*

TuureParkkinen Eturyhmäpolitiikkaa, oireidenhoitofokusta, merkantilismia, monopoleja ja kasvuRIIPPUVUUTTA kyseenalaistaen. Juuribugin ratkaisemista ja pelisuunnittelunäkökulmaa ehdottaen. "If you want the truth to stand clear before you, never be for or against."

Kaikki blogit puheenaiheesta Luonnonvarat

Se on hänelle aivan liian pitkä aika odottaa

Vähän aikaa sitten miljoonat orjat pyörittivät suurta pyörää. Ihmislihan omistaminen takasi vaurauden ja loiston. Sittemmin fossiiliset polttoaineet palavat ahtaissa kammioissa jättiläismäistä veiviä kammeten. Erämaan hiljaisuuden voi rikkoa kuka tahansa idiootti, mutta mikä taho palauttaa kaiken sen mystisen kauneuden takaisin erämaan hiljaisuuteen, joka siihen selittämättömänä ilmentymänä kuuluu. Ihmisten vastavuoroisuus, yhteistyö sekä keskinäisen riippuvuuden myöntäminen on se poliittinen pohja, jonka päälle voidaan rakentaa kestävän kehityksen yhteiskunta.

Ympäristökomissaari Vellan on oikaistava puheitaan metsänomistajista

 

Kirjoitimme  yhdessä eri maita ja puolueita edustavien kollegoiden kanssa kirjeen ympäristökomissaari Karmenu Vellalle. Vaadimme häntä oikaisemaan metsänhoitoa käsitellyttä puhettaan.

EU:n ympäristökomissaari Karmenu Vella kritisoi puheessaan (23.5.) voimakkaasti EU:n metsänomistajia. Vella väittää metsänomistajien hakevan omaisuudestaan vain korkeinta voittoa tyhjentäen metsät puista ja istuttaen uudet tilalle.

Maailmanloppu peruttu, osa 2: Ei, ne luonnonvarat eivät lopu kesken.

"Anyone who believes in indefinite growth in anything physical, on a physically finite planet is either mad – or an economist", totesi eräs kuuluisa mies. Fiksua tekstiä, vai mitä? Onko?

Ihan ensimmäiseksi toivon, että Sinä jaksat tutustua alustuksena Jouni Flemmingin erinomaiseen kirjoitukseen "Maailmanloppu peruttu: Luonnonvarat eivät ole loppumassa" ( http://jouniflemming.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128652-maailmanloppu-peruttu-luonnonvarat-eivat-ole-loppumassa ) vuodelta 2013.

Kirja-arvostelu: Land – A New Paradigm for a Thriving World

Kirja, joka murtaa “vapaan” markkinatalouden myytin. Arvosana: 4/5

Yleiskuvaus:

Martin Adamsin Land -kirja on merkittävä onnistuminen monella tapaa:

Väärinkäsitys - Väestönkasvulla pelleilyä

YLE:n 2.7.2015 julkaisemassa Väärinkäsitys-sarjan osassa Väestöliiton asiantuntija Anna Rotkirch rauhoittelee, ettei väestöräjähdystä ole enää tulossa. Kuitenkaan hidastuvakaan väestönkasvu ei tule ratkaisemaan todellista ongelmaa: kulutuksen kasvua, joka tulee ajamaan maailman yhä suurempaan kurjuuteen:

Ympäristöministeriö

   Ympäristöministerötä on suunniteltu yhdustettäväksi tulevaan luonnonvaraministeriöön. Itse kannatan ympäristöministeriön säilyttämistä itsenäisenä kuten Suomen Luonnonsuojeluliitto ja Maailman luonnonsuojelusäätiö WWF tekee, koska silloin ympäristönsuojelu ja luonnonsuojelu pysyy tehokkaana eikä tule tarpeettomia eturistiitoja ministeriön sisällä. Ympäristönsuojelu ja luonnonsuojelu ovat sinänsä Suomessa hyvällä tasolla, vaikka esim. Talvivaarassa tapahtuikin joitakin epäkohtia. Suomessa on viellä puhdasta luontoa, jonka monimuotoisuutta on suojeltava.

Väärinymmärryksiä veden yksityistämisestä

Säännöllisin väliajoin vakaumukselliset libertaristit (kuten Björn Wahlroos), anarkokapitalistit, Nestlén toimitusjohtaja ja muut vastaavien aatteiden soturit nostavat ilmoille ajatuksen veden yksityistämisestä.

EDELLEEN TALVIVAARA

Ihmettelen, mitä etua Suomalaisille ulkomainen sijoitusyhtiö voi tarjota Talvivaaran 85% omistajuudella verrattuna Suomen valtion omistajuuteen? Mikäli oikein olen ymmärtänyt noista vähäisistä mahdollisen kaupan tiedoista, niin sijoitusyhtiö ei taida siinä juuri paljoa sijoittajan riskiä ottaa. Saa kaupassa joka tapauksessa haltuunsa valtavan omaisuuden. Pääosa riskeistä jää Suomalaisille. Niinpä kannattaisi pyrkiä saamaan kotiin myös edut, ja pystyttää suurimmaksi osaksi kotimaisessa omistuksessa oleva toiminta. Valtio voisi puuhata alkukäynnistyksen.

Pakon edessäkö vasta opimme syömään vain meille kuuluvan osuuden?

Sarkasmivaroitus.

Maapallon tuottamat uusiutuvat luonnonvarat on käytetty tältä vuodelta loppuun, kerrotaan ympäristöjärjestö WWF:stä ja ympäristöministeriöstä. Loppuvuoden elämme luonnonvarojen suhteen velaksi, maksajiksi joutuvat omat lapsemme ja lastenlapsemme. Ymmärränkö mitä se tarkoittaa? Ehkä en halua. Mieluummin istuisin katsomassa  Koirien häitä tositeeveestä tai jotain muuta mieltä ylentävää.

Akateeminen taloustiede unohtaa, minä en – tulonjakokysymystä siis

Tulo- ja varallisuuserojen taklaaminen kestävästi ja reilusti on paljon helpompaa, kun pilkotaan kustannukset osiin: työhön, riskiin, ajoitukseen, luonnonresursseihin ja etuoikeuksiin.

Jani Kaaro kirjoitti joulun alla kolumnissaan varallisuuden polarisoitumisen uhasta ja siitä miten taloustiede on unohtanut tulonjakokysymyksen:

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä