*

TuureParkkinen Eturyhmäpolitiikkaa, oireidenhoitofokusta, merkantilismia, monopoleja ja kasvuRIIPPUVUUTTA kyseenalaistaen. Juuribugin ratkaisemista ja pelisuunnittelunäkökulmaa ehdottaen. "If you want the truth to stand clear before you, never be for or against."

Meriläisen olennainen pointti, AY-populistinen johtopäätös & toimimaton ratkaisu

Rosa Merilälinen kirjoitti maanantaina Helsingin Sanomissa kuvaavasti suurista riskeistä, joita tavalliset työntekijät joutuvat nyky-yhteiskunnassa kantamaan:

“Yhden tehtaan varassa pikkupaikkakunnalle talonsa rakentaneet työläiset ottavat melkoisen riskin, josta monet ovat joutuneet maksamaan kalliin henkilökohtaisen hinnan. Kun tehdas on lakkautettu, alta ei ole mennyt ainoastaan työpaikka ja palkkatulot, vaan myös omaisuuden arvo. Kun joudutaan muuttamaan, vaakalaudalla on oman tulevaisuuden lisäksi kumppanin työura ja lasten harrastukset ja kaveripiirit.”

Tästä hän vetää johtopäätöksen, että nollatuntisopimukset ja vuokratyö pitäisi kieltää tai niiden käyttöä rajoittaa, koska ne ovat ”tapa siirtää riski työntekijöille”.

Sen sijaan johtopäätökset, jotka tästä pitäisi vetää ovat:

1.    Omistusasumiseen kannustaminen kannustaa ihmisiä kantamaan valtavia systeemisiä riskejä suurella velkavivulla. Loppujen lopuksi se on todella typerä oireidenhoitokeino sille, että valtaosa elintason kasvusta (myös yksittäisen yrityksen pienelle paikkakunnalle tuomasta vaihdannan lisääntymisestä) kapitalisoituu vuokrien nousun kautta maan eli kiinteistöjen sijaintiarvon nousuun. Omistusasumisen tuet ja veroedut pitäisi poistaa ja ennemmin päästää kaikki osallisiksi maan arvon noususta (ja vähentää yksityisille tahoille kannettavaksi jäävää systeemistä riskiä) verottamalla tätä maan arvoa – tulojen ja kulutuksen sijaan.

2.   Todellinen taloudellinen turvallisuus voidaan saavuttaa vain takaamalla, ettei kukaan ole riippuvainen yhdestä työpaikasta, ja minimoimalla pitkäaikaistyöttömyyden pelko – ei estämällä muutosta. Ja vielä parempaan turvallisuuteen päästään, jos kaikkien työsopimuksissa on joustovaraa!

Jos yrityksiä estetään sopeuttamasta näiden ostaman työn määrää, seuraus on vain suurempi todennäköisyys tarpeettomalle konkurssille, jolloin tämä työ loppuu kuitenkin. Lisäksi se johtaa todennäköisesti irtisanomisten tapahtumiseen suurempina erinä lyhyemmällä varoitusajalla. Samalla se nostaa rekrytointiriskejä, mikä heikentää kaikkien uudelleenrekrytoitumismahdollisuuksia - ja saa kasaamaan enemmän työtä nykyisten työntekijöiden niskaan.

Työnvähennyssanktiot ja työsopimusten jäykistäminen ei siis todellakaan tee työntekijöiden asemasta yhtään turvallisempaa pidemmällä aikavälillä – ei pienillä paikkakunnilla eikä missään muuallakaan. Sen sijaan se antaa valtavan, ansiottoman kilpailuedun kasvaville yrityksille, kun ei-kasvavalle yritykselle on paljon kalliimpaa tehostaa toimintaansa ja kääntää kurssiaan uuden kasvun tavoitteluun.

Mahdollisuus sopeuttaa ostetun työn määrää on hyvin eri asia kuin se, että vaadittaisiin “pidempiä päiviä ja vähemmän liksaa” (mitä kyllä EK-papat nyt tekevät – tällaista ryöstökädenvääntöähän tämä meidän kolmikantakorporatismi on). Se ei ole liiketoiminnan riskien kasaamista työntekijöiden niskaan. Liiketoiminnan riskejä ovat investointien (eli etukäteen tehdyn työn) epäonnistuminen tai meneminen hukkaan. Ihmisen rekrytoiminen on ihmisen sitovaa "ostamista" tämän loppuelämäksi vain orjuusinstituutiossa. Sen sijaan kysynnänmuutoksiin sopeutumisen estäminen on täysin keinotekoisen ylimääräisen riskin luomista sekä yrityksille että työntekijöille.

