TuureParkkinen Eturyhmäpolitiikkaa, oireidenhoitofokusta, merkantilismia, monopoleja ja kasvuRIIPPUVUUTTA kyseenalaistaen. Juuribugin ratkaisemista ja pelisuunnittelunäkökulmaa ehdottaen. "If you want the truth to stand clear before you, never be for or against."

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 29 min 40 s sitten

Nyt haukkuvat jo omatkin – Rakennusliitosta tyly viesti SAK:lle irtisanomisjärjestyksestä

12.11.2018 12:17

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas sättii tiukasti keskusjärjestö SAK:ta sen avauksesta lakisääteisestä irtisanomisjärjestyksestä. Laki määräisi, että irtisanomistilanteissa pisimpään työsuhteessa olleet saisivat pitää työnsä ja viimeksi tulleet saisivat potkut.

SAK:hon kuuluvan Rakennusliiton Suokas arvioi, ettei laki rakennusalalla toimisi.

Etla: Sipilän hallitus loi noin 50 000 työpaikkaa – loppu tuli taloustilanteesta

12.11.2018 12:07

Juha Sipilän (kesk) hallitus asetti vuonna 2015 tavoitteeksi nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin. Tavoite on lähes saavutettu. Työllisyysasteen trendi oli syyskuussa 71,7 prosenttia.

Vesa Vihriälän, Mika Malirannan, Ville Kaitilan, Antti Kauhasen, Tero Kuusen ja Markku Lehmuksen kirjoittama raportti hahmottelee Suomen talouden tulevalle viiden vuoden kaudelle kolme potentiaalista skenaariota.

Epämiellyttävä totuus Suomen peruskoulusta paljastui tutkijalle: ”Kannattaa valita hyvin koulutetut, hyvin toimeentulevat vanhemmat – ja olla tyttö”

12.11.2018 11:48

Tyttöjen ja poikien koulumenestyksessä on ollut selvä ero ainakin vuosikymmenen ajan, selviää tänään julkistetusta kohorttitutkimuksesta Suomi lasten kasvuympäristönä. Tutkimuksessa on seurattu vuonna 1997 syntyneitä suomalaisnuoria kahdeksantoista vuoden ajan.

Nuorisotutkimusseuran erikoistutkija Tomi Kiilakoski kertoo tutkimuksen julkistustilaisuudessa, että peruskoulussa kiitettäviä arvosanojen eli ysien ja kymppien keskiarvoja sai tytöistä 21 prosenttia, mutta pojista vain 8,5 prosenttia sai lukuaineista näin hyviä keskiarvoja.

Aki Lindénin puheista älähdys: ”Suoltanut ideologiaansa valheellisen asiantuntijan viitan takaa”

12.11.2018 10:22

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtajan paikalta väistyvän Aki Lindénin sote-kommenteista on herännyt julkista keskustelua. Lindén lähtee eduskuntavaaleissa ehdolle sdp:n listoilta.

”Koko liike pitäisi keikauttaa uuteen asentoon” – Keskustalaisilta suoraa palautetta Juha Sipilälle Ylellä

12.11.2018 08:51

Keskustavaikuttajat ovat sitä mieltä, että puoluetta johdetaan ”väärin päin”. Keskustanuorten puheenjohtaja Suvi Mäkeläinen, puolueen entinen puoluesihteeri Pekka Perttula ja ex-kansanedustaja ja ministeri Tytti Isohookana-Asunmaa kommentoivat keskustan laskenutta kannatusta tänään Ylen Ykkösaamussa. He antoivat suoraa palautetta keskustan puheenjohtajalle, pääministeri Juha Sipilälle puolueen tilanteesta.

Suomen uuteen hallitusohjelmaan jää iso aukko – ”Paljon olennaista jää hämärän peittoon, melkoinen säästöpaketti tulossa”

12.11.2018 07:58

Tämän viikon perjantaina julkaistaan Tilastokeskuksen uusi väestöennuste. Se käynnistää kovan keskustelun, joka jatkuu koko kevään, arvioi Rakennusteollisuus RT:n ­pääekonomisti Sami Pakarinen.

Syntyvyyden lasku jo tiedetään. Se tarkoittaa, että lähihistorian suurin ikäluokka syntyi 2010. Näitä tämän päivän tokaluokkalaisia on yli 60 000, viime vuonna syntyneitä 50 000. Nettomaahanmuutto puolestaan väheni viime vuonna 14 800 henkilöllä.

Sauli Niinistö: Trump ja Putinkin sen todenneet – ”Euroopalla voisi olla enemmän lujuutta”

12.11.2018 07:38

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistui Pariisin rauhanfoorumiin.

”Trump on todennut, että vahva Eurooppa on hyvä, Putin totesi saman seikan. Euroopan kannattaa alkaa vahvistaa itseään, kun kaikki alkavat olla meidän lisäksi sitä mieltä", presidentti Sauli Niinistö kommentoi viikonloppuna kuultuja puheita Pariisissa.

Kilpakumppani hölmöili käsittämättömästi – Max Verstappen poltti päreensä ja kävi tuuppimassa

11.11.2018 22:16

Brasilian F1-kilpailu näytti kääntyvän yllättäen Max Verstappenin juhlaksi. Hollantilaisnuorukainen ajoi upeaa kisaa ja raivasi tiensä kärkeen. Esteban Oconin käsittämätön hölmöily kuitenkin vei Verstappenin ulos radalta ja Verstappen ajoi Lewis Hamiltonin jälkeen maaliin toisena.

Verstappen ohitti Force India-kuski Oconia kierroksella. Ocon ei missään tapauksessa olisi saanut häiritä Verstappenin kisaa.

Kisan jälkeen Verstappen kävi Oconin kimppuun. Nyrkillä Verstappen ei sentään motannut, mutta kävi kuitenkin tuuppimassa ranskalaista.

Veini Vehviläiselle heti kaksi nollapeliä Leijonissa

11.11.2018 21:42

Leijonat sijoittui Karjala-turnauksessa toiseksi voitettuaan sunnuntaina Ruotsin 3-0. Ottelussa nähtiin upeita onnistumisia uuden polven maajoukkuemiehiltä.

Ville Leskinen, Teemu Eronen ja Jani Hakanpää tekivät ensimmäisen maajoukkuemaalinsa. Veini Vehviläinen torjui nollapelin.

Lauantaina Vehviläinen oli nollannut myös Tshekin senkin ottelun päätyttyä 3-0. Hän on pelannut nyt kaksi A-maaottelua ja pitänyt maalinsa molemmissa peleissä puhtaana.

Mepiltä kova väite: ”Suomi rikkoo EU-oikeutta -aikamme suurimpia uhkia ilmastonmuutoksen ohella”

11.11.2018 19:21

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok) sanoo Suomen rikkovan EU-oikeutta lintujen suojelussa.

Emmanuel Macron ja Angela Merkel varoittavat kansallismielisyyden noususta – Tutkija: ”Ainakin juuri nyt poliittinen voima on nationalisteilla”

11.11.2018 19:02

Ranskan presidentti Emmanuel Macron varoitti sunnuntaina nationalismin eli kansallismielisyyden noususta puhuessaan ensimmäisen maailmansodan päättymisen 100-vuotisjuhlallisuuksissa Pariisissa.

”Isänmaallisuus on täysi vastakohta nationalismille: nationalismi on isänmaallisuuden pettäjä. Asettamalla oman etumme ensimmäiseksi muista välittämättä, me pyyhimme pois sen, mikä kansankunnan kannalta on arvokkainta ja suurinta: sen moraaliset arvot”, Macron sanoi.

Hän kuvaili Euroopan tehneen lähes itsemurhan ensimmäisessä maailmansodassa.

USU: Eero Lehti lähtee sittenkin ehdokkaaksi – ”Tilanne on muodostunut sdp:n ja kokoomuksen välille sen verran tiukaksi”

11.11.2018 15:17

Kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti, 74, asettuu eduskuntavaaliehdokkaaksi. Alun perin hän oli ajatellut, että kolme kautta eduskunnassa riittää.

Ministerien hyllyttämä lakihanke puhuttaa edelleen: ”Eikö hallituksen sisällä käydä lainkaan eettistä keskustelua?”

11.11.2018 15:12

Sdp:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen pitää täysin käsittämättömän lakihanketta, joka sallisi poliisin pääsyä arkaluonteisiin potilastietoihin. Vaikka tämä lakihanke on nyt kuopattu ainakin tämän hallituskauden ajaksi, tilanne on Mäkisalo-Ropposen mukaan huolestuttava.

”Sellaista kyvykkyyttä tiedetään Venäjällä olevan” – Juha Sipilä otti haastattelutunnilla kantaa Suomessa annettuun harvinaiseen varoitukseen

11.11.2018 15:03

Pääministeri Juha Sipilän mukaan Lapissa tällä viikolla tapahtunut GPS-häirintä korostaa tarvetta hybridivaikuttamiseen varautumiselle.

”Ei tässä ihan pienestä asiasta ole kysymys, koska siviililentoturvallisuutta on vaarannettu”, Sipilä sanoi pääministerin haastattelutunnilla Radio Suomessa sunnuntaina.

Juha Sipilä mielenosoituksista Ylelle: ”Kolme vuorokautta on kyllä pitkä aika”

11.11.2018 14:36

Pääministeri Juha Sipilä ei muuttaisi mielenosoituksista annettavien ennakkoilmoitusten määräaikoja radikaalisti. Hän linjasi pääministerin haastattelutunnilla Radio Suomessa sunnuntaina, etteivät mielenosoitukset ole Suomessa iso asia. 

”Minusta mielenosoitukset Suomessa eivät ole iso asia. Se, että jos niistä ilmoitetaan vähän aikaisemmin, ei sekään varmasti ole mielenosoituksen järjestäjille mikään ongelma.”

Suomen Pankki lyttää kohutun Q-rahan: ”Voisinhan minäkin antaa ilmaiseksi kiven ja väittää, että sen arvo on 100 000 euroa”

11.11.2018 12:37

Israelilaisen yrittäjän perustamaa Initiative Q -hanketta on markkinoitu sosiaalisessa mediassa tulevana maailmanlaajuisena maksujärjestelmänä. Mashable-sivuston mukaan hankkeen vetäjä on kertonut, että mukaan on tullut neljä miljoonaa käyttäjää.

Donald Trumpin toiminta Ranskassa raivostuttaa: ”Säälittävä mitättömyys – ei sopiva edustamaan maataan”

11.11.2018 12:05

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin poissaolo ranskalaiselle Bois Belleaun hautausmaalle haudattujen ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden amerikkalaissotilaiden muistotilaisuuteen on saanut aikaan rajun arvosteluryöpyn.

Italian mafiat löysivät uuden 22 mrd. €:n bisneksen: ”Meidän täytyy syödä joka päivä”

11.11.2018 11:08

Ruokaväärennöksistä on tullut Italian mafioiden uusi, tuottoisa liiketoimintamuoto. Italialaisen elintarvikerikoksiin keskittyneen ajatuspaja The Observatoryn mukaan mafian elintarvikkeista saama liikevaihto nousee tänä vuonna 22 miljardiin euroon. Esimerkiksi vuonna 2011 liikevaihto oli 12,5 miljardia euroa.

Ajatuspaja huomauttaa, että ruokaväärennökset ja muu elintarvikealan rikollisuus muodostaa jo 15 prosenttia mafioiden yhteenlasketusta kokonaisliiketoiminnasta.

Ihmisoikeusprofessorilta tyrmäys kuohuttavalle lakiluonnokselle: ”Lain ja poliisin pitää vain hyväksyä tämä”

11.11.2018 10:16

Firenzen yliopiston Euroopan yliopistollisen instituutin kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin linjaa, että kuusi tuntia riittää ennakkoilmoitusajaksi mielenosoituksissa.

Hallitus ehdottaa kokoontumislakia muutettavaksi siten, että ulkona yleisellä paikalla järjestettävästä kokouksesta, esimerkiksi mielenosoituksesta, olisi tehtävä ilmoitus kokouspaikan poliisille vähintään kolme vuorokautta ennen kokouksen alkamista. Nykyisen lain mukaan ilmoitus on tehtävä kuusi tuntia ennen kokouksen alkamista.

Suomikin on mukana Donald Trumpin lyttäämässä ”Euroopan omassa armeijassa” – Jussi Niinistö: ”Lisää ainakin teoriassa mahdollisuuksiamme saada sotilaallista apua”

11.11.2018 09:31

Suomi allekirjoitti keskiviikkona Euroopan interventioaloitetta eli EI2:ta koskevan aiesopimuksen. Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin) mukaan EI2-aloitetta ei ole sidottu EU:n tai Naton rakenteisiin, vaan aloite tähtää Euroopan maiden toimintaedellytysten vahvistamiseen parantamalla tilannetietoisuutta ja päätöksentekovalmiutta uusista operaatiosta päätettäessä.

EI2-osallistujamaita ovat Suomen lisäksi Ranska, Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Portugali, Saksa, Tanska ja Viro.

Sivu « 3 | 4 | 5 | 6 | 7 »

Toimituksen poiminnat