TuureParkkinen Eturyhmäpolitiikkaa, oireidenhoitofokusta, merkantilismia, monopoleja ja kasvuRIIPPUVUUTTA kyseenalaistaen. Juuribugin ratkaisemista ja pelisuunnittelunäkökulmaa ehdottaen. "If you want the truth to stand clear before you, never be for or against."

Regulaatioasevarustelu – Haitallisen tuen oireidenhoidon järkyttävä hinta

Pankkien regulointi on kallista oireidenhoitoa ongelmille, jotka johtuvat valmiiksikin kalliista ja tuhoisasti finanssialaa vääristävästä subventiosta (eli tuesta): ilmaisesta talletustakauksesta. Olisi todella paljon tehokkaampi, reilumpi ja halvempi ratkaisu poistaa subventio laittamalla takaukselle hinta ja tehdä talousjärjestelmästä niin robusti (tai antifragiili), ettei yksikään yritys olisi ikinä "too big to fail".

 

Regulaatiosotaan värvätty puoli Suomea!

Kauppalehden etusivun juttu eilen (to 2.10.) oli huimaksi nouseva pankkiregulaation kustannus: yli 100 mrd. e (jutusta jää vähän epäselväksi, mutta ilmeisesti tämä on vuosittainen kustannus). Käytännössä siis tämä on kuin noin puolet Suomea (BKT 203 mrd. e) olisi työllistetty valvomaan toisten kirjanpitoa tai välttelemään tätä valvontaa. (Toki palkkataso lienee se reguloijilla että compliance-henkilöstöllä keskimääräistä korkeampi.)

2008 vuoden Lehman-konkurssi ja tämän jälkeiset Euroopan velka- ja pankkikriisit ovat ymmärrettävästi jättäneet melkoisen trauman. Mutta palataanpa kysymykseen: Miksi? Miksi pankkitoimintaa pitää säännöstellä näin raskaasti? Vastaus:

  1. Pankeille on nykyisellään kannattavaa olla epävakavaraisia (eli ylivelkaantuneita eli horjua konkurssin partaalla)
  2. Nykyisen, hauraan talousjärjestelmämme ei uskota kestävän suuren pankin konkurssia.

Olennaiset kysymykset olisivat: 1) miksi pankeille on kannattavaa olla ylivelkaantuneita ja (2) miksi taloutemme ei kestäisi ison pankin konkurssia. Nykyinen, erittäin kallis pankkiregulaatio ei vastaa kumpaankaan kysymykseen eikä ratkaise kumpaakaan ongelmaa.

Tämän tekstin täysi ymmärtäminen saattaa vaatia vähän taseiden ja rahoituksen perusasioiden tuntemusta. (FtRB 1.1.10, 1.2.6, 1.2.7) Sen ei ole tarkoitus olla tyhjentävä selitys, vaan yleiskuva relevanteista tekijöistä ja kysymyksistä. Kirja Fixing the Root Bug (FtRB) selittää asiat tarkemmin!

1. Lopetetaan vivuttamisen tukeminen!

Voisi luulla, että pankit olisivat oppineet viimeaikaisista pankkikriiseistä jotain. Ja ne oppivatkin: sen että epävakavaraisuus – korkea velkavipu, eli ohuen oman pääoman pitäminen – on todella kannattavaa. Vivuttamisen kannattavuuteen on kolme keskeistä syytä:

  1. Bailout-odotukset
  2. Ilmainen talletustakaus
  3. Yhteisöverosta johtuva velkarahoituksen ”verokilpi”

a) Ensimmäinen asia on se, että kun ”downside” (mahdolliset tappiot) on rajattu, kannattaa riskiä (eli volatiliteettiä, ”heilahdusalttiutta”) lisätä mahdollisimman paljon: Tällöin voi voittaa paljon, jos kohdalle käy hyvä mäihä, mutta ei joudu kärsimään koko tappioita, jos negatiiviset riskit realisoituvat.

Tämä on tilanne, kun kaatumassa oleva pankki voi olettaa saavansa valtioilta suoraa tukea tai halpaa lainarahoitusta. Tätä tarkoitetaan ns. ”bailout”:illa. Ja tämä odotus linkittyy vahvasti kohtaan 2: siihen että pankit voivat luottaa olevansa ”too big to fail”, eli liian isoja, jotta valtiot uskaltaisivat antaa näiden kaatua.

b) Toinen seikka, joka tekee pankin oman pääoman pitämisestä minimissä (eli korkeasta ”velkavivusta”, eng. ”leverage”) kannattavaa on se, että suuri osa pankkien veloista on ”talletuksia” (joka btw on harhaanjohtava nimitys). Koska valtio takaa talletukset, eivät tallettajien vaatimat korot nouse mitenkään, vaikka pankki olisi miten epävakavarainen.

Modigliani-Miller-teoreeman (a.k.a. rahoitusrakenteen irrelevanttiusperiaate) mukaan yhtiön rahoitusrakenteella ei pitäisi olla mitään vaikutusta yrityksen kannattavuuteen. Teoreeman logiikka on, että rahoitusrakenne ei muuta yrityksen tuotto-odotuksia eikä kokonaisriskejä - se vain allokoi riskit eri tavalla. Toisaalta yrityksen ottaman luoton sijaan osakkeen omistajat voisivat aivan yhtä hyvin ”vivuttaa” sijoitustaan ottamalla itse luottoa osakeostoksiinsa.

Tavallisen yrityksen kohdalla tämä ”irrelevanttius” toteutuu käytännössä niin, että sekä luottokustannukset (korot) että oman pääoman kustannus (tuottovaatimus) nousee, kun omavaraisuus laskee, jolloin osakkeiden omistamisesta ei tule yhtään kannattavampaa. Näin ei kuitenkaan pankkien kohdalla käy: talletusten kohdalla luottokustannukset eivät nouse. Siten ”velkavivuttamisella” voidaan lisätä yrityksen kannattavuutta osakkeenomistajille. Käytännössä tämä kannattavuus tulee siitä, että isompi osa pankin riskeistä kaatuu talletukset takaavan valtion niskaan.

Ilmainen talletustakaus on suora subventio (eli tuki) sekä pankkien epävakavaraisuudelle, että pankkien kautta tapahtuvalle velkarahoitukselle ylipäänsä. Koko pankki- ja rahoitussektorin bisnes on oikeastaan riskien hinnoittelu ja kantaminen. Kun tällaiselle sektorille antaa ilmaisen vakuutuksen, totta kai se pyrkii hyödyntämään sitä mahdollisimman paljon!

Taloustieteilijät ja rahoitusasiantuntijat ovat kiistelleet talletustakauksesta kiivaasti, sillä toisaalta talletustakaus on välttämätön toimivan pankkijärjestelmän kannalta: Ilman sitä Nordean raha ei olisi samanarvoista kuin OP:n raha ja yksittäiset tallettajat joutuisivat jatkuvasti seuraamaan pankkiensa vakavaraisuutta. Pienikin epävarmuus pankin vakavaraisuudesta voisi triggeröidä ketjureaktionomaisen talletuspaon ("run on the bank"). Kukaan ei tunnu tulleen ajatelleeksi, että dilemma ratkeaa, kun talletustakaukselle laitetaan hinta! (FtRB 4.2.2) Tästä lisää tekstin lopussa.

c) Kolmas tekijä ei päde vain pankkeihin vaan itse asiassa kaikkiin yrityksiin. Ensimmäisiä rahoituksen peruskurssilla opetettavia asioita on ns. velkarahoituksen verokilpi (”tax shield (of debt)”), joka seuraa siitä, että maksettava korot (vieraan pääoman kustannukset) voidaan vähentää yrityksen tuloksesta ja siten yhteisöverotuksesta,mutta ulos maksettuja osinkoja ei.

Tämä osinko- ja korkotulojen epätasa-arvoinen verokohtelu kannustaa kaikkia yrityksiä rahoittamaan investointinsa aina vähintään osittain velkarahalla. Tämä kannustin käyttää vierasta pääomaa on (omistusasumisen tukien ja veroetujen ohella) merkittävä tekijä koko pankkitoimialan suhteettomaan paisumiseen.

Modigliani-Miller-teoreema ennustaa, että tasa-arvoisella verokohtelulla (ja ilman hallintoon liittyvien valtakysymysten aiheuttamia imperfektioita) yritykset voisivat aivan yhtä hyvin rahoittaa toimintansa täysin omalla pääomalla ja sijoittajat voisivat sitten halutessaan vivuttaa osakesijoituksiaan ottamalla itse velkaa osakkeiden ostamiseen. Nyt tämä ei kannata, sillä on verotuksellisesti edullisempaa antaa yrityksen ottaa velka taseeseensa. (Riskejä karttavampi sijoittaja mieluummin vaikka tasoittaa portfoliotaan valtion velkakirjoilla, kuin vaatii yritykseltä korkeampaa vakavaraisuutta.)

Korkojen jälkeisistä voitoista maksettava yhteisövero (muissa maissa esim. ”corporate tax”) on siten varsin typerä vero: Se lähinnä kannustaa vivuttamaan. Mieluummin kannattaisi vaikka tuplata osinko-/pääomatulovero ja poistaa yhteisövero kokonaan.

2. Tehdään taloudesta antifragiili ja itsetasapainottuva – yksikään yritys ei saa olla ”too big to fail”!

Markkinataloudessa yritysten on tarkoituskin mennä konkurssiin. Yritysten voiton tavoittelun ja armottoman keskinäisen kilpailun idea on, että toimintatavat (joita yritykset kilpailevina organisatorisina muotoina edustavat) voivat korvautua uusilla ja paremmilla kun ne keksitään. (FtRB 1.1.9)

Jotta tämä prosessi tuottaisi hyötyjä kuluttajille ja työntekijöille, on yritysten välillä oltava näistä molemmista jatkuvaa, reilua kilpailua eikä yrityksillä saa olla mahdollisuuksia aiheuttaa kustannuksia ulkopuolisille ilman näiden lupaa (eli ulkoisvaikutuksia). (FtRB 3.2.2, 1.1.11) Yksikään voittoa tavoitteleva yritys ei saa olla ”too big to fail”. Yksittäisten osien hauraus on juuri se elementti, joka tekee markkinataloudesta antifragiilin ja kehittymiskykyisen.

Nykyisin, monet suuryritykset ovat kuitenkin saavuttaneet ”too big to fail” –statuksen. (Yhdysvaltain autosektori haali pitkään julkisia tukia pelkällä ”job preservation” –argumentoinnilla.) Pankkijärjestelmä on erityisen vaikea tapaus, koska se kytkeytyy lähes kaikkeen muuhun taloudelliseen toimintaan. Mutta pankkikin voisi mennä konkurssiin varsin hallitusti (kuten esim. JP Morganin toimitusjohtaja Jamie Dimon selittää).

Isoin ongelma on, että taloutemme on todella hauras: Pienikin epävarmuutta aiheuttava shokki voi syöstä sen taantumaan tai laman kierteeseen. (FtRB 3.1.1) Ja tämä on seurasta siitä, että pienikin notkahdus kokonaiskysynnässä aiheuttaa työttömyyden pelkoa, joka entisestään vähentää kysyntää (lisää säästämishaluja). Tästä seuraa itseään ruokkiva takaisinkytkentä.

Mutta jos ansaintamahdollisuudet aina ohjautuisivat ihmisille näiden kulutus- ja investointihalujen mukaan (edes keskipitkällä aikavälillä), ei mikään kysynnän notkahdus lisää taloudellista turvattomuutta. (FtRB 2.3.2, 4.1.1.2) Relevantti kysymys on (jälleen) miksi kokonaiskysynnän lasku saa kysynnän ja tarjonnan kohtaamaan yksilötasolla huonommin. Ja tämä ongelma ratkeaa, kun tehdään työnjakamisesta kannattavaa ja mahdollistetaan korkojen putoaminen negatiivisiksi tarvittaessa.

Ei makseta regulaatiosodankäynnistä, vaan laskutetaan arvokkaasta takauspalvelusta!

