TuureParkkinen Eturyhmäpolitiikkaa, oireidenhoitofokusta, merkantilismia, monopoleja ja kasvuRIIPPUVUUTTA kyseenalaistaen. Juuribugin ratkaisemista ja pelisuunnittelunäkökulmaa ehdottaen. "If you want the truth to stand clear before you, never be for or against."

“Ite oot tyhmä” – akateemiset alemmuuskompleksit

Miten rakentava keskustelu hukkuu instituutionaalisen narsismin, syyttelyn ja puolustelun alle. Tämä näkyy varsinkin taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Osallistuin tiistaina Kalevi Sorsa -säätiön “Taloustiede kriisin jälkeen" –seminaariin, jossa päävieraana oli S. Devrim Yilmaz. Yilmaz on alkanut opettaa opiskelijoilleen taloustiedettä ja taloudellisen ajattelun historiaa opintosuunnitelmaa monipuolisemmin Kingston Universityssä. Tilaisuuden yleisössä oli myös taloustutkija Tuomas Malinen, jonka mielestä tilaisuus oli ”myötähäpeän täyttämä kaksituntinen”. Mistä näin tuomitseva ilmaus? Mitenköhän molemmin puolista häpeä on ollut?

Tilaisuuden pääesityksessä, Lauri Holapan kommentissa, Suomen Pankin Seppo Honkapohjan ”puolustuspuheenvuorossa” sekä Malisen raportissa on kaikissa havaittavissa akatemialle tyypillistä arvovaltataistelua eri koulukuntien – ja varsinkin tieteenalojen – välillä. Fokus on oman instituution paremmuuden ja syyttömyyden puolustamisessa ja toisia vastaan hyökkäämisessä – ei niinkään instituutioden kehittämisessä eteenpäin. Kerrassaan mainio case-esimerkki tieteen sosiologian oppimateriaaliksi!

Itsekin olin vähän pettynyt siihen, että keskityttiin aiemman tutkimuksen ja opetuksen puutteisiin sekä niiden haukkumiseen, sen sijaan että olisi puhuttu siitä:

  • mitä on jo lisätty/korjattu/kyseenalaistettu
  • mitä seuraavaksi pitäisi tutkia ja miten koulutus kannattaisi jatkossa rakentaa.

Uusien ehdotusten joukossa näkyi vahvasti ajatus, että taloustieteilijöille pitäisi opettaa enemmän sosiologiaa. Itse olen toki poikkitieteellisyyden kannalla,** mutta on ymmärrettävää, miten yleisössä istuva talousakateemikko tällaisesta helposti ärsyyntyy. On helppo ottaa tällainen hyökkäyksenä omaa tieteenalaa vastaan – väitteenä sosiologian "paremmuudesta".

Honkapohja (puheenvuorossaan) ja Malinen (blogissaan) keskittyivät molemmat paljolti syyttämään Yilmaz:ia olkinukkejen mätkimisestä. Sen sijaan, että olisi tarjottu rinnalle rakentavampaa kritiikkiä, nämä keskittyivät puolustamaan sitä, miten taloustiedettä nykyisin tutkitaan ja koulutetaan – ja korostamaan, että taloustiede on kehittynyt kriisin jälkeen. Opetus kuulemma vain on jäljessä.

Malisen oma kommentti tilaisuudessa keskittyi siihen, miten kansantalouksissa on nähtävissä jatkuva, melko tasaisen kasvun trendi (häiriöiden poissa ollessa) ja miten tämä on osoitus valtavirtataloustieteen mallien oletusten toimivuudesta. Blogissaan tämä käsitteli rakentavammin oletusten tekemisen ja matematiikan höydyllisyyttä.

Lauri Holappa taas keskittyi siihen, miten ”heterodoksiset” talousnäkökulmat ovat ”voittaneet” kaikki väittelyt ”ortodokseja” vastaan (esimerkkinä Cambridge Capital controversies). Hänen mukaansa heterot on suljettu keskustelun ulkopuolelle juuri tästä syystä. Tässä hänellä oli valideja huomioita, jotka voisivat avata silmiä akateemisen valtapelin verhoihin - erityisesti siinä suhteessa, että "selviytynyt" teoria ei välttämättä ole paras tai parhaiten argumentoitu teoria. Mutta Holapan esitystavan seurauksena saattoi läsnäollut valtavirran edustaja ymmärrettävästi tulkita tämän lähinnä oman instituution paremmuudella lesoiluksi (ns. ”moraaliseksi masturboinniksi”).

Tieteen kehitys vai tieteenalan auktoriteetti?

Tilaisuuden nimi ("Taloustiede kriisin jälkeen") harhaanjohtavasti viittaa enemmän tutkimukseen. Olennaisin kritiikin kohde Yilmazilla oli kuitenkin taloustieteen koulutuksen kapea-alaisuus. Erityisesti se, miten tutkintojen alkuvaihe indoktrinoi opiskelijoita kapeakatseisempaan ajatteluun ja antaa ymmärtää, että yksinkertaiset matemaattiset mallit kuvaisivat todellisuutta.

Kannattaa huomioida, että Yilmaz oli itse ihan ymmärrettävästi turhautunut siitä, ettei tämän aiempi työnantajayliopisto (Manchester University) ollut suhtautunut rakentavasti ehdotuksiin koulutustarjonnan laajentamisesta.

Toisaalta kannattaa myös huomioida, että kohdeyleisössä oli varmasti paljon ihmisiä, jotka etsivät taloustieteestä syyllistä yhteiskunnallisiin ongelmiin. Ihmiset tykkäävät syyllisistä (ks. esim. Räty-gate, seksiviestiskandaalit, Rothschild-salaliittoteoriat, Jeesus, Hitler jne.). Tästäkin syystä ilmaisun sävyä oli varmaan viety tätä yleisöä miellyttävään suuntaan. Siinä mielessä Malisen tulkinta on ymmärrettävä. (Dissaaminen ei kuitenkaan päässyt vielä edes tiedettä popularisoivan Niel deGrasse Tysonin ja tämän fanien tasolle.)

Parempi otsikko olisi voinut olla esim. "kapeakatseisen taloustieteen opetuksen vaarat" tai "miksi on tärkeää muistaa, että mallit ovat malleja" tai "akateemisen taloustieteen sisäiset valtataistelut". Käytännössä agendaa ja tyyliä kuvaavin olisi ehkä ollut ”valtavirtataloustieteen arvovalta talouskriisin jälkeen".

Konflikti vahvistaa ja oikeuttaa

Marx korosti luokkakonfliktin ja -taistelun tärkeyttä, sen sijaan että olisi pyrkinyt purkamaan luokka-asetelmaa. Samoin akateeminen keskustelu pyrkii luomaan ja vahvistamaan vastakkainasetteluja sekä oman tieteenalan ja koulukunnan yhteenkuuluvuutta sen sijaan, että hyödyntäisi toisten löytöjä, pyrkisi avoimesti kyseenalaistamaan mallien oletuksia tai metodologiaa ja siten tavoittelisi parempaa ymmärrystä maailmasta. Tällainen vastakkainasettelun ylläpito on itsesuojeluvaistoisille instituutioille varsin tyypillinen taipumus (ks. armeijat, ammattiliitot, rasismi, jne.)

Torailun alla on asiaakin

Mutta jos suodatetaan pois hieman harhaanjohtava otsikointi sekä luennoijan henk.koht. turhautuminen, niin sessio sisälsi kyllä paljon asiallista kritiikkiä ja huolenaiheita.

Seuraavassa muutama esimerkki:

1. Akateemikoiden ja koulukuntien halu pitää kiinni malleista (joihin ovat hirttäneet uransa ja uskottavuutensa), vaikka niiden käytännön hyödyllisyys alkaisi olla hyvin kyseenalainen (esim. varsin jälkeenjäänyt käsitys rahasta ja pankkitoiminnasta monissa talousmalleissa).

2. Akateemisten journalien ylivalta ja kyky suojella vallitsevia paradigmoja akatemiassa ylipäänsä - ja miten taloustieteen journaleissa konservatiivisuus ja julkaisusyklien hitaus ovat omaa luokkaansa.

3. Miten myös toimivia aiempia huomioita ja näkökulmia on puskettu pois keskustelusta varsin tehokkaasti – joko sisäisen valtataistelun seurauksena tai poliittisista syistä.*

4. Jos koulutus aloitetaan todella kapeiden (ja monesti nykyajasta jälkeenjääneiden) oletusten muodostamista malleista, se voi hyvinkin rajoittaa opiskelijoiden ajattelun luovuutta ja avomielisyyttä uusia näkökulmia kohtaan sekä kykyä sovittaa malleja muuttuneeseen ympäristöön.

5. Taloustieteellä on vahva yhteys poliittiseen valtataisteluun. Taloustieteelliset mallit ovat talouspoliittisen kädenväännön ammuksia. Olisi aikamoinen ihme, jos tämä ei vaikuttaisi akatemian rahoitukseen tai sen sisäiseen valtapeliin ja siten siihen mitä tutkitaan ja mitä malleja suositaan. (ref. Tullock paradox)

6. Nykyinen taloustiede pyrkii olemaan eksaktimpi tiede kuin se oikeasti voi koskaan olla (josta esim. taloustieteen "Nobel"-palkinto lienee oire). Ja tällä tavoin se potkii pahasti oman kehityspotentiaalinsa nilkkaan. Sähköinsinööri ei voi käskeä elektroneja vetämään toisiaan puoleensa. Sen sijaan talouden rakenteita ja insentiivimalleja voi muuttaa radikaalistikin. Taloustieteessä keskitytään paljolti malleihin, jotka ottavat tietyt instituutiot itsestäänselvyyksinä, kuten omistusoikeuksien ja velkasuhteiden rakenteet. (Ja monesti se vielä ymmärtää velkasuhteet hyvin vanhanaikaisesti "lainattuna rahana".) Myös työttömyyden välttämättömyyden ottaminen itsestään selvänä ”luonnonlakina” kertoo jotain.

Onko mielekästä odottaa akatemialta ratkaisuja?

Eräs seikka, jota ei niinkään nostettu esiin on se, että talousasioissa tunnumme odottavan akatemialta ratkaisuja – vaikka sen päärooli on tieteellisessä tutkimuksessa, eli mallien kehittämisessä ja niiden empiirisessä testaamisessa. Olisi aika huvittavaa odottaa esim. uusia mobiilipalveluita tai toiminnanohjausjärjestelmiä tietotekniikan laitokselta tai odottaa uusia lääkkeitä tai kemian teollisuusprosesseja kemian laitokselta. Eikös ole vähän outoa, että akateemiselle taloustieteelle on annettu implisiittinen monopoli taloudellisiin ratkaisuihin?

Tätä outoutta ei mikään akateeminen taho tietenkään halua nostaa esiin: Niin kauan kuin tämä oletus vallitsee, voidaan talouskriisejä käyttää oikeutuksena uusien tutkimus- ja rahoitusinstituutioiden perustamiselle sekä muulle lisärahoitukselle ja –painoarvolle.

Se olisi kiva, jos joskus voitaisiin puhua asioista ilman, että kenenkään tarvitsee tehdä niistä henkilökohtaisen tai akateemisen itsetunnon ongelmia ja valtataistelun välineitä.

Suutarin lapsella ei ole kenkiä - eikä taloustieteessä ole kannustinloukkuja

Kun pohditaan kannustinloukkuja (joita taloustieteen juuri pitäisi tutkia), kannattaa muistaa, että niitä on myös akatemiassa. Ja kun elämme maailmassa, jossa kaikki ovat keskittyneet puolustamaan omia työpaikkojaan, on muistettava myös että:

“Economics is extremely useful as a form of employment for economists.” – John Kenneth Galbraith

Olen käsitellyt taloustieteen ja akatemian insentiiviongelmia myös kirjan "Fixing the Root Bug" luvuissa:

5.1.4 Institutional Interests – Rogue Agents without a Principal
5.2 ACADEMIC ECONOMICS IS IMPORTANT – BUT IT IS NOT AN INNOVATOR
5.2.1 The Personal Nature and Incentive Traps of Academia
5.2.2 How Would You Roll out a New Operating System?
5.2.3 The Economics Discipline at Threat?
5.2.4 The Religious Nature of Economics and Politics

*Esimerkkinä, jota ei tiistaina mainittu: ajatus että "maa" (sijainti ja luonnonresurssit) voisi jotenkin poiketa muusta "pääomasta". Resurssin allokoituminen on aika radikaalisti erilaista, kun se on elintärkeä, sitä ei voi tuottaa työllä lisää eikä sille ole juuri tuotettavissa olevia substituutteja. Mm. Michael Hudson on kirjoittanut ja puhunut tästä valtapelistä.

Pahimmassa tapauksessa käsitellään "pääomaa" jonain homogeenisenä (”fungiibelinä”) massana/muovailuvahana ja sivuutetaan teknologian rajoitteet – ja tehdään tällaisesta mallista käytännön johtopäätöksiä. Tätä oletusta sivunnut "Cambridge capital controversies" mainittiin tiistaina pariin otteeseen.

 

**...varsinkin niin montaa eri elämän osa-aluetta sivuavassa tutkimuskohteessa kuin talous. Ja samalla kannallla on moni muukin:

"All this is not to say that economists should not deliver themselves on ethical questions, any more than an argument that botany is not aesthetics is to say that botanists should not have views of their own on the lay-out of gardens.” ... “I quite agree with Mr. Fraser that an economist who is only an economist and who does not happen to be a genius at his subject – and how unwise it is for any of us to assume that we are that – is a pretty poor fish. I agree, too, that by itself Economics affords no solution to any of the important problems of life. I agree that for this reason an education which consists of Economics alone is a very imperfect education.” – Lionel Robbins, An Essay on the Nature and Significance of Economic Science (1945, p. viii-ix)

Varsinkin tieteen sosiologia (Kuhn, Mitroff, Merton jne.) sekä psykolingvistiikka voisivat auttaa ymmärtämään oman tieteenalan historiaa kehitystä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Malinen blogissaan kertoi,että nyt vain pitää taloustieteen keksiä jotakin uutta vanhan ja epäonnistuneen tilalle.Miksikö se on vaikeaa,no koska kirjoitat juuri siitä:

"1. Akateemikoiden ja koulukuntien halu pitää kiinni malleista (joihin ovat hirttäneet uransa ja uskottavuutensa), vaikka niiden käytännön hyödyllisyys alkaisi olla hyvin kyseenalainen (esim. varsin jälkeenjäänyt käsitys rahasta ja pankkitoiminnasta monissa talousmalleissa).

2. Akateemisten journalien ylivalta ja kyky suojella vallitsevia paradigmoja akatemiassa ylipäänsä - ja miten taloustieteen journaleissa konservatiivisuus ja julkaisusyklien hitaus ovat omaa luokkaansa.

5. Taloustieteellä on vahva yhteys poliittiseen valtataisteluun. Taloustieteelliset mallit ovat talouspoliittisen kädenväännön ammuksia.

6. Nykyinen taloustiede pyrkii olemaan eksaktimpi tiede kuin se oikeasti voi koskaan olla (josta esim. taloustieteen "Nobel"-palkinto lienee oire). Ja tällä tavoin se potkii pahasti oman kehityspotentiaalinsa nilkkaan."

Ei olla keksimässä mitään uutta vaan koitetaan perustella jo valmiiksi opittua,koska se uuden keksiminen ei tapahdu sormia napsauttamalla. Taloustiede ei edes pitäisi keksiä oikeastaan mitään uutta vaan tulkita jo tapahtunutta ja sitä kautta tuoda esiin paradigmoja tms.

Kiitos,hyvä blogi.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"Malinen blogissaan kertoi,että nyt vain pitää taloustieteen keksiä jotakin uutta vanhan ja epäonnistuneen tilalle.Miksikö se on vaikeaa,no koska kirjoitat juuri siitä:"

Minä taas ymmärsin Malisen, ja hänen linkittämiensä juttujen pointin ennemminkin siten, että kritiikkiä esitetään vähän puutteellisin tiedoin ja tarkoitushakuisesti.

Siis, "mainstream economics":in väitetään ensin olevan jotain mahdollisimman suppeasti rajattua, ja sen jälkeen lähdetään itse tehtyjen rajausten jälkeen valittamaan, miksi asiat XYZ on jätetty mainstreamin ulkopuolelle.

Jopa tällainen enemmän liiketaloustieteen puolella touhuava harrastelija tietää, että taloustieteellinen tutkimus on melkoisesti monipuolisempaa ja laajempaa, kuin Parkkinen tai Yilmaz yrittävät esittää. Kurkatkaa vaikka sitä Malisen (muistaakseni) suosittelemaa Journal of Economic Perspectivesiä. AER:ssäkin tuntuu nykyään olevan todella paljon empiiristä kamaa tarjolla. Joten missä se kammiossaan hevosesta teoretisoiva nykyään julkaisee?

Käyttäjän TuureParkkinen kuva
Tuure Parkkinen

"Mainstreamin" voi toki määritellä ja rajata monella tapaa ;) Jotkut rajaa jopa Krugmanin ja Stiglitzin mainstreamin ulkopuolelle (vaikka Krugman itsensä yleensä mainstreamiin lukeekin).

Ainakaan suomalaisissa virkaaistuvissa professoreissa ei ole kovin montaa, joka ymmärtäisi rahaa tai maata. Jos tiiät, ni vinkkaa mullekin! Tai sellaisen, joka oikeasti olisi valmis hylkäämään empiirisisesti toimimattomiksi (tai matemaattisesti ristiriitaisiksi) havaitut teoriat - kuten Malinen väittää, että taloustieteessä tehtäisiin.*

Varsin moni yhä syyttää kiinteistökuplista "liian alhaisia korkoja". Heikki A. Loikkanen on harvoja, joka ymmärtää jotain kiinteistömarkkinoiden erityisluonteesta. Ja tämäkin vain siksi, että sattuu olemaan erikoistunut kaupunkitaloustieteeseen. Eli kovin segrekoitunutta on jopa alan sisällä, eikä haluta ymmärtää kokonaisuuksia tai hyödyntää muiden työstä elementtejä.

Ja vaikka taloustiede olisi monipuolistunut, se ei poista akatemian sosiologisia ilmiöitä, kuten kuppikuntaistumista tai tutkijan arvovallan kiinnittymistä tämän tutkimiin teorioihin. Nämä ovat yhä valideja huomioita, kun halutaan ymmärtää tieteenalan kehitystä tulevaisuudessa ja vaikuttaa siiehn ;)

*Malinen kirjoittaa, että "Esimerkiksi Marxin lisäarvoteoriaa, sosialistista taloustiedettä ja tiettyjä anarkokapitalistisia teorioita ei opeteta taloustieteessä, koska ne on osoitettu vääriksi reaalimaailman havaintoihin perustuen." Sama pätisi kyllä aika hyvin myös uusklassiseen kasvumalliin ;) Mutta silti sitä opetetaan. Ilmeisesti sitä pidetään höydyllisenä yksinkertaistuksena ja tärkeänä taustatietona alan kehityksestä.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Juu,Malinen kirjoitti tuosta valtavirtaisen taloustieteen kevyestä kritisoinnista blogissaan. Kommenttiosuudessa kuitenkin kertoi,että nyt vain taloustieteen pitää keksiä jotakin uutta,kun kysyin mitä nyt tehdään,kun vanhaan ei voi palata ja nykyinen on todettu toimimattomaksi.

Sinänsä varmaankin kirjoitin hieman harhaanjohtavasti.

Mitä tulee sitten taas empiiriseen havannointiin taloustieteessä,niin se yleensä jostakin syystä tehdään joillakin oletuksilla mitkä on hyvinkin ideologisesti sävytettyjä. Kuten esim. aiheet inflaation ympärillä.Väkisin tahdotaan kaivaa esille se homo economicus,vaikka sen voi jokainen empiirisesti todeta menevän pieleen hetkestä hetkeen varsinkin inflaation kohdalla.

Lainaan pienen pätkä Maliselta esimerkiksi:

"Tätä kuvaamaasi ongelmaa (forward-looking behaviour) on taloustieteessä tutkittu jo varsin kattavasti. Näyttö on ristiriitaista. Inflaation kohdalla se toimii, eli ihmiset muodostavat odotuksia tulevasta inflaatiosta, joka välittyy palkkapyyntöihin ja siitä hintoihin."

Kerrohan empiirinen kokemuksesi tästä asiasta?

Käyttäjän TuureParkkinen kuva
Tuure Parkkinen Vastaus kommenttiin #6

Ihan hyvä huomio! Tapana on yhä ottaa lähtökohdaksi rationaalinen (selkeästi tavoitehakuinen) toimija ja olettaa kaikki poikkeukset tästä lähinnä cognitive bias:eiksi tai puuttelliseksi tiedoksi (tai sen hankinnan kustannuksiksi). Tämä sivuutta täysin sen, että loppujen lopuksi ihmiset (tutkitusti) toimivat enemmän tunteiden mukaan ja vain rationalisoivat toimintansa itselleen jälkikäteen ;) Myös talousmoraalien (esim. se protestanttinen työetiikka) vaikutus sivuutetaan aika täysin.

“So convenient a thing it is to be a reasonable creature, since it enables one to find or make a reason for everything one has a mind to do.” – Benjamin Franklin

Mm. näistä asioista Fixing the Root Bug:in luvussa:
1.1.3 Value Is Subjective and Perceived – Rationality Is Largely an Illusion

Ja rationaalisuutta ja biaaseja sivutaan myös näissä:
2.1.4 Utilitarianism and Happiness Politics/Economics – Does Measuring Happiness Make Sense
5.1.1 Our Emotional Attachment to Words
5.1.4 Institutional Interests – Rogue Agents without a Principal
6.2.4 Appendix 2.4: Cognitive Biases Blocking New Perspectives
6.3.2 Appendix 3.2: The Challenges with Democracy

Käyttäjän anttialaja kuva
Antti Alaja

Hei Tuure,

Devrim Sakir Yilmazin ja seminaarin muiden alustajien puheenvuorot löytyvät nyt Kalevi Sorsa -säätiön youtube-kanavalta. Sieltä jokainen voi sitten itse arvioida, oliko seminaari Tuomas Malisen kuvaama "myötähäpeän täyttämä kaksituntinen". Näin järjestäjänä olin erittäin tyytyväinen seminaarin antiin.

https://www.youtube.com/watch?v=z5DJRp80X7w

Käyttäjän TuureParkkinen kuva
Tuure Parkkinen

Hienoa! Lisäänpäs linkityksiin. En mäkään, Antti, sitä myötähäpeälliseksi kokenut. Pääosin olin positiivisesti yllättynyt. Kunhan yritän analysoida, mistä nää eri tahojen luonnehdinnat toistensa näkökulmista kumpuaa ;) Analyysi kertoo aina enemmän analysoijastaan: tämän viitekehyksistä ja asennelatauksista.

Toimituksen poiminnat