*

TuureParkkinen Eturyhmäpolitiikkaa, oireidenhoitofokusta, merkantilismia, monopoleja ja kasvuRIIPPUVUUTTA kyseenalaistaen. Juuribugin ratkaisemista ja pelisuunnittelunäkökulmaa ehdottaen. "If you want the truth to stand clear before you, never be for or against."

Maa eli sijainti – monien monopolien äiti

Miten markkinatalouden keskeisin ongelma on poljettu pois julkisesta keskustelussa, ja miten omistusasumis(eli asuntovelkavankeus-)paradigmammekin on vain tämän ongelman oireidenhoitokeino, joka vain pahentaa ongelmaa ja tekee tehokkaimmasta ratkaisusta poliittisesti vielä vaikeamman. Sekä miten tästä lock-in-tilanteesta päästään yli näkemällä kokonaisuus (ja ymmärtämällä vähän korkoja ja diskonttausta).

 

(”FtRB”-viittaukset tässä kirjoituksessa viittaavat kirjan "Fixing the Root Bug" lukuihin, joissa teemaa käsitellään tarkemmin.)

Maa on niin kaunis – ja kaiken pahan alku ja juuri

Edellisessä kirjoituksessa selitin, miten korkojen nollaraja on käytännössä pääoman minimipalkka ja miten sen poistaminen ratkaisee mm. Thomas Piketty:n (ja Marxin) huolenaiheen siitä, että pääoma kasautuu yhä harvempien käsiin. Kun pääomasta on ylitarjontaa, pääoman hinnan, eli tuottovaatimuksen pitää laskea entisestään, vaikka negatiiviselle puolelle. (Ja tällöin yritykset voisivat jopa olla kannattavia tappiollisina.)

Mutta ongelmaksi jää, että on eräs omaisuuslaji, joka säilyttää arvonsa ja generoi haltijalleen positiivista kassavirtaa vaikka korot laskisivat minne – koska sitä ei voi tuottaa lisää, kun sen tuottovaatimus laskee, eikä sille myöskään juuri ole korvikkeita. Ja tämä omaisuuslaji on kiinteistöjen sijaintiarvo eli ”maa”!

Kun (täysin hypoteettisesti) pitkän aikavälin korkotason odotetaan olevan lähemmäs -7%, kukaan ei myy yhtään pääkaupunkiseudun (tai muun kasvukeskuksen) kiinteistöä, ellei ole aivan pakko. Kiinteistöjen arvo pamahtaa teoriassa äärettömäksi, käytännössä äärimmäisen spekulatiiviseksi. Siinä olisi kiinteistökuplaa kerrakseen. Eli korkojen nollarajan poistamisesta ei kannata puhuakaan, ellei samalla oteta vihdoin käyttöön yhtä reiluimmista ja tehokkaimmista verotusmuodoista: maan arvon verotusta (LVT = land value tax). (FtRB 4.3.1 1.1.11)

Sama pätee osittain myös moniin muihin muihin monopoleihin ja etuoikeuksiin: Nekin kuplaantuvat herkästi matalilla korkotasoilla.

Vaikka työn kvantittuminen ihmisiksi ja korkojen nollaraja ovat merkittäviä markkinoiden ”epätäydellisyyksiä”, maa on kuitenkin lopulta se suurin vääristymä.

Rajallisella, vitaalilla resurssilla voi orjuuttaa

Kun pelissä (taloudessa) on rajallinen resurssi, joka on elintärkeä siinä mielessä, että kaikkien täytyy saada sitä (tai muutoin maksaa siitä) voidakseen osallistua peliin (tai selvitäkseen hengissä), tämän resurssin eksklusiviinen (l. pois sulkeva) hallinta mahdollistaa muiden riistämisen, eikä vapaa kaupankäynti ohjaa tätä resurssia tehokkaimpaan mahdolliseen käyttöä. Tämän ymmärtämisen ei itse asiassa pitäisi edes vaatia minkään korko-/pääomateorian ymmärtämistä: Kaikilla on intressi haalia resurssia itselleen, koska mitä vähemmän sitä on muiden saatavilla, sitä epätoivoisemmin nämä sitä tarvitsevat ja sitä korkeammaksi sen markkina-arvo nousee.

Kuvittele vaikka tilannetta aavikolla, jossa puhdasta juomavettä saisi vain muutamasta kaivosta ja nämä kaivot olisivat jonkun tahon yksityisessä omistuksessa. Harvojen kaivojen haltijat pystyisivät käytännössä alistamaan muut aavikon asukkaat orjikseen ilman aseellista uhkaa – riippumatta siitä miten tuottavia muut olisivat tai millaisia innovaatioita nämä kehittäisivät. (FtRB 1.1.11)

Tämä ei päde mihinkään työllä tuotettavissa olevaan resurssiin, koska markkina-arvon nousu vain lisäisi sen tuotantoa ja hamstraajat kärsisivät tappion kuplan puhjetessa ja joutuessa myymään varastonsa alihintaan. (FtRB 1.1.8)

Rajallisen, vitaalin resurssin yksityisomistusmahdollisuus polarisoi jatkuvasti valta-asemia ja varallisuuseroja samalla kun resurssin käyttö on erittäin epätehokasta: Tontteja ja asuntoja on tyhjillään samaan aikaa kun on mukamas huutava asuntopula. (Oletko huomannut, että lähes kaikki pelit, joissa on mahdollista ottaa haltuun maa-alueita ovat joko kierrospohjaisia ja alkavat alusta, kun yksi pelaaja on päässyt niskanpäälle, tai sisältävät epärealistisia vakautusmekanismeja, jotka esim. tekevät suuren alueen hallitsemisesta erityisen kallista?)

Maanomistaja (suomalainen tai ei) voittaa aina

Maan monopoliluonne tekee jokaisesta kasvavasta kaupungista tavallaan ”pyramidihuijauksen”: Alkuvaiheessa kiinteistöjä ostaneet henkilöt ja näiden jälkeläiset hyötyvät täysin suhteettomasti kaikesta alueen kehityksestä. Kaupungin kasvu, elintason nousu talouskasvun myötä ja julkiset infrainvestoinnit kapitalisoituvat kaikki maan arvoon. Maan rajallisuuden vuoksi jopa vuokratuet (kuten yleinen asumistuki ja opintotuen asumislisä) sekä muu sosiaaliturva ovat viimekädessä tulonsiirtoja kiinteistöjen omistajille. (FtRB 4.3.1, 6.2.3) Kun tarjonta on rajattu, kysyntä, eli se mitä ihmisillä on halua ja kykyä maksaa ko. resurssista, määrittää markkinahinnan – tässä tapauksessa asumisesta maksettavan vuokran.

Sijaintisidonnaisuus on myös se, joka tekee monista toimialoista – kuten perusinfrastruktuurista (esim. vesi-, viemäri- ja tieverkostot) – luonnollisia monopolitoimialoja ja tekee reilun kilpailun toimimisen käytännössä mahdottomaksi. Siten Winston Churchill ei puhunut paljoa potaskaa, kun kutsui maata ”kaikkien monopolien äidiksi”, vaikka muunkinlaisia, sijaintiriippumattomia monopoleja toki on (kuten patentit, tutkinnot, taksilisenssit, maksuselvitysten keskusjärjestelmät jne. (FtRB 4.1.4, 4.3.2, 3.1.6.1)).

Monet kriitikot ovat myös huomauttaneet, että Thomas Piketty:n kuvaama ”pääoman kasvu” onkin itse asiassa pääosin maan arvonnousua (lukuun ottamatta Yhdysvaltoja, jossa sitä ovat lisänneet myös muunlaiset monopolit), eikä esim. niinkään seuraus pääomaintensiivisempien teknologioiden käyttöönotosta. (FtRB 1.1.8, 118B, 1.3.2)

Ja mitä isommat ja varmemmat tulot henkilöllä on, sitä isompiin kiinteistösijoituksiin hän saa edullista luottoa. Tämä on todellisuudessa suurimpia tuloerojen polarisoijia.

Omistusasumisparadigmaansa sokeasti rakastavassa Suomessa tästä ei kukaan tietenkään uskaltaisi puhua, koska kaikki luulevat voittavansa siinä että näiden asuntojen markkina-arvot nousevat (systemaattisesti ylläpidetyn asuntopulan ja asumistukien seurauksena (FtRB 4.3.1.6)). Sen sijaan tuijotetaan prosenttiyksikköviilauksia esim. pääomatuloverotuksessa (joka ei edes pidemmän päälle laske pääoman tulo-osuutta kovin tehokkaasti, koska se ei laske pääoman tuottovaatimuksia). (FtRB 2.2.3.4, 3.2.2) Oikeasti oman asunnon omistamisella ei vielä voita (se ei juuri nosta elintasoa), sillä lisääntynyt varallisuus on sidottu ko. asuntoon, niin kauan kuin haluaa välttää vuokranmaksajaksi joutumisen.

Maan arvon verotus pitää käytön tehokkaana ja eliminoi ansiottomat tulot

Mikä ratkaisuksi? Jotkut ovat ehdottaneet, että valtio omistaisi kaiken maan ja vuokraisi tätä eteenpäin. Käytännössä kuitenkin on hyvin vaikea saada vuokria tällöin seuraamaan mitään todellista sijainnin markkina-arvoa, koska kiinteistöt (jo määritelmällisesti) ovat sidottuja maahansa ja siten vuokraa maksetaan ja kauppaa käydään käytännössä aina koko kiinteistöstä. (Jos joku yksityinen taho omistaisi tontin erikseen, voisi hän käytännössä ryöstää tontilla olevan talon omistajan tämän ”pääomasta” nostamalla vuokran niin korkeaksi kuin kukaan on talossa asumisesta valmis maksamaan. Pelkän talon markkina-arvo putoaisi tällöin nollaan.) (FtRB 4.3.1.4)

Tehokas ratkaisu on sallia kiinteistöjen yksityinen omistus, mutta verottaa kiinteistöjä näiden sijainnin markkina-arvon mukaan, jolloin kiinteistö kannattaa omistaa vain, jos sitä käyttää tehokkaimpaan kaavoituksen sallimaan (FtRB 4.3.1.7) tarkoitukseen. Jos joku keksii sijainnille paremman käyttötarkoituksen, tämän tekemä tarjous kiinteistöstä nostaa nykyisen haltijan verotaakkaa, jolloin käyttöä on pakko tehostaa itse tai myydä kiinteistö tarjoajalle. Esimerkiksi noin 10 %:n vero ottaisi (korkotasosta riippuen) noin 50-70 % sijainnin generoimista tuotoista valtion haltuun. (FtRB 4.3.1.2)

Reilusti toimiva maan verotus edellyttäisi tehokasta kiinteistömarkkinaa, jossa ”asumispalveluiden” markkina on irrotettu kiinteistösijoitusmarkkinasta. (FtRB 4.3.1.3) Kirjassa ”Fixing the Root Bug” on selitetty tarkemmin miten tällainen tehokas markkina voidaan saavuttaa poistamalla omistusasumisen tukia (ja miten nämä tuet ja niillä ylläpidetty omistusasumisparadigma ovat nykytilanteessa ymmärrettävää oireidenhoitoa maan monopolille ja eturyhmäpoliittista tulonsiirtopeliä).

Reilu maan (sijaintiarvon) verotus on välttämätöntä toimiville kiinteistömarkkinoille, jotka muuten muuttuvat vain tehottomammiksi ja kuplaherkemmiksi sitä mukaa, mitä alemmaksi korkotaso laskee. Se, että sen tuotoilla voitaisiin poistaa tarve merkittävälle osalle nykyisistä kaupankäyntiin ja tuottavaan toimintaan kohdistuvista veroista, on tietysti mukava bonus. (FtRB 3.1.6.1, 6.2.2)

Kun panokset kasvavat liian korkeiksi – Miksei maata veroteta jo?

Isoin haaste maanverotuksen käyttöönotolle on poliittinen vastustus, joka seuraa peloista että vero puhkaisisi ihanan pienen kiinteistökuplamme. Asuntovelallisten lisäksi tämä syöksisi pankkisektorin kiipeliin, kuten Yhdysvalloissa kuusi vuotta sitten kävi. Siten ihmisten houkuttelu (suorastaan pakottaminen) mukaan omistusasujien joukkoon ja asuntovelkavankeuteen on mainio poliittinen kikka, jolla taataan ettei maamonopoliin halua kukaan puuttua. (Kuplaa ei tarvitse edes lakaista maton alle, kun se on jo siellä ja kansa seisoo jämäkästi maton kulmilla.)

