*

TuureParkkinen Eturyhmäpolitiikkaa, oireidenhoitofokusta, merkantilismia, monopoleja ja kasvuRIIPPUVUUTTA kyseenalaistaen. Juuribugin ratkaisemista ja pelisuunnittelunäkökulmaa ehdottaen. "If you want the truth to stand clear before you, never be for or against."

Deflaatiota ei todellakaan pelätä turhaan

Tämä on laajempi versio Talouselämän Tebatti-osiossa julkaistusta kirjoituksesta.

Elina Lepomäki ja Tero Luoma väittivät Talouselämän Tebatti-kirjoituksessaan, että ”Deflaatiota pelätään turhaan”. Vaikuttaa siltä, ettei väitteitä ole mietitty ihan loppuun asti pääoman kustannusten näkökulmasta. Toinen vaihtoehto on tietysti se, että lukijoita johdatetaan tahallisesti harhaan. Kirjoittajilla tuntuu menevän reaalinen ja nimellinen hieman sekaisin sekä pääoman tuotossa että korkotasoissa.

Deflaatio todellakin on suuri uhka – varsinkin nimelliskorkojen nollarajalla.

Ensinnäkin tekstissä olisi ollut hyvä erottaa toisistaan erityyppiset ”deflaatiot”:

  1. Deflaatio, joka johtuu (a) tavallista korkeammasta työn tuottavuuden kasvusta tai (b) jonkin luonnonvaran hinnan heilahtelusta.
  2. Deflaatio, joka johtuu palkkojen laskupaineista (tai tuottavuuden kasvua vastaavien palkkojen nostopaineiden puutteesta).

Ensimmäistä lajia ehkä pelätäänkin turhaan. Inflaation vakaus on tärkeää pääasiassa valuutan ostovoiman ja siten reaalikorkojen ennustettavuuden takia. Jos tuottavuus kasvaa, silloin tuotteista todella tulee hintojen laskun myötä halvempia. Volatiileimpien resurssien, kuten energian, ruuan ja öljyn hintaheilahtelut taas olisi hyvä jättää keskuspankkipolitiikassa käytetyistä inflaatioluvuista kokonaan pois – eli pitäisi mitata ja targetoida ns. ”core inflation”:iä.

Sen sijaan toista lajia ei pelätä turhaan. Tällainen deflaatio ei tee tuotteista reaalisesti yhtään halvempia – se ei nosta tulojen ostovoimaa. Sen sijaan se nostaa säästöjen ostovoimaa ja velkojen reaaliarvoa.

Yllättävä deflaatio on välitön ja ansioton varallisuuden siirto velallisilta velkojille: Sitä, että passiivinen suurpääoma ryöstää köyhiä ja tuottavasti investoivia.

Odotettu deflaatio (tai jo pelkät deflaatio-odotukset) taas vastaa positiivista reaalikorkoa: Se kannustaa säästämään ja nostaa pääoman kustannuksia. Siten se todellakin estää investointeja ja saattaa vähentää kokonaiskulutusta.

Tosin niin kauan kuin nimelliskorkojen nollaraja ei tule vastaan, ei ole ongelmaa. Deflaation voi kompensoida alemmilla nimelliskoroilla. Mutta deflaatio on erityisen suuri uhka nykyisen kaltaisessa tilanteessa, jossa nimelliskorkoja ei enää (käteisen olemassa olosta johtuen) voi laskea alemmas.

1. Positiivisen aikapreferenssin oletus on välittömästi falsifioitu

”Ihminen valitsee luonnostaan hyödyn mieluummin aikaisemmin kuin myöhemmin. Positiivinen aikapreferenssi selittää velkamarkkinoiden olemassaolon: pankkilainalla voi hankkia suuremman asunnon jo tänään, sen sijaan että säästäisi ensin vuosia.”

Aikapreferenssi on erittäin olennainen asia riskittömän reaalikorkotason kannalta, mutta tässä se mainitaan aika hätäisesti ja selittämättä. Tällä tarkoitetaan sitä, miten paljon ihminen arvostaa tämän päivän kulutusmahdollisuuksia suhteessa tuleviin mahdollisuuksiin (ja inhoaa tämän päivän työtä suhteessa tulevaan työhön). Vielä tärkeämmin: Oletus aina positiivisesta aikapreferenssistä on täysin perusteeton. Totta kai ihminen voi olla halukas säästämään tulevaisuutta varten vaikka tappiolla – varsinkin nykyisellä elintasolla protestanttisen työetiikan vallitessa, ja erityisesti, kun tulevaisuuden tulot ovat hyvin epävarmat.

Negatiivisen aikapreferenssin voi todeta myös empiirisesti katsomalla viimeistä viittä vuotta länsimaissa: -2%:n reaalikorot eivät ole estäneet suomalaisia makuuttamasta 80 mrd. euroa pankkitileillään ja samalla haluamasta (nettomääräisesti) säästää jatkuvasti lisää eli ansaita enemmän kuin kuluttavat.

“Positiivinen aikapreferenssi selittää velkamarkkinoiden olemassaolon: pankkilainalla voi hankkia suuremman asunnon jo tänään, sen sijaan että säästäisi ensin vuosia.”

Luottosuhteiden olemassaolo ei mitenkään edellytä positiivista aikapreferenssiä. Sen sijaan väite, että negatiivisille reaalikoroille ei koskaan olisi tarvetta edellyttää tätä oletusta – joka jo todettiinkin virheelliseksi.

PS: ”Pankkilaina” on sinänsä harhaanjohtava termi. Luotossa ei ole kyse ”rahan lainaamisesta”.

2. Deflaatio(-odotukset nimelliskorkojen nollarajalla) todellakin estää investointeja – ja tekee niistä lyhytnäköisempiä

“On myytti, että deflaatio estäisi investointeja. Inflaation vallitessa pääoma vaatii korkeampaa tuottoa rahan ostovoiman ylläpitämiseksi, deflaatiossa pääoma kykenee tyytymään vähempään. Turhan usein tarkastellaan nimellistä tuottoa reaalituoton sijasta. Vaikka tuotantolaitoksen hinta laskisikin, tuottaa se edelleen sen määrän peltipurkkeja tai paperia kuin ennenkin. Reaalitalouteen vaikutus on sama.”

Tässähän kirjoittajat nyt nimenomaan puhuvat nimellisestä tuotosta reaalituoton sijaan. Deflaatiossa pääoma ehkä kykenee tyytymään vähempään nimelliseen tuottoon, mutta ei vähempään reaalituottoon. Mutta sama reaalituottokin riittää vain, jos reaalikorkotaso on molemmissa tilanteissa sama! Kun ollaan nimellisten korkojen nollarajalla, deflaatio tarkoittaa nimenomaan korkeampia reaalikorkoja.

Reaalikorkotaso määrittää pääoman kustannuksia. Riskittömien talletusten reaalinen tuotto määrittää kaiken oman pääoman kustannuksia. Ongelma deflaatiossa on juuri se, että odotettu deflaatio vastaa positiivista korkoa ja siten asettaa käteisen olemassa ollessa reaalikoroille alarajan. Nykytilanteessa deflaatio siis johtaisi korkeampiin (sekä vieraan että oman) pääoman kustannuksiin eli tuottovaatimuksiin, mikä ceteris paribus vähentää kaikkien investointien kannattavuutta. Eniten se vähentää pääomaintensiivisten investointien kannattavuutta eli sellaisten, jotka tuottavat reaalista hyötyä tai kassavirtaa vasta kaukana tulevaisuudessa. Sijoittajien kannattaa pitää varallisuutensa ennemmin talletuksina tai valtion velkakirjoissa, ja yritysten hurdle rate:t reaalisille investoinneille nousevat.

Korkeampi reaalikorkotaso eli korkeampi pääoman kustannus johtaa siis lyhytnäköisempään sijoitus- ja yritystoimintaan. Riskitön reaalikorkotaso on juurikin ”ajan hinta”.

3. Deflaatio(-odotukset nimelliskorkojen nollarajalla) todellakin lisää säästöhaluja, eli vähentää kulutushaluja

“Samoin on myytti, että deflaatio pienentäisi kokonaiskulutusta. Hintojen lasku kasvattaa ostovoimaa. Palkat laskevat hitaasti, joten palkansaajille deflaatio on pelastus.”

Ensinnäkin ”palkkojen hitaan laskun” väitteeseen: Tasaisella tuottavuuden kehityksellä ja pois lukien heilahdukset volatiileimmissä resursseissa (kuten ruoka, energia, öljy  jne.) tuotteiden hintojen deflaatiota ja inflaatiota ajaa nimenomaan nimellisen palkkatason kehitys. Eli palkat usein jopa laskevat ennen hintoja.

Mutta vielä olennaisemmin: Palkkatason laskusta johtuva deflaatio EI lisää ihmisten tulojen ostovoimaa. Sen sijaan se kasvattaa jatkuvasti säästöjen ostovoimaa ja vaikeuttaa velkojen takaisinmaksua. Toisin sanoen se toimii positiivisena reaalikorkona. Ja positiivinen reaalikorko todellakin kannustaa säästämään, eli vähentää kysyntää (kokonaiskulutushaluja) suhteessa tarjontaan. Ja jos ei kannusta, niin oikeutus riskittömältä pääoman tuotolta (tarpeelta palkita säästäjiä) häviää aikalailla täysin.

3. Japanin valtion velan kasvu on juurikin deflaation ja siitä seuraavan liikasäästämisen oire

Japanin case sivuutettu aika ylimalkaisesti. Jatkuva valtion velkaantuminen on juurikin tullut tarpeesta pitää talous pyörimässä kroonisten yksityisten liikasäästämishalujen vallitessa – liikasäästämishalujen, jotka olisi voitu tukahduttaa vain alemmilla reaalikoroilla, eli korkeammalla inflaatiolla.

4. Oikein: QE on tehoton placebo ja erittäin huono devalvaatiomenetelmä

“Näyttöä määrällisen elvytyksen kyvystä nostaa reaalitalouden toimeliaisuutta on kuitenkin niukasti. Vaikutus tulee ensisijaisesti heikentyneen valuutan myötä parantuneen kilpailukyvyn kautta.”

Tämä on erittäin totta. QE on pääosin tehoton placebolääke. Se ei vaikuta talletusten reaalikorkoihin eikä muuhunkaan yritysten pääoman kustannuksiin juurikaan. Valuutan ulkoinen arvokin laskee lähinnä siksi, että ulkomaisten sijoittajien usko alueen ja valuutan vakauteen heikkenee. Vaikka haluttaisiin devalvoida valuutta, niin tämä ei todellakaan ole paras tapa tehdä sitä.

5. Merkantilismivaroitus! Onko ”enemmän tuottaminen” vientiä vai investointeja?

“…vaurastua voi vain tuottamalla enemmän kuin kuluttaa.”

Suljetussa taloudessa nettovarallisuus kasvaa kannattavasti vain reaalisina investointeina (tai rajallisten resurssien ja monopolien arvonnousuna), jotka lisäävät tuottavuutta tulevaisuudessa – ei siten, että tuotetaan enemmän leipää kuin syödään. Se on vain hukkaa. Kulutustuotteiden varastoinnilla on kustannus ja usein tuotteet joko pilaantuvat tai jäävät teknisesti ajastaan jälkeen. Varastointi (inventory) on yksi lean-ajattelun kahdeksasta hukasta (waste).

Kannattavat reaaliset investointimahdollisuudet taas riippuvat vahvasti käytettävissä olevasta teknologiasta ja juurikin pääoman kustannuksista ja siten reaalikorkotasosta (toki myös odotetusta tulevasta kysynnästä). Eli korkea reaalikorkotaso vähentää mahdollisuuksia kerryttää vaurautta (ilman monopoleja).

Sitten taas tavoite, että yksittäinen kansantalous (avoin talous) myy enemmän kuin ostaa on kestämätöntä merkantilismia, jonka vastustaminen oli mm. Adam Smithin Wealth of Nations:inkin ydinpointteja.

6. Muista oman pääoman kustannukset! Korkotaso ei vaikuta vain velallisiin.

“Se siis suosii erityisesti velkavivulla sijoittavia kotitalouksia, instituutioita ja valtioita. Deflaatiossa tilanne on käänteinen: se suosii tehokkuutta ja tuottavuutta kuplien sijaan.”

Se on ihan totta, että QE ei vaikuta juuri kuin sijoitusassetteihin – pääasiassa valtion velkakirjoihin.

Matalamman reaalikorkotason suhteen taas olisi hyvä muistaa Modigliani-Miller-teoreema, eli pääomarakenteen irrelevanttiusperiaate. Yleinen korkotaso laskee ihan yhtä paljon oman ja vieraan pääoman hintoja. Velkavivuttajia tukevat velkarahoituksen subventiot, kuten pankkien saama ilmainen talletustakaus, omistusasumisen tuet ja yhteisöverotuksen luoma verokilpi.

Kiinteistöt toki kuplaantuvat matalilla koroilla. Ja se johtuu sijainnin rajallisesta luonteesta. Kun on kyseessä elintärkeä resurssi, jonka tarjonnalla ei juuri ole hintajoustoa, diskontataan käytännössä ikuista kassavirtaa – ja sellaisen nettonykyarvo lähestyy ääretöntä kun diskonttauskorko lähestyy nollaa (tai kassavirran kasvuvauhtia). Tästäkin syystä maan arvoa olisi todella tärkeä verottaa.

Se, että monopoliresurssit kuplaantuvat väistämättä matalilla koroilla, ei ole mikään oikeutus pitää pääoman hintatasoa tasapainoa korkeammalla sekä ihmisiä velassa ja työttöminä vastoin tahtoaan. Se on niin kuin antaisi mafiosoille miljoonien valtion eläkkeet, vain jotta nämä eivät ryöstäisi kansalasia itse suoraan aseellisesti.

7. Euroopan sisäinen sosialismi on uhka, muttei korkotason vika

“Sen sijaan on aito vaara, että ilmainen raha johtaa euroalueen sisäiseen sosialismiin, jossa tuottavuutta nostavat uudistukset lykätään, markkinoiden hintasignaalit katoavat ja reaalitalouden kannustimet tuottaa lisäarvoa häviävät. Deflaatiossa olisi toisin.”

Deflaatiossa todella olisi toisin. Talous romahtaisi ihan täysin. Velkojat ”rikastuisivat” ensin, mutta sitten alkaisivat massadefaultit, kun velalliset menettävät ansaintamahdollisuutensa työttömyyden myötä. Vaihtoehtoisesti valtiot joutuisivat velkaantumaan vielä enemmän lisääntyneen liikasäästämisen mahdollistamiseksi.

Ei ole mitään syytä olettaa, että suhteelliset hintasignaalit eivät toimisi negatiivisten reaalikorkojen vallitessa ihan yhtä tehokkaasti.

Mitä taas tulee euromaiden väliseen ”sosialismiin” eli keskinäiseen tulonsiirtopuljaamiseen, se on ihan EU:n ja euron rakenteellinen ongelma. Jos sitä pelätään, kannattaa erota eurosta. Matalien korkojen syyttäminen menee vähän ohi.

Lisää voi lukea osoitteesta rootbug.org, muista tämän blogin muista teksteistä sekä kirjastani Fixing the Root Bug.

Tuure Parkkinen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Deflaatio tosiaan suosii säästämistä ja rankaisee velkaantumisesta, ja se on hyvä asia. Kun olosuhteet eivät suosi velkaantumista, niin velkaa otetaan vain erittäin hyvästä syystä ja harkitusti. Investoinnit ehkä vähenevät, mutta niistä tulee myös laadullisesti parempia. Investoidaan vain sellaiseen, jonka katsotaan olevan riittävän kannattavaa. Riskinottohalukkuus vähenee, mikä johtaa vakaampaan talouteen.

Inflaatio puolestaan suosii velkaantumista ja riskipitoisia investointeja. Koska raha on vain numeroita paperilla tai tietokoneen muistissa, ei inflaatio sinänsä luo tai kehitä mitään. Keskuspankkien painokoneissa ei synny mitään, mikä kasvattaisi reaalitaloutta. Se on ainoastaan keino, jolla luodaan mahdollisuus ja houkutus velkaantumiseen ja riskipitoisempiin investointeihin. Jos velalla tehty investointi epäonnistuu, on inflaatio syönyt osan velkapääomasta, ja tappio on pienempi kuin tapauksessa, missä rahan arvo ei muutu tai peräti nousee (deflaatio). Koska mitään ei synny tyhjästä, niin tuo investoijan pienempi tappio jää muiden maksettavaksi. Inflaation tapauksessa maksajia ovat säästäjät.

Säästäjät ovat puolestaan talouden selkäranka. He ovat niitä, jotka pitävät talouden pyörimässä vaikeina aikoina. Kun ylivelkaantuneet tekevät konkursseja ja menettävät asuntojaan ja kulutus romahtaa, on säästäjillä vielä varaa pitää talouden pyörät pyörimässä. Siksi olisi parempi noudattaa sellaista talouspolitiikkaa, joka palkitsee säästämistä sen sijaan, että siitä tehtäisiin kannattamatonta.

Käyttäjän jesper kuva
Tero Ruokamo

Kultarahataloudessa, jossa velkaantuminen olisi vähäistä, deflaatio voisikin toimia. Nykyisessä velkataloudessa seurauksena on heti konkurssiaalto ja pankkikriisi. Toki pankin kanssa ehkä voi sopia lyhennysvapaista, jne., mutta velan numeroarvoja ei mikään saa pienenemään. Sehän se kirjanpidon juju juuri on, numeroita vastaan on mahdoton taistella.

Käyttäjän TuureParkkinen kuva
Tuure Parkkinen

Jani, sä nyt haluat ajatella rahaa jonain maagisesti talteen tehtynä työnä (:

Pitää ymmärtää, ettei rahaa "tehdä" työtä tekemällä tai yrittämällä, vaan siten sitä vain ansaitaan toisilta. Velkaa jäädään lopulta aina jollekin toiselle (pääasiassa säästäjille) - vaikka luoton välissä myöntäisikin pankki. Ihmiskunnan nettovelkaantuminen (jollekin avaruuden velkahirviölle tai jumalalle) ei ole mahdollista - ei myöskään rahallinen nettosäästäminen.

Koska raha tosiaan on vain "numeroita tietokoneen muistissa", eli velkasuhteita, nettomääräinen säästäminen on suljetussa taloudessa mahdollista vain reaalisina investointeina. Jos säästöhaluja on enemmän kuin kannattavia investointimahdollisuuksia, kaikki halukkaat eivät pääse säästämään tai edes ansaitsemaan elantoaan. Se on varsin yksinkertaista lopulta (:
http://tuureparkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176...

Ja mitä investointien "kannattavuuteen" taas tulee, se nimenomaan riippuu riskittömästä korkotasosta. Riskipreemioita riskittömän korkotason laskeminen ei laske.

Toimituksen poiminnat