*

TuureParkkinen Eturyhmäpolitiikkaa, oireidenhoitofokusta, merkantilismia, monopoleja ja kasvuRIIPPUVUUTTA kyseenalaistaen. Juuribugin ratkaisemista ja pelisuunnittelunäkökulmaa ehdottaen. "If you want the truth to stand clear before you, never be for or against."

Case Yhteiskuntasopimus – eturyhmäkorporatismin menestysshow

Vois helposti ajatella Sipilän johdolla käytyjen “yhteiskuntasopimusneuvottelujen" olleen epäonnistunut floppi. Sitä ne eivät suinkaan olleet. Ne olivat työmarkkinakeskusjärjestöille valtava imagovoitto.

SAK, Akava & kump. voivat pitkään paukutella henkseleitään sillä, miten kamalalta orjuutuskohtalolta ne onnistuivat taas Suomen työläiset pelastamaan. Yleinen konsensus vahvistui, että ammattiliitot ovat tuikitarpeellisia, sillä muuten elinkeinoelämä jyräisi työntekijöiden yli ja veisi näiden loputkin lomat ja pudottaisi palkkoja puolella.

Etujärjestöjen keskinäinen tangoesitys oli suorastaan sykähdyttävä succée.

Tarkemmin katsottuna keskustelussa mukana olleet ”ratkaisut” – tai oikeastaan kaupankäynnin kohteena olleet etuoikeudet – ovat varsin tolkuttomia ja hupaisia.

Ymmärrettävästi kaikki näkevät tukalassa tilanteessa ensisijaisesti mahdollisuuden saada läpi itselleen tärkeitä asioita. Tässä tapauksessa korostuu hyvin se, miten etujärjestöjen kohdalla nämä asiat ovat juurikin etujärjestöille itselleen tärkeitä asioita – asioita, jotka monesti ovat todellisuudessa vahingollisia niille, joiden etua väitetään ajettavan.

1. Elinkeinoelämän vinksahtanut tuottavuuskäsitys

EK yrittää edistää “tuottavuutta” nostamalla vuosittaista työaikaa – koska tuntipalkkoja on muka helpompi ja tehokkaampi laskea niin kuin kuukausipalkkoja leikkaamalla. Tällä tapetaan vain suomalaisten työteho (todellinen tuottavuus) ja -motivaatio ja kasataan vastentahtoisesti työtä jo ylityöllistettyjen niskaan, kun työttömiäkin halukkaita tekijöitä olisi.

Suunta pitäisi olla juuri päinvastainen: lisätään ihmisten mahdollisuuksia tehdä sen verran töitä kuin nämä oikeasti haluavat. Tällä saadaan enemmän ansaintamahdollisuuksia niille, joilla on myös kulutus- ja investointihaluja.

2. Merkantilistinen konsensus

Kaikki keskustelujen osapuolet tuntuvat hyväksyneen itsestäänselvyytenä kilpailukykymerkantilistisen ideologian, jossa palkkojen polkeminen ja vaihtotaseyijäämien tavoittelu nähdään jotenkin kestävänä ratkaisuna kysynnän puutteeseen.

Ensinnäkin vaihtotaseylijäämien ylläpitäminen ei millään tavalla ole kestävää talouspolitiikkaa. Jatkuva eurokriisikin on esimerkki tästä.

Toisenakin tässä sivuutetaan se tosiasia, että palkkojen laskeminen ei edes auta hintakilpailukykyä, jos muut euromaat vastaavat vastaavalla ”palkkamaltilla”. Päinvastoin, seuraus on vain euroalueen deflaatiokierteen paheneminen ja täten:

a. entistä pahempi investointilama

b. törkeän iso (veroton) varallisuudensiirto velallisilta velkojille, eli rahallisia säästöjä ja valtion velkakirjoja panttaaville – eli tuottamattomalle pääomalle.

Se ainoa järkevä, reilu ja kestävä tapa tasata kilpailukykyerot olisi 10-15 %:n inflaatio Saksassa – tai ero eurosta.

Suomi on itse asiassa kumulatiivisesti euroalueen pahimpia muiden maiden nettovelkaannuttajia, joten meillä kilpailukykyongelma on pienempi kuin kotimaisen kysynnän ja investointihalujen puute (eli liikasäästöhalut).

3. Ammattiliitot vaatimassa mukaan omaa keinoaan estää kilpailua työntekijöistä
Surkuhupaisinta keskustelussa oli, että yksi tekijä, johon tämä “yhteiskuntasopimus” oli kaatumassa (ilmeisesti ei kuitenkaan lopullinen syy), oli se, että ammattiliitot eivät saaneet läpi tahtoaan rekrytointiriskien kasvattamisesta?! ("työnantajan vastuun lisäämistä muutosturvassa").

"Ei voi hyväksyä, kun leikkiin ei otettu mukaan meidän tapaa vähentää kilpailua työntekijöistä” – eli vaikeuttaa työttömien työnsaantia ja aiheuttaa lisää pitkäaikaistyöttömyyttä sekä heikentää työntekijöiden neuvotteluasemaa.

Keskusjärjestöjen ja näiden jäsenliittojen yhteistyötä ja yhtenäistä agendaa kuvaa sekin, miten Lauri Holappa tiistaisessa kirjoituksessaan puolustaa ammattiyhdistysliikkeen asemaa sillä perusteella, miten hyvin se on ollut EK:n kanssa samoilla linjoilla:

"Muualta länsimaista on hankala löytää yhtä usein elinkeinoelämän yhteiskuntapoliittisia näkemyksiä myötäilevää ammattiyhdistysliikettä."

On todellakin varsin kapeakatseista syyttää Ay-liikettä yksin "saatanasta seuraavaksi". It takes two to tango.

4. Yhteiskuntasopimus – varastettu termi korporatismin oikeuttamiseen

PS: "Yhteiskuntasopimuksella" on alun perin viitattu tiettyyn filosofiseen perusteluun valtion ja lainsäädännön olemassaololle. Sillä ei ole mitään tekemistä minkään kolmikantaviisivuotissuunnitelman kanssa.

Mutta hauskasti on omittu tämäkin käsite konsensuskorporatismin eufemismiksi omalle saneluoikeudelle.

Mikäli sinua kiinnostaa, miten saadaan aikaan reilu, kestävä ja kasvuriippumaton markkinatalous 2.0 ilman omaa valtaansa pönkittäviä ja ihmisten vapautta rajoittavia eturyhmäkorporaatioita, saat tietää lisää Root Bug:in sähköpostilistalta (liity osoitteessa rootbug.org) sekä kirjasta Fixing the Root Bug (saatavana printtinä tai sähköisenä). Listalle liittyvät ovat oikeutettuja ilmaiseen näyteversioon kirjasta.


* Tämä näkyy hyvin mm. aihetta käsittelevien artikkelien kommenttiosioissa:
"Vastavoimia tarvitaan ja pelottaa ajatella millaista työelämä olisi pelkästään pääoman ehdoilla."

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Työpaikan pysyvyys on sinänsä merkittävä arvo, jonka puolustamisessa ei ole mitään kummallista. Itseisarvo se ei ole, mutta sillä on välinearvoa tulotason säilymiselle, jolla taas on merkitystä asuntolainan takaisinmaksukyvyn kannalta. Työn perässä muuttamisen helppouttakaan ei kannata liioitella, koska perheissä tai pariskunnissa, joista molemmat osapuolet käyvät töissä, tai toinen käy töissä ja toinen hakee töitä, pitäisi joko muuttaa erilleen tai riskeerata toisenkin työpaikka.

Vahvan ammattiyhdistysliikkeen, työelämässä ja koulutuksessa edes jossakin määrin vallitsevan sukupuolten tasa-arvon, keskiluokan omistusasumisen, vanhempainetuuksien ja useiden muidenkin hyvinvointivaltiorakenteiden välillä on historiallisesti voimakas kytkös, jota monet eivät tiedosta.

Käyttäjän TuureParkkinen kuva
Tuure Parkkinen

1. "Työpaikan pysyvyys" ei mitenkään voi luoda kestävää turvallisuutta. Markkinatalouteen kuuluuu se, että ihmisten kulutushalut muuttuvat ja firmoja menee konkurssiin. Ainut kestävä turvallisuus tulee soputumiskyvystä ja siitä, että kukaan ei ole riippuvainen yhdestä työpaikasta tai työnantajasta. Tärkeintä on eliminoida pitkäaikaistyöttömyys:
http://www.libera.fi/blogi/jaykkyys-on-illuusio-tu...

Varmasti turvatyöpaikalla on arvoa. Mutta osittain sen luoma turvallisuus on illuusio (varsinkin yksityisellä sektorilla) ja siltä osin kuin se ei sitä ole, se tulee muiden työnteijöiden ja työttömien kustannuksella.

Ja itseasiassa kaikki tämä työmarkkinajäykkyys pidemmällä aikavälillä ylläpitää korkeampaa pääoman tulo-osuutta heikentämällä yritysten välistä kilpailua ja ylläpitämällä korkeampaa tasapainokorkotasoa (silloin kun ei olla jumissa nollarajalla, rootbug.org/Ns3)

2. "Vahvan ammattiyhdistysliikkeen, työelämässä ja koulutuksessa edes jossakin määrin vallitsevan sukupuolten tasa-arvon, keskiluokan omistusasumisen, vanhempainetuuksien ja useiden muidenkin hyvinvointivaltiorakenteiden välillä on historiallisesti voimakas kytkös, jota monet eivät tiedosta."

Uskon tämän täysin Ja.

a. "Keskiluokan omistusasuminen" on maailman historian typerimpiä instituutioita. Omistusasumisen tuet kannustavat ihmisiä kantamaan valtavaa systeemistä riskiä suurella velkavivulla. Loppujen lopuksi se on oireiden hoitoa sille, että valtaosa tuottavuuden ja elintason kasvusta valuu maan (talouden suurimman monopoliresurssin) arvoon. Paljon järkevämpää olisi poistaa kaikki omistusasumisen tuet ja verottaa sitä maan arvoa! Nyt omistusasuminen (ja maanomistus ylipäänsä) on taloutemme on suurimpia ansiottomia varallisuus- ja tuloerojen polarisoijia.
https://www.youtube.com/watch?v=TwlvEKxbdVo
bit.ly/maamonopoli

Ja omistusasujankaan ei olisi mikään pakko lyhentää lainaansa jatkuvasti. Pankki vaan kiittää ja omistusasuja saa omalle pääomalleen isomman tuotonkin, kun pitää velkavivun korkeampana ;) Ruotsissa ovat tajunneet tämän paremmin. Suomessa ollaan enemmän Protestanttisen työetiikan ylläpitämän velkapelon orjia.

b. Kaikki nämä vanhempain etuudet, muutosturvat ja muut työnantajan niskaan kaadetut riskit ja kustannukset ovat efektiivisesti rekrytointikustannuksia ja -riskejä, jotka vähentävät kilpailua työntekijöistä ja lisäävät pitkäaikaistyöttömyyden riskiä entisestään.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Keskiluokan omistusasuminen on eri maissa kehittynyt erilaisista syistä. Suomessa siihen johti markka-aikana epäluotettu valuutta, jossa merkittävälle osalle kansalaisista haluttiin suoda edes kohtuullisen arvokasta inflaatiosuojattua omaisuutta ja osoittaa ulkomaille, että devalvaatioilla tavoiteltavaa julkisen talouden hyötyä on varta vasten supistettu ja siten devalvaation kynnys nostettu korkeammalle.

Yleensä maailmalla keskiluokan sosiaaliturvan ja etuuksien ideana on ollut se, että mahdollistetaan vapaissa vaaleissa järkevän suuruinen kannatus markkinataloudelle. Kakkua pitää siis edes jossakin määrin osata jakaa pelkän kasautumisen sijasta. On yleistä, että yhteiskunnissa, joissa liian monilla menee huonosti, vaaleissa nousee hallitsevaan asemaan kommunistisia tai äärikansallismielisiä puolueita, jolloin omaisuuden suoja vaarantuu.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Kyllä julkisen puolen työnteon lisääntyminen ilman palkkasumman kasvua sataisi yksityisen sektorin, työtä tekevien ja palvelujen tarvitsijoiden hyväksi. Teoreettinen vaihtoehto kaikkia koskevan työajan pidennykselle on kaikkia työntekijöitä koskeva verotuksen kiristys.

Käytännössä verotuksen kiristäminen ei ole mahdollinen, ja siksi ainoa tapa nostaa työn määrää on työajan lisääminen ilman korvausta. Kyse on siis taksvärkistä. Jos kasvava palvelutarpeen työvoimatarve halutaan täyttää työttömiä palkkaamalla, suostuuko työaikansa säilyttävät 100 tunnin palkanalennukseen. Eipä tietenkään.

Näin päädymme korporaatioiden toimintakulttuuriin, eli tunnustetaan että jotain tarvis tehdä, mutta mitään ei kuitenkaan olla valmiita tekemään. Ei pelasteta Suomea, ei hoideta sairaita, eikä huolehdita vanhuksista ja lapsista.

Jos valtion kassa on tyhjä, leikkaukset kohdistuvat täysimääräisesti palveluihin. Samalla leikataan julkisen puolen työpaikoista. Tämä vaihtoehtoko ei ole palkkojen leikkausta?

Kuka +100 h. ehdotuksen takana onkin, on hän mielestäni ajatellut asian kokonaisuuden kannalta. Julkista kulutusta ei voi rajattomasti kasvattaa. Entistä palkkasummaa vastaan on siis työn määrää kasvatettava, jotta Suomi saadaan irti talouslamasta ja ihmisten tarpeista huolehditaan.

Itse pitäisin +100 h. lisäystä kohtuullisena, jos sitä esitettäisiin määräaikaisena 4-6 vuodeksi ja pidennettyä työaikaansa vastaan saisi samaksi ajaksi irtisanomissuojan. Tämä ei tietenkään käy työnantajapuolelle, mikä ei tietenkään ole kenellekään yllätys. Ehkäpä pitääkin turvautua verotuksen kiristämiseen.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Ei kelvannut työnantajapuolelle edes 100h pois ottaminen,kun asiat ovat paremmin. Ei siis ollut edes kyse mistään sovittelusta vaan sanelusta.

Käyttäjän TuureParkkinen kuva
Tuure Parkkinen

Julkisen sektorin budjettivajeiden suurin tarve tulee tarpeesta pitää talous pyörimässä fiskaalisen stimuloinnin avulla. Eli kurottiin ero sitten umpeen verotuloilla tai palveluleikkauksilla, pitää ensin saada yksityinen sektori lopettamaan liikasäästäminen suhteessa investointihaluihinsa. Ja tämä vaatisi neg. reaalikorot:
rootbug.org/Ns3
http://tuureparkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176...

Ja jos saadaan tämän (ja työmarkkinoiden joustavuuden maksimoinnin) avulla radikaalisti leikattua työttömyyttä, se säästäisi jo paljon.
bit.ly/tyonluonti

Ja verotusta voisi todellakin kiristää kiinteistöjen sijaintiarvon (maan) sekä luonnon resurssien kohdalla!
rootbug.org/Ns1
bit.ly/maamonopoli

Tuollainen lisätyön kasaaminen nykyisten työntekijöiden niskaan voi pahimmassa tapauksessa vähentää työn tuottavuutta lähes samassa suhteessa kuin nämä saataisiin tekemään työtä lisää. Se myös heikentäisi työssä jaksamista ja tod. näk. lisäisi ennenaikaista eläköitymistä.

Jos tuottavuus taas ei heikkene, efektiivinen palkkojen alennus pahentaa deflaatiokierrettä:
rootbug.org/Ns2

Toimituksen poiminnat