TuureParkkinen Eturyhmäpolitiikkaa, oireidenhoitofokusta, merkantilismia, monopoleja ja kasvuRIIPPUVUUTTA kyseenalaistaen. Juuribugin ratkaisemista ja pelisuunnittelunäkökulmaa ehdottaen. "If you want the truth to stand clear before you, never be for or against."

Kaikki blogit puheenaiheesta Kustantamo

Kaunokirjallisuutemme sairastaa syöpää! Pesäkkeitä jo liikaa!

Suomen kirjallisuus on muuttunut monomuotoiseksi. Sen aiheuttaa syy, että 90 % kustannustoimittajista on 30 - 65 vuotiaita naisia. He ovat kohdusta neuvolan kautta yliopistoon kulkeneet tien, jossa ei ole ollut elämää, jännitystä, vihaa, iloa, empatiaa, kärsimystä ja vaaraa.

Ne harvat ruunamiehet, joita kustantamoissa on, ovat suojeltu myös miehen todelliselta elämältä. Heiltäkin puuttuvat rohkeutta vaatineet teot, pyrkimykset katsoa kestävyytensä rajat ja ajattelun äärimmilleen kiristetyt päätökset, joilla selvitä huomiseen.

Kirja on tuottoisa valtiolle -vain viina tuottaa paremmin

Kustantamoissa pyörivät keski-ikäiset ovat ”Kustuja”. Eivät siis kustannusvirkailijoita, eivätkä kustannustoimittajia, vaan kustuja, kuten heidän oma järjestönsäkin mainostaa. Siinä keski-ikäisessä maisterilaumassa on käsikirjoitusten sensuuri ja seula. Nämä määrittelevät suomenkielisen kirjallisuuden. Miten se menee, putoaa ja velloo myyntitunkiossaan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä