TuureParkkinen Eturyhmäpolitiikkaa, oireidenhoitofokusta, merkantilismia, monopoleja ja kasvuRIIPPUVUUTTA kyseenalaistaen. Juuribugin ratkaisemista ja pelisuunnittelunäkökulmaa ehdottaen. "If you want the truth to stand clear before you, never be for or against."

Kannabiksen laillistaminen

Koska Suomessa herätään kannabispsykoosista?

No, ainakin sijoittajat ovat heränneet siitä. Arvopaperi lehti uutisoi: 

Suomalaiset kahmivat kannabisosakkeita – Aurora Cannabis suosikkipaperi

https://www.arvopaperi.fi/uutiset/ap/880986a9-fbf7-40c6-8b58-44f5f4ddf6d...

 

On hienoa, että lailliseen bisnekseen sijoitetaan, mutta samaan aikaan oman maan kansalaisia rangaistaan kannabiksen käytöstä. Pieni ristiriita. 

Kouvolan sanomat: Alpo on kasvattanut kotonaan 15v kannabista

Alpo ei ole mikään yksittäishenkilö. Suomessa on satoja ellei jopa tuhansia kannabiksen kotikasvattavia, jotka ovat vuosia kasvattanut sitä ilman ongelmia. He eivät näy tilastoissa koska eivät ole harrastuksestaan jääneet kiinni. He ovat vastuullisia kasvattavia.

Alpo toteaa hyvin asian laidan: 

"Moraalisesti kannabiksen kasvattamisessa ei ole Alpon mielestä mitään väärää. Hän kuitenkin myöntää olevansa nykyisen lainsäädännön puitteissa rikollinen.

Päihdepolitiikka tälle vuosisadalle

+ Alkoholirajoitukset muiden EU-maiden tasolle

+ Kannabis täysin lailliseksi ja verolle

+ Psykedeelit ja empatogeenit viralliseen terapiakäyttöön

+ Koville huumeille valvotut käyttötilat korvaushoidolla

+ Yliannostusten vasta-aine reseptijakeluun

 

Suomen päihdepolitiikka tähtää käytön ja siihen liittyvien ongelmien vähentämiseen tiukoilla rajoituksilla ja rangaistuksilla. Tässä ollaan epäonnistuttu pahasti.

Osaatko kertoa miksi kannatat kannabiksen laittomuutta?

Helppo kysymys ihan jokaiselle suomalaiselle. Kerro toki perustelut ja mihin ne perustuvat.

Itse kannatan laillistamista.

Pari syytä.

Laillistaminen toisi sääntelyä, valvontaa,ikärajat. Se toisi myös verotuloja, työtä,investointeja sekä vientituotteen. Tärkeitä on että se antaisi ihmisille lääkkeen ja apua vaivoihin.

 

Se veisi ison rahanlähteen oikeilta rikollisilta.

Aikuisten kannabiksen käyttö

Jos kerrankin keskityttäisiin asiaan joka minua vaivaa kannabiskeskusteluissa. Keskusteluiwhin vedetään aina lapset mukaan. 

Minusta olisi kohtuullista joskus puhua vain aikuisten kannabiksen käytöstä ja sen tuomista haitoista ja niistä hyödyistä miksi aikuinen ihminen kannabista käyttää.

Aikuisten käytön suurin haitta taitanee olla lainsäädäntö lähinnä. Ja pelko että lapset otetaan huostaan.

 

Mutta ne hyödyt, joita käyttäjäät saavat kannabiksesta. Ne ovat moninaisia. 

Mitä haittoja kannabiksen laillistaminen lisäisi?

Kannabiksen haittoihin aina vedotaan kun siitä puhutaan.

Mitä haittoja se lisäisi jos se olisi laillista?

Lisääkö laillinen kannabis enemmän haittoja mitä laiton kannabis?

Taas saa viisastuttaa minua ja muitakin joita asia kiinnostaa.

Tälläiset asiat nousi taas mieleen edellisestä kirjoituksesta. 

Mitä nyt sivusilmällä olen seurannut laillisen kannabiksen tuloksia ja seurauksia niin näyttää siltä, että pahimmat pelot eivät ole toteutuneet.

Onko Suomi jotenkin poikkeus? 

Iltalehti: Tyhmä Suomi antaa miljardeja huumerikollisille

Hyvä näkökulma Iltalehdessä ja täysin totta. Tosin porttiteoria on kumottu kuten kaikki tietävät. Muuten ei ole kritisoitavaa. 

Paskamyrskyn tuo kirjoitus on jo saanut ilmoille, mitä somekeskusteluissa voi seurata. Lähinnä kirjoituksesta pöyristyvät ne ihmiset joilla ei ole oikeaa käsitystä huumeista tai edes kannabiksesta.

Totuus on se että rikolliset saavat miljoonia, miljardeja euroja laittoman huumekaupan ansiosta. Haitat taas menevät veronmaksajien piikkiin täysin.

Laillistaako Yhdysvallat kannabiksen liittovaltion tasolla 2019?

Se olisi merkittävä juttu globaalilla tasolla. Keskustelu Yhdysvalloissa on käynnissä ja merkit ovat oikean suuntaisia.

Ylipäänsä se että asiasta keskustellaan faktojen pohjalta on jo iso voitto. 

Olisihan se kova juttu mikäli järki voittaisi järjettömyyden. 

Muutama lähde joihin perustan tämän kirjoitukseni.

Vihdoin myös siellä keskustellaan kannabisbisneksen oikeudesta käyttää pankkipalveluja, sinänsä koomista.

Hienoa, että kannabiksen kieltolaki murenee päivä päivältä.

 

Alkoholi tappaa, kannabis ei

Tämä on faktaa. 

Fakta on että alkoholi lisää väkivaltaista käytöstä kannabis ei.

Fakta on alkoholi aiheuttaa huomattavia terveysongelmia, kannabis ei.

Fakta on että laillinen kannabis olisi järkeväämpi tie kuin nykyinen.

Viides fakta on että alkoholiin voi kuolla kannabikseen ei.

Fakta on että kannabis on elimellisesti parempi lääke kuin monet nykylääkkeet, haittavaikutukset ovat mitättömät moneen nykylääkkeeseen verrattuna.

 

On aika tunnustaa tosiasiat, se ei ole poliittinen itsemurha se on tolkullinen asia.

Jo toinenkin puolue kannattaa kannabiksen laillistamista

Hienoa, toivottavasti kannabiksen laillistaminen tulisi kunnolla keskusteluun Suomessa.

Nyt Liberaalipuoluekin on siirtynyt tässä asiassa nykyaikaan. 

Niin sanotut vanhat puolueet elävät tässä asiassa menneisyyden vankeina, ehkä he uskovat porttiteoriaan yms valheisiin joita ovat itsekin levittäneet kannabiksesta kansalle.

Nykyaikana kannabiksesta tieto on lisääntynyt valtavasti, varsinkin nuoremmat sukupolvet ovat hyvin tietoisia hyödyistä se haitoista. Nykyisin on vain haittoja, koska kannabis on laitonta. Siitä kärsivät myös lääkekäyttäjät.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä