Palkkojenpolkemissodan 5 kauhua
Sipilän ”yhteiskuntasopimus” voi pahimmillaan olla lähtölaukaus sisäisen devalvoinnin sodalle euroalueella. Se mitätöisi moninkertaisesti EKP:n epätoivoiset yritykset estää aluetta valumasta deflaatiokierteeseen. Seuraukset olisivat katastrofaaliset niin kansantalouksille kuin valtiontalouksillekin. Keskustelussa tuntuu unohtuneen, että sekä euromaiden väliset kilpailukykyerot että näiden maiden vaihtotaseet ovat jo määritelmällisesti nollasummapelejä.
Finanssialan keskusliiton (FK) hallituksen puheenjohtaja Reijo Karhinen väitti Helsingin Sanomien haastattelussa, että ns. “yhteiskuntasopimuksessa” tavoiteltu efektiivinen (tunti)palkkojen laskeminen 5 %:lla olisi “elvyttävä” eikä “kiristävä tai kutistava” toimenpide.
Ensinnäkin on ymmärrettävä, että tällainen sisäinen devalvaatio voi olla Suomelle "elvyttävä" vain, jos muut euromaat hyväksyvät kilpailukykymenetyksensä eivätkä lähde palkkojenlaskukisaan mukaan.
Kuten mm. Larry Summers huomauttaa, on valtava “koostumusharha” (fallacy of composition)* olettaa, että kaikki euromaat olisivat voineet vuosituhannen alussa piristää talouttaan ja kasvattaa vientiä toteuttamalla samanlaiset palkkatason leikkaukset kuin Saksa. Saksan talous lähti nousuun nimenomaan siksi, että sen hintakilpailukyky nousi suhteessa muihin euromaihin: Se pystyi tehokkaasti alkamaan velkaannuttaa Kreikkaa ja Portugalia kansantalouksina vaihtotaseylijäämillään.
Parhaimmillaankin 5 %:n kustannuskilpailukyvyn nosto siis heikentää euroalueen varsinaisten kriisimaiden mahdollisuuksia hidastaa velkaantumistaan.
Mutta entä jos kaikki lähtisivät leikkiin mukaan? Oletetaan, että kaikki euromaat leikkaavat palkkatasoaan 5 % seuraavan kahden vuoden aikana.**
Tästä seuraa todennäköisesti noin 2,5 %:n vuosittainen deflaatio. (Tuottavuuden kasvu voi laskea hintoja vielä lisää, mutta toisaalta pääoman tulo-osuus todennäköisesti samalla nousee (ks. kohta 5), jolloin kuluttajahinnat laskevat palkkoja vähemmän.)
Ilmeisesti SSS-EK-akseli ei ole miettinyt tätä skenaariota loppuun asti – tai katsonut asiaa peliteoreettisesti lainkaan. Vaikutukset olisivat nimittäin varsin katastrofaaliset.
- Valtion korkokulut nousevat yli 2 miljardilla
- Eläkejärjestelmän reaaliset vastuut kasvavat kymmenillä miljardeilla.
- Investointi- ja kysyntälama syvenee
- Koko euroalueen ulkoinen kilpailukyky heikkenee
- Pääoman tulo-osuus nousee, ansiottomasti ja verottomasti
1. Valtion korkokulut nousevat yli 2 mrd:lla
Nykytilanteessa, nimelliskorkojen nollarajalla, 2,5 %:n deflaatio (vrt. nykyinen 0,3 %:n inflaatio) tarkoittaa riskittömien reaalikorkojen nousua noin 3 prosenttiyksiköllä.**
Tämä nostaisi myös valtion velan reaalikorkoja suunnilleen saman verran. Suomen valtion noin 100 miljardin velan tapauksessa tämä tarkoittaisi yli 2 miljardin euron reaalisia vuosittaisia lisäkorkokuluja! (Velka ei kasva nimellisesti, vaan käytännössä tämä reaalikorko tulee siitä, että nimellisen BKT:n laskiessa nimellisesti saman suuruisen velan lyhentämisestä tulee hankalampaa. Samalla hintojen ja palkkojen laskiessa velkakirjojen ostovoima nousee niitä hallitseville yksityisille sijoittajille.)
2. Eläkejärjestelmän reaaliset vastuut kasvavat kymmenillä miljardeilla.
Ilman leikkauksia jo luvattuihin eläkkeisiin, tämä reaalikorkovaikutus koskee myös eläkejärjestelmämme kattamattomia taseen ulkopuolisia eläkevastuita: Eläkevastuut eivät laske, mutta nykyiset nimelliset eläkemaksut laskevat. Tämä taseen ulkopuolinen eläkevelka on suuruusluokaltaan 500-1000 miljardin välillä, joten rasite eläkejärjestelmälle on reaalisesti kymmeniä miljardeja euroja vuosittain. Rahastoitujen osuuksien korkeampi tuotto (ks. kohta 4) ei kompensoi tätä juurikaan.
3. Investointi- ja kysyntälama syvenee
Kun reaalikorot nousevat, nousevat myös pääoman kustannukset. Kun rahallisten säästöjen ostovoima nousee, vaaditaan myös riskipitoisemmilta investoinneilta korkeampia tuottoja. Tämä tekee kaikista reaalisista investoinneista entistä kannattamattomampia. Erityisesti se jarruttaa pitkäjänteisiä ja pääomaintensiivisiä hankkeita.
Suuremmat tuotot rahallisille säästöille saattavat myös kannustaa ihmisiä säästämään enemmän, eli kuluttamaan entistä pienemmän osan tuloistaan. Odotettu kulutuskysynnän lasku jarruttaa investointeja vielä lisää.
Seuraus olisi nykyisen kysyntä- ja investointilaman paheneminen entisestään. Työttömyys lisääntyy ja samalla deflaatiopaineet ja –odotukset yhä kasvavat. Pahimmassa tapauksessa ajaudutaan 1930-luvun Suuren Laman kaltaiseen deflaatiokierteeseen, elleivät valtiot kompensoi yksityisen kysynnän puutetta (liikasäästöhaluja) entistä suuremmilla budjettivajeilla (velkaantumisella).
Kumpikaan ei liene kovin haluttava skenaario.
4. Koko euroalueen ulkoinen kilpailukyky heikkenee
Kuten todettu, minkään euromaan kilpailukyky ei nouse suhteessa toisiin, jos kaikkien palkkataso putoaa saman verran. Sen sijaan deflaatiosta seuraavien korkeampien reaalikorkojen myötä euro todennäköisimmin revalvoituu suhteessa muihin valuuttoihin, mikä heikentää koko euroalueen ulkoista kilpailukykyä!
Jos esim. japanilaisella sijoittajalla on valittavana euromääräiset velkakirjat ja talletukset reaalisella 3 %:n korolla ja yhdysvaltain dollarimääräiset velkakirjat -0.5 %:n reaalikorolla, on tämä valmis maksamaan euromääräisistä velkakirjoista ja talletuksista enemmän kuin dollarimääräisistä. Toisin sanoen, euron odotettu ostovoiman nousu heijastuu jo nyt euron ulkoiseen arvoon.
Siinä tapauksessa, että euromaat eivät lisää velkaelvytystä, tätä vaikutusta voi toki kompensoida se, että ulkomaiset sijoittajat varautuvat koko euroalueen talouden deflaatiokierteiseen romahtamiseen.
5. Pääoman tulo-osuus nousee, ansiottomasti ja verottomasti
Positiivinen reaalikorko on jo sinänsä suoraan reaalista tuloa kaikilta velallisilta kaikille velkojille (sis. talletussäästäjät ja bondien haltijat). Sen lisäksi se nostaa kaikkien investointien pääoman kustannuksia, eli tuottovaatimuksia! Seuraus on siis todennäköisimmin yleinen pääoman tulo-osuuden nousu.
Kun reaalikorot nousevat deflaation myötä, tämä lisäpääomatulo on kaikenlisäksi verotonta! Sekä pääoma- että yhteisöverot maksetaan nimellisistä voitoista ja tuloista 😉 Deflaation myötä tulevaa tuloa ei siis veroteta. Harva tulee ajatelleeksi, miten paljon inflaatiotaso vaikuttaa reaaliseen pääomatuloverotukseen (tämä tekee mm. asuntojen myyntivoittojen verottomuudesta paljon suuremman subvention kuin miltä se näyttää).
Summa summarum – Ihmisen itsepetoskyky on hämmästyttävä
Yritysjohtajilta ja rahoituseturyhmäjehuilta ei voi tietenkään odottaa kovin korkeaa taloustieteen osaamista. Mutta kilpailukykyerot ja vaihtotaseet ovat aika peruskurssiasiaa. Ja vielä enemmän huolettaa se, että rahoitusalan johtajat sivuuttavat näin jouhevasti pääomakustannusten vaikutukset yksityisiin investointeihin sekä reaalikorkojen vaikutukset valtion velkaan ja eläkevastuisiin.
Ironian multihuipentumana Karhinen vielä vertaa ”yhteiskuntasopimus”-neuvotteluja Mario Draghin toimiin tehdä kaikki mahdollinen euron pelastamiseksi – Draghin, joka juuri on epätoivoisesti yrittänyt estää euroaluetta luisumasta deflaatioon, eli palkkojen ja hintojen laskukierteeseen 😀 (plasebolääkkeellä nimeltä QE).
Peliteoreettinen harkinta ja ”systeemiäly” tuntuu puuttuvan täysin. Oletetaan automaattisesti, että Suomen talouspoliittisilla päätöksillä ei ole mitään vaikutusta siihen, mitä muissa euromaissa tapahtuu.
Oikeastaan standardipeliteoria ei edes sovellu tähän tilanteeseen, sillä kanssapelaajana ei ole rationaalinen toimija, vaan inflaatiofoobinen, Protestanttisen työetiikan biasoima ja itsetuhoisen kiihkomerkantilistinen saksalaispolitiikko- ja –keskuspankkiirimöhkäle, joka luulee jotenkin voittavansa siinä, että velkaannuttaa muita kansantalouksia ja joutuu sitten lopulta (nämä taloudet romutettuaan) antamaan velat kuitenkin anteeksi. Velallinen ei voi maksaa velkojaan takaisin, ellei kukaan suostu ostamaan tältä mitään. Se on simppelii!
Euroalueen talouskriisiin ei ole muuta järkevää ratkaisua kuin (1) Saksan (ja Alankomaiden ja Belgian) palkkatason reipas nousu (yli 10 %:n vuosivauhtia) tai (2) valuuttaliitosta eroaminen.
Jos löydät itselleen älyllisesti rehellisen taloustieteilijän, joka väittää muuta, vinkkaa minulle, niin kutsun Perkaamoon keskustelemaan asiasta rakentavasti! (Lähinnä rahattomia talousmalleja elämässään pyöritelleistä chicagolaisista voisi löytyä joku kandidaatti.)
Tuure Parkkinen
Jos haluat tietää, miten talousjärjestelmästämme saadaan reilumpi, kestävä ja kasvuriippumaton, mutta kaiken halutun kasvun mahdollistava, kannattaa tsekata kirja Fixing the Root Bug (sähköisenä tai printtinä) ja liittyä Root Bug:in sähköpostilistalle. Listalle liittyneet saavat kirjasta ilmaisen näytteen sekä kevyen sähköpostikurssin nykytalouden suurimpiin ”bugeihin”.
* Summersin lainaus: ”…there’s no clearer example of the fallacy of composition than the suggestion sometimes heard that Germany made a very difficult set of adjustments in the earlier part of the last decade, and if every other European just bit the bullet and did the same thing, all would be well – which fails to recognize that much of that adjustment took the form of running a substantial current account surplus financed with vendor finance to the rest of Europe.”
** (Voi olla, että esim. Saksan ja Hollannin joustavammilla työmarkkinoilla palkat jopa laskevat itsestään heti kun vienti alkaa vähän sakata. Ja olennaista olisi kilpailukyvyn nosto nimenomaan suhteessa Saksaan, Hollantiin ja Belgiaan).
*** Tuure selittää reaalikorot
Oletetaan, että sinulla on tililläsi tarpeeksi rahaa 10:n oluttölkin ostamiseen (esim. 12 e, kun olut maksaa 1,20 e/tölkki). Jos pankki maksaa tilillesi 20 % korkoa ja oluen hinta ei muutu, saat säästöilläsi ensi vuonna 12 oluttölkkiä. Tililläsi olevan rahasumman kasvu on nimelliskorkoa.
Mutta yhtälailla, jos tilisi rahasumma ei muutu, mutta oluen hinta putoaa 16,7 % (esim. 1,20 eurosta 1,00 euroon), säästöjesi ostovoima on noussut 12 olueen. Jos kaikkien tuotteiden ja palveluiden nimellinen hinta laskee 16,6%, tämä tarkoittaa 20 %:n positiivista reaalikorkoa.
Molemmissa tapauksissa säästöjen ostovoiman muutos eli reaalikorko on sama. Lähes ainut käytännön ero rahasumman kasvun ja yleisen hintatason laskun välillä on, että hintojen laskusta seuraavaa säästöjen (tai muiden saatavien) arvonnousua ei käsitellä pääomatulona verotuksessa, toisin kuin tilille maksettua nimellistä korkoa. Verotus (nykyisellään) koskee nimellisiä tuottoja. Siksi inflaatio kiristää pääomatuloverotusta. Veroja voi joutua maksamaan, vaikka investointi jäisi reaalisesti tappiolle (tuottaa inflaatiota vähemmän).
Jotain tämänsuuntaista on odotettavissa kun taloussotaa käydään globaalia kilpailua vastaan veron ja palkan alennuksin. Voittaja on se maa jossa yrittäjän ei tarvitse maksaa lainkaan veroja tai palkkoja.
Ilmoita asiaton viesti
Ei mitään lisättävää… Ainakaan nyt, ehkä tässä jossakin kohtaa tulee mieleen joku näkökulma, mutta tämä oli terveydessään aika tyhjentävä. Kiitos, Tuure!
Ilmoita asiaton viesti
mä oon funtsinut että pitää tehdä yksinkertainen nettipeli jossa pelaaja saa vuorollaan laskea jokaisen maan liksoja. teollisuus menee aina halvimpaan. sit näkee vaan lehtiotsikoita joissa ylistetään sen palkan alennus maan kilpasilukyvyn nostoa. (eli samaa p* mitä hesari nyt suoltaa)
siinä vaiheessa kun palkat on alle elinkustannusminimin joka maassa, liikaväestö kuollut nälkään, lävähtää sit näkyviin todelliset työttömyys ja velka käyrät. näkyvät siinä vieressä kun pelaaja roikkuu hirressä yk ihmisoikeus tuomioistuimen hirttämänä.
Ilmoita asiaton viesti
Olipa hyvä näkökulma – omasta mielestäni tuo palkkojenalennustalkoot on naurettavia monessakin mielessä. Heitän blogia asiasta. Mutta mitäs mieltä Tuure tästä olet;-) http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1967…
Ilmoita asiaton viesti
Erittäin hyvä analyysi. Vielä lisää:
6. ja veroparatiisit rallattaa.
Ilmoita asiaton viesti
Yhtälö vaikuttaa yksinkertaiselta:
Palkkojen pieneneminen
=> Ostovoiman väheneminen
=> Vuokrien pieneneminen
=> Ruokien hintojen laskeminen
=> Asuntojen hinnat laskevat
=> Palveluiden hintoja joudutaan laskemaan.
=> Kotimaan kysyntä sakkaa, koska kaikki odottavat hintojen laskevan edelleen.
=> Valtion verokertymän pieneneminen
=> Palkkojen laskutarve voimistuu.
=> Jne
Japani on ollut pitkään deflatiokierteessä. Forbes:in mukaan yli 20 vuotta. Ei vaikuta hyvältä sellainen.
Japanissa vaikuttaisi olevan riski luisua taas uudelleenkin deflaatioon.
Ilmoita asiaton viesti