Euron todellinen kustannus – ja miksi kannattaa erota ennen Kreikkaa

Eurokeskustelussa unohtuvat helposti valuuttakurssien funktio sekä menetetyt rahapoliittiset mahdollisuudet. Suomen kannattaisi erota eurosta ennen Kreikkaa. "Grexit" tekisi sekä Suomen euroerosta (”Fixitistä”) vaikeampaa että eurossa pysymisestä tukalampaa. Euro on mitä ovelinta eturyhmäpolitiikkaa, jossa kaikki järkevät ratkaisut paitsi eturyhmäoikeiston lempparit on siivottu pois työkalupakista.

Monessa vaalikoneessa kysyttiin eurosta eroamisesta tai siitä, onko yhteisvaluutasta enemmän hyötyä kuin haittaa. Eurokeskustelusta paistaa läpi se, että harva oikeastaan ymmärtää (1) valuuttakurssien vaikutuksia ja vielä harvempi (2) korkotason funktiota taloudessa. Katsotaan vain valuutanvaihtotarpeen poistumisen pientä kauppaa helpottavaa vaikutusta. Tällöin ymmärrettävästi jää huomaamatta, miten paljon euro oikeasti rajoittaa talouspoliittisia mahdollisuuksiamme sekä mitä muutoksia tarvittaisiin, jotta euro voisi toimia (ja nähdä niiden muutosten poliittista mahdottomuutta).

1. Valuuttakurssit tasoittavat alueellista kilpailukykyä

Kun jonkin kansantalouden tai valuutta-alueen hintakilpailukyky jää kauppakumppaneista jälkeen ja vienti alkaa jäädä alle tuonnin, valuuttakurssin lasku tasapainottaa alueiden kustannustasoja.* Tämä lisää vientimahdollisuuksia ja halventaa kotimaisia tuotteita suhteessa tuontituotteisiin. Tällaiset valuuttakurssimuutokset tapahtuvat usein markkinoilla automaattisesti ilman tarvetta keskuspankin suorittamalle tahalliselle devalvaatiolle.

Teoriassa kilpailukyvyt alueiden välillä voivat tasoittua vaihtoehtoisesti myös nimellisten palkkatasojen muutoksilla. Palkat ovat kuitenkin paljon ”jäykempiä” ja siten hitaampia reagoimaan – varsinkin alaspäin. Nimellisten palkkojen laskeminen (ns. ”sisäinen devalvaatio”) on ongelmallista myös siksi, että se käytännössä tarkoittaa deflaatiota ja siten korkeampia reaalikorkoja (ks. kohta 2)

Käytännössä nykytilanteessa euroalueen kauppatasapaino vaatisi Saksan palkkatason nousemista (hintakilpailukyvyn heikkenemistä) kymmenillä prosenteilla muita euromaita nopeammin.

Kilpailukykyjen epätasapaino on myös suurin este sille, että Kreikka voisi maksaa velkansa takaisin. Valtion on vaikea lyhentää velkaansa, kun koko kansantalous velkaantuu yhä ulkomaille heikon kilpailukyvyn vuoksi. Viimekädessä velat voi maksaa takaisin vain myymällä jotain.

2. Riskitön reaalikorkotaso pitää makrotaloutta (työ- ja pääomamarkkinoita) tasapainossa

Euro myös estää Suomea tekemästä omia rahapoliittisia päätöksiä. Keskuspankkien ”tavanomaisessa” rahapolitiikassa inflaatiota vakautetaan ohjauskorkotasoa säätämällä. Tämän tehtävä on käytännössä pitää työn kokonaiskysyntää ja –tarjontaa keskenään tasapainossa. Tilanteessa, jossa ulkoinen kauppa on tasapainossa, tämä tarkoittaa samaa kuin että pidetään ihmisten säästöhalut tasapainossa reaalisten investointimahdollisuuksien kanssa.

Jos julkinen sektori nyt tasapainottaisi budjettinsa, palkkarajoitukset poistettaisiin ja sosiaaliturvaa tiukennettaisiin, meillä olisi todella paljon työttömyyttä ja vahvoja palkkojen laskupaineita. Tästä seuraisi myös tuotteiden ja palveluiden nimellisten hintojen laskupaineita eli deflaatiopaineita. Yksityinen kokonaiskysyntä ja –tarjonta ei siis nyt ole läheskään tasapainossa, vaan työstä kokonaisuudessaan (ei vain tietyistä kyvyistä) on meillä merkittävää alikysyntää. Yleisen palkkatason lasku ei tasapainota taloutta, sillä se toimii positiivisena reaalikorkona ja kannustaa vain entisestään tuottamattomaan liikasäästämiseen.

Talouden sisäinen tasapaino vaatisi alemman reaalikorkotason – eli käytännössä korkeamman tavoiteinflaatiotason. Eurossa Suomella ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia tehdä omia rahapoliittisia ratkaisuja.

(Toinen vaihtoehto olisi käteisen eliminoiminen, mikä mahdollistaisi korkojen laskemisen nominaalisesti miinukselle, mutta läheskään kaikkien euromaiden maksujärjestelmät eivät vielä olisi aivan valmiita tähän.) 

Euro voisi toimia – mutta ei Saksan nykyisellä riistovelkaannuttamispolitiikalla

Oikeastaan nykyinen reaalikorkotaso on liian korkea lähes kaikille euromaille. Työttömyys on korkea valtaosassa maista, ja Saksan vaihtotaseylijäämät kertovat siitä, että saksalaisillakin on enemmän haluja säästää kuin maassa tehdään reaalisia investointeja.

Euroalueen kriisi ratkeaisi inhimillisesti ja reilusti siten, että EKP nostaisi inflaatiotavoitteensa 4-6%:iin ja Saksa hyväksyisi palkkatasonsa nousun luokkaa 10-15 % vuodessa. Näin eri alueiden hintakilpailukyvyt saataisiin pikkuhiljaa tasapainoon ja samalla reaalikorot luonnolliselle (eli tasapaino-)tasolle.

Saksalaisten poliitikkojen ja keskuspankkiirien vakaumukset eivät kuitenkaan näytä sallivan tällaisia ratkaisuja kuuna päivänä. Lisäksi tällainen reaalikorkotason lasku tarkoittaisi kiinteistökuplien räjähdysmäistä eskaloitumista, ellei samalla nosteta kiinteistöjen sijaintiarvon verotusta. Tällaisen veron käyttöönotto yhtäaikaisesti koko euroalueen tasolla on käytännössä poliittinen mahdottomuus.

Vaikuttaa siltä, että moni kannattaa euroa ”arvoyhteisöllisistä” syistä tai peläten muutoksen väliaikaisia kustannuksia ymmärtämättä edellä kuvattuja valtavia, jatkuvia taloudellisia ja sosiaalisia kustannuksia, joita eurossa sinnittelystä seuraa – kriisimaiden velkavastuista seuraavista tappioista puhumattakaan.

Oli euron idea pohjimmiltaan miten kaunis tahansa ja helpotti se kaupankäyntiä miten paljon tahansa (näissäkin väitteissä pitää verrata Ruotsiin), yllä esitetyistä syistä olen eurosta eroamisen kannalla. Nykyisellään euro on Saksan väline velkaannuttaa muita euromaita itselleen. Samalla eurossa ylläpidetty korkoalaraja myös estää euroalueen kansalaisia maksamasta velkojaan takaisin ja ansaitsemasta elantoaan sekä ylläpitää pääoman minimipalkkaa.

Kuten Wolfgang Münchau toteaa (lainaus lehtitekstistä, ei WM:n suusta):

“Yhteisvaluutta euro on taantunut nykyaikaiseksi versioksi kultakannasta. Kultakannasta luovuttiin 1930-luvulla talouskriisin vuoksi, ja maat pääsivät ulos deflaation kurimuksesta takaisin kasvu-uralle.”

Erota kannattaa ennen Kreikkaa

Suurimpia valuutanvaihdoksen haittoja on se, että jos uusi valuuttamme (markka?) devalvoituisi suhteessa euroon, ulkomaiset euromääräiset velat nousisivat reaaliarvoltaan ja tulisivat paljon kalliimmiksi maksaa takaisin (kuten kävi valuuttalainoille 1990-luvun lamassa).

Tästäkin syystä eurosta kannattaisi erota nyt, kun Suomi on vielä lähes keskimääräisen kilpailukykyinen euromaa. Jos Kreikka (ja esim. Portugali tai Italia) päättäisivät erota eurosta, seuraus olisi todennäköisesti euron revalvoituminen. Tämä heikentäisi Suomen hintakilpailukykyä entisestään ja kasvattaisi markan devalvaatiotarvetta oman eromme tapauksessa. (Juuri pitämällä "heikot" maat eurossa mukana Saksa on onnistunut ylläpitämään epäterveen korkeaa kilpailukykyään.) Eli samalla kun eurosta eroaminen vaikeutuisi, myös eurossa pysyminen muuttuisi huomattavasti tukalammaksi.

Eli jopa huomioimatta menetettyjä saatavia Kreikan valtiolta, Kreikan eroaminen eurosta olisi Suomelle katastrofi. Suomen eroaminen ei.

Mutta on ymmärrettävää, että esim. eturyhmäoikeisto ei halua edes harkita tällaista vaihtoehtoa, koska sillä on toki intressit sekä ylläpitää pääoman minimipalkkaa että säilyttää taloustaantuma, joka antaa oikeutuksen tehdä “vaikeita päätöksiä”. Näihin kuuluu järkeviäkin ”rakennemuutoksia”, kuten työmarkkinoiden jouston lisääminen, mutta myös yleisen palkkatason leikkaamista, joka tarkoittaa deflaation muodossa lisää verotonta pääomatuloa velkojille.

Euro on saattanut olla ”rauhanprojekti”, mutta se on myös mitä ovelinta eturyhmäpolitiikkaa, jossa kaikki järkevät ratkaisut paitsi EK-porvariston lempparit on siivottu pois työkalupakista. Eturyhmäpolitiikka saa jopa pissimään omaan pakkiin.

Tuure Parkkinen

 

Lue lisää kirjasta Fixing the Root Bug ja tämän blogin muista kirjoituksista. Kannattaa myös liittyä Root Bugin sähköpostilistalle (sivun oikeassa laidassa), jotta ei missä seuraavan kirjani julkaisua tai muita mielenkiintoisia tarjouksia. Root Bug myös Facebookissa, YouTubessa ja Twitterissä.

 

* Viennin ja tuonnin lisäksi valuuttakursseihin toki vaikuttavat myös rahoitusmarkkinat. Jos ulkomaalaiset esim. luottavat valuuttaan ja haluavat pitää hallussaan alueen rahaa tai muita velkakirjoja enemmän kuin paikalliset haluavat sijoittaa ulkomaille, tämä voi estää valuuttaa devalvoitumasta ja ylläpitää kansantalouden ”velkaantumista” muille kansantalouksille. Tätä tekee esim. Yhdysvaltain dollarin status kansainvälisenä varantovaluuttana ja suosittuna korvikevaluuttana epävakailla alueilla (”dollarisaatio”).

TuureParkkinen
Sitoutumaton Helsinki

Tuure Parkkinen on institutionaalinen yrittäjä, talousinsinöörifilosofi ja generalisti, jonka intohimo on olennaisten kysymysten kysyminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu