*

TuureParkkinen Eturyhmäpolitiikkaa, oireidenhoitofokusta, merkantilismia, monopoleja ja kasvuRIIPPUVUUTTA kyseenalaistaen. Juuribugin ratkaisemista ja pelisuunnittelunäkökulmaa ehdottaen. "If you want the truth to stand clear before you, never be for or against."

Kaikki blogit puheenaiheesta Sijoittajat

Hallituksen hölmöilyt jatkuvat: asumistukea ei leikatakaan.

Sipilän hallitus osaa säheltää. Monen monta lakimuutosta on ollut tarkoitus tehdä, monia on toki tehtykin, mutta kyllä Sipilän hallituksella lienee hallussaan myös ennätys jo päätettyjen muutosten perumisessa. Viimeisimpänä on nyt peruttu osa-asuntojen asumistuen leikkaukset.

Hallitushan oli esittänyt, että ensi vuoden alusta pieniin asuntoihin ja osa-asuntoihin (lähinnä opiskelijoille) maksettaisiin enintään 80% siitä määrästä joka olisi yleisen asumistuen normaali määrä ko. asuntoon.

Laiskaa rahaa

Ylempään keskiluokkaan kuuluva suomalainen sijoittaa rahansa mielummin ruotsalaisen H&M:n osakkeisiin kuin suomalaiseen liiketoimintaan. Jos aiot aloittaa liiketoimintaa ilman hänen rahojaan, hän sanoo että kannattaa välttää kaikkea sellaista liiketoimintaa, jossa on työvoimaa tai logistiikalla suuri merkitys.

Tein eilen ihan aidon minulle esitetyn kysymyksen pohjalta Twitter kyselyn, joka ei tietenkään ole kattava Suomen kuva, mutta hyvin silmät avaava kylläkin. Kysymykseni oli: ". Mihin liiketoimintaan laittaisitte rahanne, jos teillä oli 30.0000 euroa?"

TJ:lle potkut TEKES-päätöksen takia – teki paremman palvelun ilman sijoittajia

(English abbreviation at the end.)

Yrityksen toimitusjohtaja saa potkut, koska ei saanut rahaa TEKES:iltä ensimmäisellä yrittämällä – ja koska teki juuri sitä, mitä startup-TJ:n pitäisikin tehdä.

Kilpailija (jolla ei vielä ole edes toimivaa pilottia) uhkaa tuhota palvelua lanseeraamassa olevan startupin toimitusjohtajan uran ja elämän, ellei tämä välittömästi aja yritystään alas vähin äänin ja lopeta toimintaa.

Business in Finland as usual?

Rationaalinen sijoittaja

Miksi suomeen ei investoida? Syynä on verotus. Kuten jokainen rationaalinen toimija, myöskin yrittäjä laskee tulot ja verot. Palkansaajien tutkimuslaitos tutki verotuksen vaikutusta tuloihin ja havaitsi, 66% marginaaliveroaste ei vaikuta. 94% marginaaliveroaste hillitsee tulojen kasvua, asia testattiin USA:ssa Rooseveltin kaudella. 100% kohdalla tulojen hinkuaminen loppuu lähes kokonaan.

Sijoittajien ahneus ajaa hyvinvointiyhteiskunnan tuhoon

Euroopassa on tällä hetkellä 4,1 miljoonaa koditonta ja yli 11 miljoonaa tyhjää asuntoa.

 

Suurin osa näistä tyhjillään osuvista asunnoista kuuluu sijoittajille, jotka pitävät niitä tyhjillään odotellen niiden arvonnousua.

 

Yli kolme miljoonaa asuntoa on tyhjillään Espanjassa, reilut kaksi miljoonaa Ranskassa ja Italiassa, melkein kaksi Saksassa.  

 

Kasvubisnestä Terveyden-ja sosiaalialan uudistuksen tapaan

Lastensuojelusta tuli kasvubisnestäJyrki Alkio13.3.2009 10:24päivitetty 14.12.2009 10:00  

Sähköverkon myynti

Tämän aamuinen uutinen kertoo, että Fortum myy Suomen sähkönsiirtoliiketoimintansa Suomi Power Networks Oy:lle, jonka osakkaita ovat suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt Keva (12,5 %) ja LähiTapiola Eläkeyhtiö (7,5 %) sekä kansainväliset infrastruktuurisijoittajat First State Investments (40 %) ja Borealis Infrastructure (40 %).

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä