*

TuureParkkinen Eturyhmäpolitiikkaa, oireidenhoitofokusta, merkantilismia, monopoleja ja kasvuRIIPPUVUUTTA kyseenalaistaen. Juuribugin ratkaisemista ja pelisuunnittelunäkökulmaa ehdottaen. "If you want the truth to stand clear before you, never be for or against."

Kirja-arvostelu: Land – A New Paradigm for a Thriving World

  • Kirja-arvostelu: Land – A New Paradigm for a Thriving World

Kirja, joka murtaa “vapaan” markkinatalouden myytin. Arvosana: 4/5

Yleiskuvaus:

Martin Adamsin Land -kirja on merkittävä onnistuminen monella tapaa:

  • Se esittelee keskeisimmän talouden ilmiön/ominaisuuden/ongelman, joka aivan kaikkien tulisi ymmärtää: maan eli sijainnin erityisluonteen resurssina ja varallisuuseränä
  • Se tekee sen selkokielisesti ja ymmärrettävästi
  • Se tekee sen reilussa sadassa, hyvin pienessä sivussa – eli ytimekkäästi, mutta silti useasta näkökulmasta.
  • Se kertoo useita mielenkiintoisia case-esimerkkejä (i) ongelmista, joihin sijainnin ja luonnonvarojen suhteellisen kustannukseton yksityisomistus on johtanut sekä (ii) aiemmista onnistumisista luonnonvarojen generoimien tulojen jakamisessa.

Näillä avuilla kirjan tulisi päästä joka ikisen yhteiskunnan vauraudesta, hyvinvoinnista tai oikeudenmukaisuudesta kiinnostuneen lukulistalle! Yhteensä aikaa ei mene kuin muutama tunti, jos lontoota yhtään osaa.

Vajaan sentin paksuinen kirja siis mahtuu helposti povariin, eli kyseessä on todellinen pokkari.

Otteita:

Alla muutama mainio lainaus:

p. 13: “In theory, capitalism is an economic system that allows people to freely trade goods and services in a competitive free market. But since the outright ownership of land creates an entry monopoly, it restricts the operation of the free market. By falsely believing that our markets are free, we’ve created a misunderstanding of historical proportions.”

“…but because capitalism allows people to monopolize land and other gifts of nature, we need to realize that we may have never had true capitalism in the sense that the markets have never been truly free.

p. 64: “If instead we shared the value of land with one another, we would no longer require taxes to replenish those social resources.”

p.  84: “…land actually becomes more affordable as land will no longer be hoarded.”

p. 93-94: “Whenever a city offers better services, such as increased police protection or public transport, the value of land in the areas that are positively affected by the presence of these additional services usually increases, often significantly.”

p. 98: “Urban sprawl, for example, is the symptom of a wasteful use of space – of land. But land is precious commodity, particularly in desired locations. Therefore it’s essential to give land users and real-estate developers proper economic incentives to encourage them to use land more efficiently.”

p. 104: “With farmland contributions, farmers will only lose money if they use land below its productive potential.”

p. 111: “Nobel laureate economist Joseph Stiglitz defines rent seeking as ‘using political and economic power to get a larger share of the national pie, rather than to grow the national pie.’”

p. 119: “If technological progress makes certain areas more livable, those places become more attractive to live in, which increases demand for land there.” (esimerkkinä tästä San Francisco)

p. xviii: “Let’s imagine a world where both lighthearted play and purposeful work, not drudgery, are the order of the day for all human beings – a world where our reality overflows with material abundance and where everyone can focus on maximizing their potential instead of on scrounging for money. My greatest hope is that one day each human being – every one of us – will be able to participate in a society that’s inherently just and that also considers the well-being of future generations.”

 

Kritiikkiä ja erimielisyyksiä:

Kirja ei kuitenkaan ole ongelmaton. Allekirjoittaneella on paljon sanottavaa niin kirjan johtopäätöksistä kuin argumentointityylistäkin.

a) Välillä kirja ajautuu melko tunneperäiseen argumentointiin. Tämä on enimmäkseen makuasia, ja toisaalta juuri kyky mennä lukijan tunnetasolle on Adamsin vahvuus verrattuna esim. allekirjoittaneen usein ylianalyyttiseen otteeseen. Adams ei kuitenkaan sorru samanlaiseen tunneklikkeihin pohjautuvaan moralisointiin tai utopistiseen pilvilinnojen maalaamiseen kuin esimerkiksi Charles Eisenstein (joka on kirjoittanut Adamsin kirjaan yhden sen blurbeista, eli miniarvioista).

 

b) Kirja tekee muutaman määritelmällisen valinnan, jotka saattavat olla hämääviä.

  1. “economic wealth” (“taloudellinen varallisuus”) –käsite rajataan vain ihmisen tuottamiksi arvokkaiksi asioiksi. Täten tämän käsitteen ulkopuolelle rajataan esimerkiksi luonnonresurssit ja maa, joita ihminen ei ole työllään tuottanut. Tämä voi olla monelle hämäävää, sillä taloustiede (economics) pohjimmiltaan tutkii sitä, miten ihmiset allokoivat arvokkaita resursseja erilaisten päämäärien saavuttamiseen. Adamsin valitsema määritelmä saattaa siten tuntua vihjaavan, että luonnonresurssit eivät olisi arvokkaita tai rajallisia. Tilanne (ja Adamsin viesti) on itse asiassa juuri päinvastainen.
  2. Adams haluaa välttää maan verottamisen kutsumista ”veroksi”, ja valitsee vähemmän ikävältä kuulostavan termin ”community land contributions.”

Molemmat valinnat ovat ymmärrettäviä Adamsin ajattelun georgistisen taustan tuntien. Niihin liittyy normatiivinen kanta, että maan ei tulisi alun alkaenkaan olla kenenkään omaisuutta.

Jättäessään maan ”taloudellisen varallisuuden” ulkopuolelle Adams haluaa sanoa, että sen ei pitäisi olla kenenkään yksityisen tahon omaisuutta. Monet georgistit eivät myöskään haluat kutsua maan verotusta veroksi, sillä yleensä ”verojen” katsotaan ottavan ihmisiltä osan jostain, mikä kuuluisi heille itselleen (esim. näiden ansaitsemasta tulosta). Maan verotus ei tee näin, koska kellään ei heidän mielestään ole mitään perusteltavaa syytä saada omistaa maata – tai ainakaan saada tuloja sen kehittämättömästä arvosta.

 

c) Puutteellinen ymmärrys rahasta ja yleisesti pääomateoriasta ovat todennäköisesti Adamsin analyysin suurimmat heikkoudet (asia, joka mahdollisesti korjaantuu tämän tulevissa kirjoituksissa).

Tästä johtuu myös hieman hätäinen johtopäätös, että maanverotus (tai ”community land contributions”:ien käyttöönotto jo itsessään poistaisi talouden syklisyyden ja vastentahtoisen työttömyyden lähes kokonaan.

 “…because the creation of wealth always precedes the availability of money, since money only functions as a medium in the exchange of wealth. In other words it isn’t a lack of money that fundamentally creates economic contraction, but rather a lack of wealth production.” (s. 29)

Aivan totta, että tuottamista ei sinänsä rajoita raha, vaan reaaliset resurssit: luonnonresurssit sekä ihmisten työ ja riskienkantohalu. Adamsin logiikka tässä kuitenkin kaatuu siihen, että rahaa ei ansaita pelkästään tuottamalla – vaan myymällä niitä tuotoksia! Vaikka miten tuottaisi hyödykkeitä, rahaa ei voi ansaita, elleivät muut ole valmiita käyttämään rahaa asioiden ostamiseen yhtä paljon kuin toiset haluavat sitä ansaita.

Työttömyydessä ja kyvyttömyydessä maksaa velkojaan pois onkin loppujen lopuksi kyse rahan ansaintamahdollisuuksien puutteesta!

Siinä Adams on oikeassa, että tämäkään ei tarkoita sitä, että rahaa olisi liian vähän. Se vain tarkoittaa sitä, että ihmisillä olisi enemmän haluja säästää kuin tarjolla on kannattavia reaalisia investointimahdollisuuksia. Käytännössä taloudessa siis on nettomääräistä halua säästää rahaa. Tällöin kaikki halukkaat eivät pääse tienaamaan – ollenkaan tai niin paljon kuin haluaisivat (eli seuraa vastentahtoista vajaa- ja alityöllisyyttä). Jotta tämä ”rahan kokonaiskysyntä ja –tarjonta ja siten palkkatyön kokonaiskysyntä ja –tarjonta olisivat tasapainossa, reaalikorkotason pitää myös olla kohdallaan. Tästä lisää ao. Linkkien takaa löytyvässä videossa ja blogissa:

bit.ly/paaomanmp
rootbug.org/Ns3

 

d) Suurin osa johtopäätöksiä ja ratkaisuehdotuksia koskevista erimielisyyksistä kirjan ja allekirjoittaneen välillä johtuvat siitä, että allekirjoittanut tunnistaa, että nykyisellä tuottavuuden kehitysasteella markkinatalous todennäköisesti tarvitsisi mahdollisuuden negatiivisiin reaalikorkoihin toimiakseen tehokkaasti, tasapainottuvasti ja reilusti. On hyvin mahdollista, että jopa pidemmällä aikavälillä tasapainokorkotaso on keskimäärin negatiivinen. (Ks. Kohta c) Erot ovat:

1. Adams, Fred Foldvaryn suositusta mukaillen, kannattaa käytännössä maan vuokra-arvon verotusta (land rent taxation), kun taas allekirjoittanut kannattaa maan markkina-arvon verotusta (land value taxation, LVT). Adamsin tärkein argumentti tälle valinnalle (kuten aiemmille termivalinnoillekin) on ideologissymbolinen: maan arvon verotus tämän mielestä noteeraa liiaksi maan markkina-arvon olemassaoloa, mutta maalla ei saisi oikeastaan edes olla markkina-arvoa, koska kenenkään yksityisen tahon ei pitäisi voida väittää sitä omakseen ja siten myydä sitä eteenpäin.

Allekirjoittaneen perustelu LVT:n puolesta on lähinnä pragmaattinen: vuokra-arvon verotus ei estä kiinteistöjen sijaintiarvon muuttumista todella volatiiliksi ja siten ”kuplaantumista” matalilla korkotasoilla, vaikka näiden heilahtelujen kokoa vähän hillitseekin.

Kasvavan ikuisen kassavirran (a growing perpetuity) valuaatiokaava pelkistyy (geometrisenä sarjana seuraavanlaiseksi:

V = P0 / (r-dP),

Missä P0 on esimmäisen vuoden tuotto (maan tapauksessa sijainnista saatava vuokratulo), r diskonttauskorko ja dP vuosituoton odotettu kasvunopeus. Maavuokravero (tr) pienentään nimittäjässä olevaa vuokratuloa lineaarisesti

V = P0 + tr / (r-dP),

Valuaatio (V) siis lähestyy siis tr:stä huolimatta äärentä, kun diskonttauskorko (r) lähestyy odotettua kasvunopeutta (dP).

Maanarvovero (LVT, tässä tv) sen sijaan menee kaavassa nimittäjään. Se toimii ”lisätuottovaatimuksena” sijoittajan oman tuottavaatimuksen (eli diskonttauskoron, r) lisäksi.

V = P0 + tr / (r-dP+tv),

Vaikka siis verottaisit maavuokraa jopa ehdotetut 80 %, markkinarvoon jäljelle jäävän vuokran osuuden (20 %) valuutaatio olisi matalilla koroill silti hyvin herkkä muutoksille odotetuissa koroissa ja vuokrien nousussa (esim. talouskasvussa).

Sen sijaan 10 %:n maanarvon verotus (joka vastaa noin 50-75 %:n vuokra-arvon verotusta, koroista ja sijoittajien riskipreemioista riippuen), siirtäisi kuplauttavaa korkotasoa 10 prosenttiyksiköllä alemmaksi ja siten vakauttaisi kiinteistömarkkinoita radikaalisti!

Tästä tarkemmin kirjan Fixing the Root Bug luvuissa: “4.3.1 Limited, Vital Resources – Tax Land to Prevent Hoarding” sekä “6.2.3 Appendix 2.3: Effects of LVT on Land Value – The Optimal Land Tax Rate?”.

 

2. Toinen pieni erimielisyys liittyy maan verotuksen käyttöönottoon. Adams ja allekirjoittanut ovat samaa mieltä siitä, että olisi väärin vain yhtäkkiä nostaa maan verotusta rajusti, sillä tämä olisi epäreilu välitön varallisuuden siirto: nykyisten maanomistajien ryöstämistä. Esim. ensiasuntonsa vasta ostanut perhe menettäisi suuren osan omaisuudestaan, mutta joutuisi silti maksamaan pois valtavaa asuntolainaa.

Adams vetää tästä johtopäätöksen, että ”land rent contributions”:it tulisi ottaa käyttöön vapaaehtoispohjalta. Tämä ehdottaa hieman hankalasti hahmottavaa mallia, jossa kunta jotenkin rahoittaisi osan kiinteistösijoittajan hankinnasta sitä vastaan, että tämä alkaisi maksamaan näitä kontribuutioita. Ihmisten lähteminen mukaan tällaiseen vapaaehtoispohjalta ei ole mitenkään varma asia, vaikka tällaisen ”maanarvovakuutuksen” hankkiminen saattaisikin riskienkantomielessä jopa olla rationaalista.

Allekirjoittanut ehdottaa sen sijaan maanarvoveron ennustettavaa nostamista. Mikäli tämä aiheuttaa kiinteistöjen hintojen romahduksen, voidaan tästä arvon muutoksesta korvata esim. 75 % nykyisille kiinteistön omistajille. Tällöin valtio käytännössä ”pakkolunastaa” osan kiinteistöjen sijaintiarvost itselleen. Tämä voi edellyttää valtion velan kasvattamista kymmenillä miljardeilla, mutta käytännössä kyseessä olisi valtiolle erittäin kannattava sijoitus vieraalla pääomalla! Tämä ei uhkaa siten valtion vakavaraisuutta – päinvastoin. Jos tämä ”rahoitetaan” pitkän maturiteetin velkakirjoja liikkelle laskemalla (tai maksamalla niillä suoraan kiinteistönomistajille), ei tämän myöskään aiheutta talouden vakautta uhkaavaa liikalikviditeettiä.

Toinen mahdollisuus, joka Adamsilta jää huomaamatta johtuen tämän puuttellisesta pääoma- ja makroteoriasta on se, että toisaalta reaalikorkojen alarajan poisto ilman muutoksia kiinteistöverotuksessa aiheuttaisi nykyisen kiinteistökuplan aivan päättömän eskaloitumisen. Jos diskonttauskorot vielä laskevat 2-3 prosenttiyksikkö nykyisestä ja mikään muu ei muutu, maan arvon valuaatiot voivat jopa tuplaantua. Parempien kasvuodotusten kanssa vaikutus voi olla vielä suurempi.

Jos maanarvoveroa nostetaan vähintään saman verran kuin korkojen odotetaan laskevan, nämä kompensoivat toisiaan kiinteistöjen valuaatiossa, jolloin tarve kompensoida veron nostamista nykyisille omistajille pienenee merkittävästi.

 

e) Kirja perustelee väitteitään osittain esimerkkilaskelmilla. Vaikka numerot usein tuovat konkretiaa, osittain toivon, että Adams olisi jättänyt tämän väliin. Laskelmien oletukset eivät valitettavasti aina ole kovin realistisia. Esimerkiksi sivujen 106-107 laskelmassa oletetaan 3 %:n diskonttauskorko (pääoman tuottovaatimus yhteensä) maalle sitä valuoitaessa ja 5 % korko lainalle, jolla samainen maa on ostettu. 20 %:n käteisrahalla luulisi, että lainan riskipreemio olisi matalampi kuin oman pääoman riskipreemio. Siten maan diskonttauskoron (yleensä painotettu keskimääräinen pääoman tuotto, WACC) pitäisi olla vähintään yhtä suuri kuin lainakoron.

Allekirjoittanut ei ainakaan keksi laskelmiin sopivaa skenaarioita – muuta kuin tilanne, missä pankki kusettaa farmaria todella törkeästi.

 

f) Yksi Adamsin käyttämä perustelu on ”paikallisen autonomian edistäminen": Sijainnin generoimat tulot jäisivät kyseisen alueen palveluiden ja infran kehittämiseen – sen sijaan, että ne katoaisivat liittovaltiotason redistribuutiomasiinan syövereihin.

Tämä ajatus varmasti herättää paljon huolenaiheita Suomen kaltaisessa maassa, missä kiinteistöillä on merkittävää sijaintiarvoa oikeastaan vain muutamissa kasvukeskuksissa. Valtaosa maan arvosta on keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Monissa alle 20 000 asukkaan taajamissa (esim. Pieksämäellä) maan arvo on jopa negatiivinen, sillä kiinteistöjen myyntihinnat jäävät alle rakennuskustannusten. Kun tuloverotusta hilataan kohti nollaa, maaseudun kunnat eivät siis käytännössä saisi verotuloja lähes ollenkaan.

Vaikka vastustankin aluepoliittista tulonsiirtokikkailua ja haja-asutuksen subventointia, katson järkeväksi toteuttaa sijaintiarvoveron valtakunnallisena verona Suomen kaltaisessa yhden cityn valtiossa.

 

Summa summarum: Tämä kirja kannattaa siis todellakin lukea – suorastaan ahmia! Mutta niin kuin minkä tahansa kirjan kanssa, kannattaa joka haarukallisen päälle sirottaa vähän kritiikin suolaa.

Kirjaa saa ostettua täältä:
http://www.amazon.com/Land-New-Paradigm-Thriving-World/dp/1583949208

 

Allekirjoittaneen lyhyet johdannot yksityisen, kustannuksettoman maanomistuksen ongelmallisuuteen löytyvät täältä:
rootbug.org/Ns1
bit.ly/maamonopoli

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Kiitos vinkistä!

Näinä viimepäivänä ei ketään valitettavasti kiinnosta talousteoriat, joten suosittelusi jäänee monelta valitettavasti väliin.

Olisiko blogistilla intoa tehdä suomenkielinen käännös?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Luulisi lähipäivien vuoksi kiinnostavan entistä enemmän talousteoriat,koska jollakin teorialla näitä kaikkia toimia puolustetaan.

Toimituksen poiminnat