*

TuureParkkinen Eturyhmäpolitiikkaa, oireidenhoitofokusta, merkantilismia, monopoleja ja kasvuRIIPPUVUUTTA kyseenalaistaen. Juuribugin ratkaisemista ja pelisuunnittelunäkökulmaa ehdottaen. "If you want the truth to stand clear before you, never be for or against."

Kasvupakkokritiikkiä - vai vanhaa eturyhmäpolitiikkaa uusin sanoin?

On erittäin tärkeää (1) kyseenalaistaa talouskasvua (vaihdannan ja tuotannon määrän lisääntymistä) itseisarvoisena tavoitteena sekä (2) yrittää edistää talousjärjestelmää, joka ei _edellytä_ kasvua toimiakseen hyvin - vaan oikeasti sopeutuis ihmisten tarpeisiin ja resurssien rajallisuuteen, eli kysyntään ja tarjontaan.

Valitettavasti keskiviikon “Vaihtoehtoja kasvutaloudelle”-seminaarista jäi päällimmäiseksi vähän sellainen viba, että “degrowth” ja “kasvukritiikki” on monille lähinnä yks brändi tai iskulause, jonka alla (vedoten termodynamiikkaan) edistetään hyvin perinteisiä vasemmistolaisia oireidenhoitokeinoja nykyisen talouden epätasa-arvoisuuteen*:

- jyrkempää verotuksen progressiota

- enemmän tulonsiirtoja

- kaikenlaista sääntelyä (ei vain ymp. ulkoisvaikutuksiin, vaan myös esim. mainontaan)

- talousdemokratiaa

- veroporsaanreikiä osuuskunnille ja muille tietyille organisatorisille muodoille

**

Toki monilla näistä voidaan hankaloittaa rahallista vaihdantaa ja talouskehitystä - mutta aika vähän ne vastaavat kasvuRIIPPUVUUTEEN, joka tässä pitäisi olla se tärkein kritiikin kohde. Ainakin, jos ympäristön kantokyvystä ollaan oikeasti huolissaan tai halutaan lisätä ihmisten _vapautta_ viettää enemmän vapaa-aikaa. Pelkkä talouden taannuttaminen ei juuri lievitä ympäristökuormituksia (:

3,5 h tilaisuudessa ei irronnut yhtään kovin tyydyttävää analyysiä sen nykyisen kasvuRIIPPUVUUDEN aiheuttajista. Kun kysyin, vastaus oli epämääräinen lista, johon kuului mm. “dynamics of capitalism”, demokraattisuuden/yhteisomistuksellisuuden puute taloudessa sekä yritysten kasvu- ja voitontavoittelu (fallacy of composition).

Degrowth-aate freimattiin “concrete utopia”:ksi. Mutta konkreettinen tulevaisuuden visio vaatisi toimivia ratkaisuja, jotka kyllä edellyttäisivät vähän perusteellisempaa analyysiä nykyisen talouden ongelmien (ml. se kasvuriippuvuus, ympäristökuormitus, ja epäreilut tuloerot) syistä ja mekanismeista. Ilman niitä se jää enemmän “rhetoric ideology”:n tasolle: positiivisesti latautuneiksi, mutta epämääräisiksi sanoiksi ja iskulauseiksi.

Tilaisuuden mielenkiintoisimpia osuuksia taisi olla Tero Toivasen Commons-osio. (Toki siinäkin olisi voinut purkaa “omistamisen/omaisuuden” käsitettä perusteellisemmin, esim. Bundle of Rights -näkökulmasta. Nyt tunnuttiin pitävän “käyttöoikeutta” jotenkin omistamisesta täysin erillisenä asiana. Myös “varallisuuden” avaaminen olisi ollut hyödyllistä.) 

Timo Järvensivulla myös paneelissa asiallinen ote, välttäen turhaa “kasvun” demonisointia ja korostaen, että tärkeintä on palata kestävän ympäristökuormituksen rajoihin ja vaadittava taloutta mukautumaan niihin, miten se sen sitten tekeekään. Markkinatalouden ideahan on juurikin sopeutua ihmisten tarpeisiin ja resurssien asettamiin rajoitteisiin.

VATT:ia edustanut ylijohtaja Anni Huhtala nosti tärkeänä markkinavääristymänä esiin ulkoisvaikutukset, mutta häneltäkään ei irronnut kunnolla syitä kasvuriippuvuuteen. Huhtala keskittyä syyttämään kasvun tavoittelusta poliitikkoja (ihan perustellusti). 

Mielenkiintoista muuten, miten yleistävästi taloustieteiljät itse puhuvat "taloustieteilijöistä". Huhtala väitti mm., ettei taloustiede mitenkään edistä kasvun tavoittelua tai pidä sitä itseisarvona. Osittain totta - esim. uusklassinen kasvumalli hyväksyy vapaa-ajan määrän kasvun mahdollisuuden ja noteeraa vapaa-ajan utiliteetin. Toisaalta lähes kaikissa keynesilälisissä tieteenhaaroissa ja monetarismissa (mm. Taylorin säännössä) on keskeisenä käsitteenä ns. "output gap", eli toteutuneen ja potentiaalisen tuotannon välinen ero. Lähes kaikissa käyttöyhteyksissä tätä output gap:iä pidetään vältettävänä asiana ja oletetaan sen tarkoittavan lähes väistämättä vastentahtoista työttömyyttä. Monissa malleissa siis on implisiittisesti sisäänrakennettu tuotannon maksimoinnin tavoite ja oletus ihmisestä työn yksikkönä.

Tässä ohessa pakko myös hieman korjata Huhtalan väitettä, että pörssi olisi tärkeä rahoituksen lähde yrityksille. Pörssiyhtiöt tekevät melko vähän osakeanteja. Pörssin paljon merkittävämpi funktio on tarjota osakkeenomistajille likviditeettiä. Esim. Facebook meni pörssiin lähinnä tarjotakseen osakkeilla ja optioilla palkitulle henkilöstölleen mahdollisuuden realisoida ansioitaan - ei siksi, etteikö Zuckerberg olisi saanut nostettua muualta tarpeeksi pääomaa firman kasvuun.

Jos haluaa syvällisempää analyysiä siitä kasvuRIIPPUVUUDESTA, suosittelen (vaikka itse suosittelenkin) Paradox Economics:ista ainakin lukuja:

14.       Growth Dependence Is the Biggest Obstacle to Growth
15.       Sustainable Security Can Only Be Achieved through Flexibility
10.       An Increase in Wealth Does Not Necessarily Raise Living Standards
3.       Pro-Business Is Not Pro-Market

Kirja saatavilla myös painettuna.

 

*Vrt. Naomi Kleinin “This Changes Everything”: “ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttamaa -> kapitalismi ei toimi.”

**…sekä joitain symbolisia vihreitä lemmikkejä kuten:

- paikallistalous ja “omavaraistalous”

- kaupunkisiirtolapuutarhointi (wasteful use of prime real estate).

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jesper kuva
Tero Ruokamo

Eturyhmäpolitikoinnista syyttäminen tässä yhteydessä kuulostaa hieman epäreilulta. Ei kai talousdemokratia ainakaan ole eturyhmäpolitiikkaa. Jos pyritään pääomavallan demokratisoimiseen, se koskee koko ihmiskuntaa, ei mitään tiettyä eturyhmää.

Käyttäjän TuureParkkinen kuva
Tuure Parkkinen

1. Talousdemokratia on vähän eri asia kuin degrowth - vaikka jotkut degrowtherit haluaa laskutaloutta ajakin "demokraattisin" keinoin.

2. Talousdemokratia vasta onkin eturyhmäpolitiikkaa! Yleensä sillä tarkoitetaan nimenomaan ihmisten "tasa-arvoisempaa" mahdollisuutta päättää taloudellisten resurssien käytöstä, eli enemmän tulonsiirtoja köyhille tai valtion roolin kasvattamista - eli varsin perinteisiä vasemmistolaisia eturyhmäpoliittisia päämääriä (:

Toimituksen poiminnat