On hieman hassua, että Kauppalehden artikkelissa kauhistellaan regulaation vaikutusta pankkien kannattavuuteen. Käytännössä pankit tuskin jäävät toimimaan tappiollisina, vaan kulut siirtyvät lainamarginaaleihin. Regulaatio on omiaan heikentämään pankkien välisen kilpailun tehokkuutta ja siten se mahdollisesti jopa lisää suurten pankkien mahdollisuuksia tehdä riistokorkeita voittoja. Björn Wahlrooskin on korostanut, miten tiukka sääntely estää uusia haastajia tulemasta markkinoille.

Talletusten ja lainojen välissä kuuluiskin olla nykyistä suurempi ”kiila”. Mutta nyt tämä kiila menee hukkaan uppoamalla regulaatiosotaan: Se vain työllistää valvontaviranomaisia sekä kirjanpitäjiä ja lakimiehiä, joita pankit palkkaavat pystyäkseen ensinnäkin vastaamaan vaatimuksiin ja sitten kiertämään niitä mahdollisimman hyvin. Tiukasti valvotussa ympäristössä suurin kilpailuetu on saavutettavissa kiertämällä regulaatiota ja etsimällä porsaanreikiä, joilla riskejä voidaan piilottaa. Seuraus on jatkuva läpinäkyvyyden väheneminen ja pankkien resurssien suuntautuminen täysin tuottamattomaan toimintaan.

Sen sijaan tämä kiila voisi tulla talletustakaukselle asetettavasta hinnasta. Tämä olisi reilu tulonlähde valtioille (suoraan ja laskemalla valtion velan korkoja), ja samalla se poistaisi haitallisen subvention, jollainen ilmainen talletustakaus on. (FtRB 3.1.6.1, 4.2.3.1) Pankit saisivat itse hinnoitella riskinsä, kunhan varmistavat että saavat markkinoilta riskejä kantavaa luottoa talletustakauksen hintaa alemmilla riskipreemioilla, jolloin talletukset eivät ole koskaan pankille edullisin rahoitusmuoto. Meillä olisi käytännössä lähes markkinaehtoinen pankkiregulointijärjestelmä.

Niin kauan kuin reaalikorkojen alaraja ei tule vastaan, tällaisen hinnan asettaminen olisi myös ylivoimaisen kilpailukykyinen strategia mille tahansa valuutta-alueelle. Alemmat talletuskorot käytännössä devalvoisivat valuuttaa (ilman kalliita avomarkkinaoperaatioita) ja siten ylläpitäisivät alempia työvoimakustannuksia ja korkeampaa kilpailukykyä reaalisista investoinneista. Kyse on loppujen lopuksi vain haitallisen subvention poistosta riskittömältä, täysin tuottamattomalta pääomalta. Paras tapa lisätä kilpailukykyä tuottavasta pääomasta on ”romuttaa” alueen kilpailukyky tuottamattomasta pääomasta. (FtRB 3.5.3)

Pankkijärjestelmän juuribugien korjaamisesta voi lukea lisää Fixing the Root Bug –kirjan luvuista:

- 3.1.4 Private Credit Crises, Mass Defaults and Overleverage
- 3.1.5 Too Big to Fail: The Casino Economy, ‘Financialization’ and Irresponsible Risks in Banking
- 4.2.2 Setting a Fee on the Government Deposit Guarantee

Pohjatiedoiksi suositellaan:
- 1.1.10 Companies as Contract Bundles – Financial Assets Allocate Risks
- 1.2.6 Banking: Accounting for Debts and Credits and Pricing Risks – There Is No ‘Fractional Reserve’
- 1.2.7 Banks Need to Be Private Because Risk Has a Market Price

Root Bug:in sähköpostilistalle liittymällä saat Fixing the Root Bug:ista ilmaisen näytteen sekä tiiviin introkurssin talouden keskeisimpiin bugeihin.

Tämä video selittää perusasioita mm. pankkien taseista sekä reservi- ja pääomavaatimusten erosta:
https://www.youtube.com/watch?v=KLqYnW1RmDE

Seuraa Root Bug:ia:
Twitter: @TheRootBug
Facebook: .com/TheRootBug
YouTube: .com/DaRootBug

Keskustelua herättävää varustusta:
rootbug.spreadshirt.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat