotenki maagisesti seuraa asuntojen markkinavuokria. Useimmiten, kun tontin ja rakennuksen omistavat eri tahot, tontin omistaja on kunta. Jos ykstyinen taho saisi omistaa tontin ja määrittää perimänsä vuokran, tämä voisi käytännönssä ryöstää talon omistajan nostamalla tontin vuokran niin korkeaksi kuin kukaan on talosta valmis maksamaan. Esim. Hong Kong:issa Kiinan valtio omistaa mukamas kaiken maan, mutta vuosikymmenten kiinteillä vuokrasoppareilla sijainnin arvon nousu jää käytännössä "vuokralaiselle", eli kiinteistön omistajille. Tätä on selitetty kirjan FtRB luvussa:
4.3.1.4 The Pure Lease Alternative’s Problems – Land Value Is Location Value of Real Estate
Ks. seuraavaa kirjoitus maan arvosta täältä:
http://tuureparkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176...

Kaavoituksesta täysin samaa mieltä! Kaavoitus on julkisen sektorin tärkeimpiä ja haastavimpia tehtäviä. Kaikella maankäytöllä on ulkoisvaitukutuksia (positiivisia ja negativiisia) ympäröivän sijainnin arvoon ja käyttömahdollisuuksiin. Kirjassa FtRB luvut:
4.3.1.7 Central City Planning and Zoning Make Unavoidable Externalities More Predictable
Sidenote Box 4311A: Components of Location Value

Kun tarjottu määrä on rajattu (tarjonnalla ei ole hintajoustoa), hinnan määrittää yksinomaan kysyntä, eli se, miten paljon ihmisillä on varaa ja halua maksaa siitä. Tämän on tilanne sijainnin kanssa. Maan verotus ei mitenkään lisää sitä, mitä ihmisillä on varaa maksaa Helsingin keskustassa asumisesta (esim. Sippoossa asumisen sijaan). Se nimenomaan syö tällöin kiinteistöjen markkinahintaa. Wikipedia-artikkelin kuvaaja havainollistaa tätä hyvin:
http://en.wikipedia.org/wiki/Land_value_tax#Econom...

Samaisesta syystä asumistuet (jotka lisäävät ihmisten kykyä maksaa vuokraa) vain nostavat vuokratasoa! Ne ovat siten valtavat tulonsiirto kaikilta vuokran- ja veronmaksajilta kiinteistöjen omistajille.

Kuten Henry George kirjoitti:
“Nor, if a tax be levied on that rent or value, this in no wise adds to the willingness of anyone to pay more for the land than before; nor does it in any way add to the ability of the owner to demand more. To suppose, in fact, that such a tax could be thrown by landowners upon tenants is to suppose that the owners of land do not now get for their land all it will bring; is to suppose that, whenever they want to, they can put up prices as they please.
This is, of course, absurd. There could be no limit what­ever to prices did the fixing of them rest entirely with the seller.” – Henry George, Why The Landowner Cannot Shift The Tax on Land Values (1887)

Yhteisomistuksen ongelma on se, että se ei kannusta käyttämään maata tehokkaasti, eikä maan arvon määrittäminen sellaisessa tilanteessa olisi edes mahdollista. Koska rakennus on väistämättä kiinni sijainnissa, pitäisi käytännössä kaikesta kiinteistökehityksestä tehdä julkista, jolloin esim. kehitystä rakennutamisen laadussa ei pääse tapahtumaan reilun kilpailun myötä (jota tosin nytkään ei rakennuskartellin vuoksi juuri ole). Sijaintien käyttö jäisi eturyhmäpolitikoinnin kohteeksi - ja menisi jopa nykyistä markkinaa tehottomammaksi.

Käyttäjän JaniLindroos kuva
Jani Lindroos

Hyvä kirjoitus, muutaman kohdan haluaisin kuitenkin heittää takaisin pohdittavaksi lisää ehkä toisesta kulmasta.
Eli
- Alemman korkotason tulisi lisätä investointeja, näin opetetaan ja oletetaan, mutta onko aina näin? Kun otetaan huomioon tuottavuuden kasvu ja ympäröivät olosuhteet ja niiden muutokset, esim. nyt korko alhaalla mutta investoinnit vähissä
- Kaikki velka on jollekin-> saatavia ja velkaa yhtä paljon. Tämä ei pidä täysin paikkaansa kun otetaan huomioon korkoerot lainan koroille ja pääomalle saaduille koroille. Tähän kun vielä lisätään rankat vivut ja johdannaiset tulevaisuutta ajatellen niin asia ei ole realimaailmassa näin, eikä systeemi siten tasapainoissa ja samalla pankitkin ovat aivan muita kuin pelkkiä välikäsiä
- Samoin realimaailmassa tulisi huomioida rahan kysynnän ja tarjonnan epätasapainot ja ihmisten tekemät päätökset niihin liittyen. Eli rahaa ei ole aina tarjolla kaikille tasapuolisesti, etenkään samoilla ehdoilla. Ja kuten tämän kriisin myötä olemme nähneet niin "sääntöjä" ja tilanteita muutetaan ihmisten toimesta nopellakin aikataululla mikä vaikuttaa asioiden tasapainoon
-Useammassa kohdassa mainitsit "halun säästää liikaa", tässä tilanteessa kun velkasykli on tullut ns. täyteen se on aivan oletettu toimintamalli. Systeemin kannalta huono asia, mutta kuka rationaalinen ihminen asettaa itsensä tarkoituksella huonompaan asiaan systeemin takia, kyllä ihmiset katsovat asioita itsensä/yrityksensä kannalta minkä johdosta tässä tilanteessa on monen yksilän kannalta hyvä olla jotain ns. sukan varressa. Eli jos YT.t pyörivät onko kannattavaa tuhlata kaikki ja vinguttaa Visa tappiin ennen tuloksia?
-Edelliseen liittyen sinulta jäi kokonaan käsittelemättä se ongelma miksi tämä kriisi syntyi ja on syntynyt monta kertaa aikaisemminkin, eli "halu tuhlata liikaa". Tarkoitan tällä liian suurta rahan/tulevaisuuden työpanoksen käyttämistä etukäteen, eli tässä ja nyt, eli liian suuresta velkaantumisesta
Summa summarun mielestäni tässä monessakaan asiassa ei loppujen lopuksi ole kysymys rahasta, korosta tai muustakaan niihin liittyvästä suoraan, vaan vallasta ja siitä kuka saa ja kuinka paljon ja kuka maksaa (tekee työt). Kriisin hoidossakin on montaa näkemystä ja toimintamallia, niistä riippuu "laskun maksamisen" suuruus eri osapuolille. Tämä näkyy selvästi esimerkiksi EKP:n toimissa ja tekemättömyyksissä. Mutta myös isommassa kuvassa valuuttojen "sodassa" ja esimerkiksi Aasian ja Brics maiden halussa saada enemmän päätösvaltaa asioissa niiden talouden ollessa entistä suurempi osa maailman taloudesta.

Käyttäjän JaniLindroos kuva
Jani Lindroos

Tuohon edellisen viimeiseen kohtaan vielä lisäys/täsmennys, eli jos ainoa tavoite olisi ratkaista tämä kriisi ja saada inflaatiota aikaan niin se olisi helposti toteutettavissa joko leikkaamalla velkatasoa jolloin lisävelkaantuminen saataisiin käyntiin, tai vastaavasti jokaisen tilille (tai uudelle 100% takauksen omaavalle keskuspankkitilille) siirrettäisiin xrahaa joko kerran tai väliaikaisesti x ajan jolloin kysyntä saataisiin paremmalle tasolle ja syntyisi työpaikkoja ja sitä inflaatiotakin... Ja kun pohtii miksi näin(tai muuten) ei tehdä (tai tehdään mitä tehdään) kertoo paljon miksi olemme tässä tilanteessa... Ja miten on eri näkemyksiä asioista riippuen omasta tilanteesta tai asemasta.

Ja vaikka tuossa jotain hyviä kohtia olisikin ei se välttämättä olisi pidemmän päällä sen toimivampi, eli vaikka sitä tehtäisiin liikaa tai liian pitkään->inflaatio lapasesta. Eli jokaista systeemiä voidaan käyttää väärin, kuten tätä nykyistäkin on käytetty-siksi olemme tässä tilanteessa. Ja monet ehdotukset ovat hyvinkin riippuvaisia ehdottajan tilanteesta, samoin kuten päätökset.

Tuo rajusti negatiivinen korko olisi kuin varallisuusvero, mutta miksi nyt oikeasti todella varakkaat henkilöt ja yritykset eivät maksa juurikaan veroja, ja miksi/miten tilanne muuttuisi? Entä olisiko nyt tuota ajatusta kannattava samaa mieltä sen jälkeen kun olisi tienannut jättiomaisuuden? Nyt mennään hieman pitkälle aiheesta, mutta lähemmäs juurisyytä

Toimituksen poiminnat