Kukaan ei tunnu tulleen ajatelleeksi, että tämä dilemma ratkeaa ottamalla maavero käyttöön samaan aikaan kun poistetaan korkojen nollaraja. Kun maaveroastetta nostetaan portaittain samaa tahtia kuin tehdään pitkän aikavälin korkotasoa laskevia rakennemuutoksia, (FtRB 2.2.3) vältytään epäoikeudenmukaisilta varallisuuden siirroilta, jotka poliittisesti aiheutetuista rajuista kiinteistöjen arvonmuutoksista (suuntaan tai toiseen) seuraisivat.* (FtRB 6.2.3)

Seuraavat dokumentit selittävät maahan liittyviä ongelmia hyvin:

www.youtube.com/embed/XL3n59wC8kk

www.youtube.com/embed/1pYSsME_h7E

 

Miksi asiaa ei jätetty työhön?

”Miksi Root Bug –hypoteesi yrittää ratkaista työmarkkinat, finanssimarkkinat ja kiinteistömarkkinat yhtä aikaa? Onpas ahnetta. Eikö kannattaisi keskittyä yhteen tavoitteeseen kerrallaan?”

Monimutkaisissa systeemeissä kaikki vaikuttaa kaikkeen ja yksittäisen osan tuijottaminen ei ole kovin rakentavaa. Yhden osan tai ominaisuuden parantaminen kerrallaan todennäköisesti jopa heikentää koko systeemin toimintaa. Relevanttien kysymysten kysyminen johtaa väistämättä toisiin relevantteihin kysymyksiin.

Esimerkiksi kiinteistömarkkinat ovat todella kiinteästi kytköksissä työmarkkinoihin – eivätkä vähiten rahoitusjärjestelmän kautta: Työmarkkinoiden jouston lisääminen poistamatta korkojen nollarajaa aiheuttaisi todennäköisesti vain deflaatiokierteen (palkkojen ja hintojen romahduksen), joka romuttaisi talouden ja olisi massiivinen varallisuudensiirto velallisilta velkojille. Korkojen lasku negatiivisiksi ilman maanverotusta aiheuttaisi vain ennennäkemättömän kamalan kiinteistökuplan. Maanverotus huonosti toteutettuna ja ilman tehokasta kiinteistömarkkinaa avaa paljon ovia korruptiolle ja väärinkäytöksille.

Koska todellisuudessa lopputulos riippuu aina monesta vallitsevasta tekijästä, ”kausaliteetti” eli syy-seuraussuhteet riippuvat aina vertailusetistä. (FtRB 6.1.4)

Voit lukea lisää työstä, pääomasta, maasta, rahasta ja monista muista talouden paradokseista, harhaanjohtavista termeistä sekä yksinkertaisista ratkaisuista haastaviin ongelmiin osoitteessa rootbug.org ja vastajulkaistussa kirjassa ”Fixing the Root Bug: The Simple Hack for a Growth-Independent, Fair and Sustainable Market Economy 2.0” (Kindle, iBooks, painettu). ”FtRB”-viittaukset tässä kirjoituksessa viittaavat kyseisen kirjan lukuihin, joissa teemaa käsitellään tarkemmin.

Seuraa Root Bug:ia:
Twitter: @TheRootBug
Facebook: .com/TheRootBug
YouTube: .com/DaRootBug

Keskustelua herättävää varustusta:
rootbug.spreadshirt.fi

Seuraava teksti saattaa käsitellä eläkejärjestelmäämme ja “sukupolvien välistä ryöstöä” kun siitä nyt on niin kiivaasti täällä juteltu (:

 

---

* Tämän voi nähdä melko selkeästi maahan melko hyvin soveltuvasta kasvavan ikuisen kassavirran valuaation kaavasta:

V = P0/(r-g+t),

Missä V omaisuuserän (maan) valuaatio (mitä sijoittaja on siitä valmis maksamaan), P0 on kuluvan vuoden vuokra (eli omaisuuserästä tänä vuonna saatava tuotto), r on sijoittajan omaisuuserälle antama diskonttauskorko (jossa on korkotason päällä vielä riskipreemio), g on P:n (eli vuokratason) odotettu vuosittainen kasvunopeus ja t on vuosittaisen maanarvoveron suuruus prosenteissa. t siis kompensoi r:n putoamista melko suoraan.

Maan valuaatiota on selitetty tarkemmin kirjan Fixing the Root Bug liitteessä 6.2.3.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Buy land, they're not making it anymore.

Mark Twain, quote from 1886

Käyttäjän KajRisberg kuva
Kaj Risberg

"Root bug" on aika melkoisen hyvä ilmaisu maanomistuskysymyksestä.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Marxia on luettava ja tutkittava nyt hyvin tarkkaan. Hän oli yhdessä Engelsin kanssa todella äärettömän oikeassa. Marxilaisuutta ovat vääristelleet erittäin monet esim.: Lenin, Trotski, Stalin, Mao ja jne.

Meidän tulee palata ja tutkia alkuperäisiä kirjoituksia Sayn ja Locken hienoista lähtien.

Käyttäjän TuureParkkinen kuva
Tuure Parkkinen

Totta! Marxia todella kannattaa lukea. Paljon hyvien ajattelijoiden ideoita käytetään ihan muihin tarkoituksiin ja hukassa oleviltakin löytyy arvoikkaita näkökulmia. Ja esim. Smithistä ja Keynesistä on tullut symboleita hyvin vastakkaisille näkökohdille, vaikka molemmat olivat lopulta yllättävänkin samaa mieltä monista asioista. Siinä mitä Marx sanoi ja mitä marxistit sanovat on vähintään yhtä iso ero kuin siinä mitä Jeesus sanoi (tai sen nimisen hahmon kirjoitettiin sanovan) ja mitä kirkko sanoo.

Marx lähti (ironisesti) liikkeelle samasta harhaanjohtavasta oletuksesta kuin Itävaltalaiset taloustieteilijät ja Adam Smith: että raha on hyödyke joka toimii "vaihdonvälineenä". Tästä näkökulmasta toki kuulostaa perverssiltä, että "rahalla tehdään lisää rahaa". Mutta kun raha nähdään luottosuhteena ja noteerataan, että työ ei ole ainoa mahdollinen kustannus, vaan myös ajoituksella on väliä ja riskillä on kustannus (harva Marxilainenkaan suostuisi ilmaiseksi ottamaan kaikkia mahdollisia riskejä niskoilleen tai odottamaan palkkaansa/aterioitaan vuoden), korolle ja pääoman tuottovaatimuksille löytyy erittäin tärkeä ja reilu funktio. Ja selkeä selitys sille, miksi koron pitää voida olla myös negatiivinen.

Marxin arvoteoria ei myöskään ole taloustieteellisesti kovin relevantti. Toki kukin saa määritellä käsitteensä miten haluaa. Marx määrittelee hyödykkeen "arvon" sen tuottamiseen "sosiaalisesti välttämättömästi tarvittavaksi työksi". Mutta taloustiede tutkii ihmisten käyttäytymistä resurssien allokoinnin suhteen - ja ainakaan minun ostopäätöksiini ei juuri vaikuta se, miten paljon jonkin tuotteen eteen on jonkun muun pitänyt tehdä töitä. Ja on empiirisesti vähän näyttöä, että tämä määrittäisi tuotteiden markkinahintoja. Marx myös sekoittaa tuotteiden ja työn HINNAN oudosti IHMISTEN TASA-ARVOON - vaikka markkinahinta (tai raha) ei todellakaan ole mikään arvon mittari, varsinkaan ihmisarvon (FtRB luvut 1.1.3 ja 1.1.6).

Marxin oletuksia on käsitelty kirjan "Fixing the Root Bug" seuraavissa luvuissa:
Sidenote Box 113A: Objective Value Theories And Morality
1.1.8 Labor and Capital (and Land?) – The Factors of Production
Sidenote Box 118C: Marx’s ‘Capital’ Is Closer to Financial Capital
1.1.10 Companies As Contract Bundles – Financial Assets Allocate Risks

Kommunististen järjestelmien (erit. suunnitelmatalouden) ongelmia seuraavissa luvuissa:
1.1.5 We Need a Market Economy Because of the Limitedness of Understanding and Empathy
2.2.3.5 The Planned or ‘Resource-Based’ Economy – ‘We Know What We Need’

Toimituksen poiminnat