Työntekijälle yksittäisen työnantajan ostaman työn määrän vaihtelu ei olisi riski juuri ollenkaan, jos tällä vain olisi valinnanvaraa työnantajista eikä pitkäaikaistyöttömyyden pelkoa olisi.

Se voi hyvinkin olla, kuten Meriläinen väittää, että vuokratyön käytöstä seuraava työntekijöiden vaihtuvuus on joillain aloilla myös turvallisuusriski. Mutta tarve tällaiseen ”ulkopuolisen työvoiman” käyttämiseen ja kaiken joustotarpeen kasaamiseen näiden ulkopuolisten työntekijöiden niskaan tulee juurikin siitä, että etuoikeutettuun sisäpiiriin kuuluvien vakituisten työntekijöiden työmäärä ei jousta ollenkaan. Näiden työmäärän muuttumattomuus ja työpaikkojen säilyvyys on riippuvainen tästä ulkoisesta puskurista. Joten jos pitäisi sanoa, kuka vuokratyöläisiä oikeasti riistää, niin viimekädessä ”saavutettuja etujaan” puolustavat vakituiset työntekijät (ja liitot, joihin nämä kuuluvat). Toivekuvitelma, että yritysten työvoiman (labor) tarve ei muuttuisi, jos ostetun työn määrän muutos vain kiellettäisiin, on melko mahdotonta satufantasiaa.

Kaikkien taloudellisen turvallisuuden kannalta olisi parempi, jos työn määrän joustotarve voisi jakautua tasaisemmin työntekijöiden kesken. Myös Meriläisen metallityöläiskaverin kuvaama tarpeeton (ja vaaratilanteita aiheuttava) vaihtuvuus pienenisi, kun ostettua työtä ei tarvitse vähentää ja lisätä ”kokonaisina ihmisinä”, eli irtisanomalla ja rekrytoimalla. Jos työntekijöillä on valinnanvaraa – näistä on kilpailua – seuraus on todennäköisesti se, että lyhyen aikavälin työn määrän joustoa tarjoavat ne työntekijät, joilla on joustavin elämän tilanne.

Toisin kuin Meriläinen väittää, palkansaaja itse asiassa ei tarvitse ”tiet[tyä] palk[kaa] joka kuukausi pärjätäkseen” – kunhan vain pidemmän aikavälin tuloista on jonkinlainen varmuus. Väliaikaiseen tulonotkahdukseen saa luottoa, jos vain on tae tulevista tuloista. Nykyisillä jäykillä työmarkkinoilla sitä ei ole, vaan kuka tahansa on potentiaalinen pitkäaikaistyötön.

Rosa kirjoittaa:

“Oma työmarkkina-asemani on vahva, joten solmisin nollatyösopimuksen huolettomasti…”

Jos oikeasti halutaan edistää taloudellista turvallisuutta, pitää pyrkiä tilanteeseen, jossa kaikkien työmarkkina-asema on näin vahva eikä kenenkään tarvitse pelätä pitkäaikaistyöttömyyttä. Sitä eivät edistä pakkotäyspäivätyöllistäminen, rekrytointiriskien kasvattaminen tai palkkojen rajoittaminen.

Sen sijaan pitäisi pyrkiä saamaan kokonaiskysyntä tasapainoon kokonaistarjonnan kanssa (mahdollistamalla reaalikorkojen putoaminen tasapainotasolle) ja tekemään työnjakaminen kaikkien halukkaiden kesken (eli mm. osa-aikatyön teettäminen ja pidempään työttömänä olleiden palkkaaminen) mahdollisimman kannattavaksi! Näin saadaan myös minimoitua rekrytointiriskit ja maksimoitua kilpailu työntekijöistä – eli työntekijöiden valinnanvara.

Vasemmisto, erityisesti AY-vasemmisto, tuntuu haluavan tehdä juuri päinvastaista: yrittää epätoivoisesti luoda turvallisuutta kovuudella ja jäykkyydellä – estämällä muutosta. Se on todella harmi, että myös Vihreät on valtaosin (lukuisista älykkäistä ja luovasti ajattelivista yksilöistä huolimatta) pääosin tätä vanhoihin teollistumisenajan oireidenhoitokeinoihin jumahtanutta AY-vasemmistoa.

Aivan alunperin "vasemmisto" oli Ranskan vallankumouksen jälkeen se puoli, joka pyrki poistamaan epäoikeudenmukaisuutta kyseenalaistamalla ja murtamalla vallitsevia etuoikeuksia. Tähän tavoitteeseen olisi hyvä palata - hieman laatikon ulkopuolisilla näkökulmilla. Nyt se on (Orwellin Eläinten vallankumouksen tyyliin) puolestaan jumahtanut itsekin "saavutettujen etujen" vartijaksi - puolustamaan niitä ajastaan jälkeenjääneitä keinoja, joilla hallitsevat insitituutiot oikeuttavat asemaansa.

Aiempi blogini antifragiiliudesta ja flexicuritystä voi lukea täältä:

http://bit.ly/antifragiilius

 

Lisää siitä, miten kysyntä saadaan kohtaamaan tarjonta yksilötasolla ja siten taloudesta kasvuriippumaton, mutta kaiken halutun kasvun mahdollistava voi lukea kirjastani Fixing the Root Bug (sähköisenä tai printtinä).

Tuure Parkkinen
kirjaililja, institutionaalinen yrittäjä
Ehdolla eduskuntaan Uudellamaalla numerolla 144, Viskipuolueen ehdokkaana Piraattien listoilla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

ulf fallenius

Meriläisen kirjoitus oli hyvin tyhmä siinä oletettiin että kaikilla yrittäjillä menee niin hyvin että rahaa tulee ovista ja ikkunoista sisään.Totuus on silti se että yrityksiä menee nurin joka päivä ja maksuvaikeudet yli äyräiden sen kertoo jo protestilistat.Meriläinen on poispilattu vasemmisto ajattelija vailla mitään tietoa yrittäjän arjesta joka on lama aikana vaan murheita aamusta iltaan.

Käyttäjän TuureParkkinen kuva
Tuure Parkkinen

Yrittäisin välttää tässä keskustelussa tätä kilpaa valittamista siitä, kummalla on rankempaa ja kummalla on enemmän varaa valittaa (yrittäjillä vai työntekijöillä). Sitä väittelyä on mahdoton voittaa - ihmisen empatiakyky kun on hyvin rajallinen ja kaikki lähinnä keskittyy oman agendensa ja ihmisarvonsa pönkittämiseen ;)

Isompi ongelma on se, että Meriläisen tekemä johtopäätös toimii tämän agendaa vastaan. Unohtuu se,
- että yritysten on _tarkoituskin_ mennä konkurssiin ja että työn kysyntä (määrällisesti ja rakenteellisesti) muuttuu väistämättä - eikä silloin voida pelastaa työntekijöitä riskeiltä yrittämällä estää muutosta, ja
- mikä yritysten välisen kilpailun funktio on hyötyjen siirtämisessä asiakkaille ja työntekjöille, sekä miten tällaiset sopeutumisrajoitukset estävät sitä kilpailua toteutumasta - antaen pääomalle mahdollisuuden riistää vielä suurempia ansiottomia voittoja, mitä tuskin kukaan työntekijöiden asemaa oikeasti ajava pohjimmiltaan haluaa (:

ulf fallenius

Ainut oikea ratkaisu markkinataloudessa on se että työvoiman kuuluu olla markkinaehtoinen silloin kilpailu toteutuu oikein ja oikeudenmukaisesti.Jos on huono niin hintakin on huono jos on taitava ja hyvä niin hintakin on hyvä tehdystä työstä ja jopa tunnin välein voisi palkka muuttua niin kuin kaupanteossakin. Ehdotan prosenttipalkkausta lähes kaikille aloille missä tekijä saa tehdyn työn mukaisesti palkkaa ,lorvailusta maksetaan on aivan paljon liikaa Suomen maassa.

Toimituksen poiminnat